Farsaloksen taistelu
| Farsaloksen taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Julius Caesarin kansalaissotaa | |||||||
 Farsaloksen ja muiden Julius Caesarin taistelujen sijainti.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
50 000 legioonalaista, 4 200 apujoukkoja ja 4 000–7 000 liittolaisten ratsuväkeä |
23 000 legioonalaista, 5 000–10 000 apujoukkoja ja 1 400 liittolaisten ratsuväkeä | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
6 000–10 000 |
1 200 | ||||||
| |||||||
Farsaloksen taistelussa Julius Caesarin johtamat joukot kukistivat Pompeiuksen ja senaatin joukot. Taistelu käytiin 9. elokuuta 48 eaa. sen jälkeen, kun Caesar oli epäonnistunut piirittämään Pompeiuksen Epeiroksessa ja joutunut perääntymään Thessaliaan. Farsaloksen taistelu ja Caesarin yllättävä voitto tekivät käytännössä lopun Rooman tasavallasta[1].
Joukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Caesarilla oli mukanaan Gallian sodan veteraanit 10. legioona, 8. legioona, 9. legioona ja 12. legioona. Hänellä oli myös kansalaissotaa varten perustetut 1. legioona, 3. legioona ja 4. legioona. Pompeiuksella oli paljon enemmän joukkoja, mutta ne olivat huonommin koulutettuja kuin Caesarin veteraanit. Hänellä oli myös paljon enemmän ratsuväkeä.
Taistelujärjestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Caesar[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Caesar asetti joukkonsa kolmeen linjaan, joista viimeisestä hän muodosti vielä neljännen linjan reserviksi ottamalla yhden kohortin jokaisen legioonan kolmannesta rivistä. Caesarin vasemmalla puolella oli Enipeus-joki, ja sillä siivellä joukkoja johti Marcus Antonius. Keskellä joukkoja johti Domitius Calvinus ja oikeaa siipeä taas Publius Sulla.
Pompeius[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pompeiuksen oikeaa siipeä johti Lucius Domitius Ahenobarbus. Vasenta siipeä johti Caesarin entinen legioonankomentaja Galliassa, Titus Labienus.
Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aluksi Labienuksen ratsuväki löi vastassaan olleen vihollisen ratsuväen ajaen sen pakoon, mutta Caesarin neljäs linja sai vastahyökkäyksella lyötyä sen takaisin ja kierrettyä Pompeiuksen linjojen taakse samalla, kun Caesarin pääjoukot alkoivat etenemään kohti vihollista. Kun Caesar näki tämän, antoi hän määräyksen kolmannelle linjalle tukea jo taistelussa olleita joukkoja. Caesarin armeija onnistui saartamaan Pompeiuksen suuren ratsuväen ja ajamaan sen pakoon. Sen nähtyään masentunut Pompeius piti taistelua jo hävittynä ja ratsasti takaisin leiriinsä. Tämä mursi Pompeiuksen joukkojen vastarinnan, ja jalkaväki seurasi pian ratsuväkeä. Pompeius oli kärsinyt ensimmäisen tappionsa. Hän pakeni taistelun jälkeen Egyptiin, missä faarao Ptolemaios XIII murhautti hänet.[1]
Taistelua seuranneen päivän aikana Pompeiuksen armeija luovutti aseensa. Rahvaaseen kuuluneet sotilaat liitettiin Caesarin armeijaan. Varakkaammat saivat ostaa henkensä lunnailla tai omaisuutensa takavarikoinnilla.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Adrian Goldsworthy: Rooman sotilasmahti, s. 182–183. Karisto oy, 2005. ISBN 951-23-4590-0.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Grimberg, Carl: Kansojen historia. Osa 5. Rooma, s. 252-254. WSOY, 1980. ISBN 951-0-09733-0.