Eeva Vilkkumaa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eeva Kristiina Vilkkumaa[1] (s. 7. tammikuuta 1981 Helsinki[2]) on suomalainen tekniikan tohtori ja Aalto-yliopiston apulaisprofessori. Aiemmin hän on toiminut muusikkona ja musiikkinäyttelijänä.

Musiikkiura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vilkkumaa harrasti tanssia ja laulua jo lapsuudessaan.[3] Hän tanssii, laulaa sekä soittaa kitaraa ja pianoa. Hän on näytellyt Grease-musikaalissa ja Helsingin kaupunginteatterissa Tuhkimon pääosassa. Kesällä 2004 hän esiintyi Peacockin Saturday Night Feverin päätähtenä.[4] Vilkkumaa on myös tanssinut balettia Kansallisoopperan balettikoulussa ja esiintynyt Carmenin ja Toscan lapsikuoroissa.[2]

Tieteellinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 hän valmistui diplomi-insinööriksi.[2] Vilkkumaa on tekniikan tohtori.[3] Hän väitteli tohtoriksi 2014 ja väitöskirjan aihe oli Malliperusteisia päätösprosesseja agendan rakentamiseen ja hankerahoitukseen. Hänet on nimitetty apulaisprofessoriksi Aalto-yliopistoon.[5] Vuonna 2020 Vilkkumaan tutkimusaiheita olivat epävarmuuksien mallintaminen, ryhmäpäätöksenteko ja monivaiheiset päätösprosessit.[6]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eeva Vilkkumaan vanhempi sisar on Maija Vilkkumaa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vilkkumaa, Eeva London: ISNI International Agency. Viitattu 18.12.2023.
  2. a b c d Serkamo, Rosanna: Eeva Vilkkumaa: "Pelkään epäonnistumista todella paljon" Me Naiset. 26.5.2011.
  3. a b Kuronen, Annaleena: Tohtori Vilkkumaa: ”nuoret naiset ovat kaikista itseään vähättelevin porukka, mitä voi olla” Aino. 12.12.2014.
  4. Larros, Heini: Musikaalitähti Eeva Vilkkumaata on puraissut jumppakärpänen City. 18.6.2004.
  5. Aalto-yliopiston henkilöstösivu people.aalto.fi. Viitattu 23.2.2019.
  6. Hartikainen, Ville: Eeva Vilkkumaa tunsi nahoissaan, miten outona pidettiin hänen yhtäkkistä nousuaan isoihin rooleihin – Julkisuus tuntui todella epämiellyttävältä, ja Vilkkumaa sai tarpeekseen Helsingin Sanomat. 6.1.2021. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 18.12.2023.


Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.