Harri Rantanen (basisti)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Harri Rantanen (s. 1960) on suomalainen basisti. Hän asui 11-vuotiaaksi Tukholmassa. Hänen setänsä Veikko Rantanen oli tanssimuusikko, jonka instrumentti oli myös basso. 1970-luvulla hän tutustui gospel-piireissä Teppo Nuorvaan, Jaakko Löyttyyn ja myöhemmin Heikki Silvennoiseen.

Gramexin tilastojen mukaan Rantanen on Suomen 9. eniten levyttänyt studiomuusikko vuonna 2021 oltuaan siihen saakka mukana 3 864 levytyksellä[1]. Merkittävässä osassa Rantasen studiolevytyksistä rumpalina on toiminut Anssi Nykänen, johon Rantanen tutustui jo vuonna 1986.

Rantanen on studiotyön lisäksi keikkaillut muun muassa Ben Granfelt Bandissä, Freud Marx Engels & Jung -yhtyeessä, Nylon Beat -yhtyeessä sekä Pekka Ruuskan yhtyeessä. Rantanen ja Nykänen ovat mukana myös tanssiorkesteri Dallapén uudessa tulemisessa. Konserttikiertueita hän on tehnyt muun muassa Paula Koivuniemen ja Jari Sillanpään kanssa. 1990-luvun alussa hän tuurasi myös Mikko Löyttyä Q.Stone-yhtyeen kiertueilla. Jope Ruonansuun levyillä hänen nimensä oli muodossa Harri Humppa Rantanen.

Harri Rantanen on esiintynyt Kummeli-sketsisarjan mukana muun muassa Kummeli Stories- elokuvassa, jonka alkupuolella hän nousee alastomana portaita samalla, kun taustalla kuulutetaan ”Kapteeni Rantanen, pukunne on saapunut pesulasta”.

Hänen esikuviaan basisteina ovat olleet muun muassa Stu Cook, Roger Glover, Jack Bruce, John Paul Jones, Jaco Pastorius sekä suomalaisista soittajista Pekka Pohjola ja Juha Tikka.[2]

  • Fender Jazz Bass '62
  • Fender Jazz Bass '64
  • Fender Telecaster Bass '75
  • Fender Jazz Bass V '00
  • Danelectro Longhorn
  • Lakland JoBo '06
  • Dean Pacer sähkökontrabasso
  • Markbass vahvistimet ja kaiuttimet

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]