Doriath

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Doriath on kuvitteellinen sindar-haltioiden maa J. R. R. Tolkienin kirjassa Silmarillion. Sitä kutsuttiin nimellä Aidattu Maa, koska sen kuningatar, Melian, kohotti suojaavan kilven, jonka läpi ei päässyt muuten kuin kuningas Elu Thingolin luvalla.

Doriath oli metsäinen valtakunta lähellä Sirion-jokea ja sen alueella oli kolme metsää: Neldoreth (Taur-na-Neldor), Nivrim ja Region, päämetsä. Myös Brethilin ja Nan Elmothin metsät kuuluivat Doriathiin, mutta ne olivat suojaavan kilven ulkopuolella. Doriathin Elu Thingol, Sindarin Korkea Kuningas, katsoi koko Beleriandin omaksi maakseen, Gelionista Belegaeriin.

Haltioiden matkan aikana vanyar ja noldor ohittivat sen paikan ja heidät vietiin veden yli Tol Eressëaan, kun teleri saapuivat. Heidän kuninkaansa Elwë katosi Nan Elmothiin, ja kun Ulmo palasi hakemaan heitä, osa heistä jäi paikalleen. Heitä alettiin nimittää nimellä Sindar tai harmaahaltiat, ja kun Thingol palasi, hän ryhtyi heidän kuninkaakseen, ja hallitsi Doriathista.

Doriathin nimi oli aluksi Eglador (Anteeksiannon maa tai Haltioiden maa), mutta Puiden Vuosien viimeisenä vuonna Melkorin örkit alkoivat lisääntyä Beleriandissa, Melian kohotti kilpensä, sulkien sisäänsä Neldorethin, Regionin ja Nivrimin metsät. Thingol kutsui kaikki Sindar-haltiat Doriathiin, mutta moni jäi Erämaahan. Beleriandin ensimmäisen taistelun jälkeen moni Laiquendi siirtyi Doriathiin.

Eöl mustahaltia osti Nan Emrothin Thingolilta, maksaen siitä Anglachel-miekan. Belegostin ja Nogrodin kääpiöt tekivät sopimuksen, jonka mukaan he rakensivat Menegrothin salit, joista tuli Thingolin pääkaupunki.

Kun noldor palasivat Keski-maahan Ensimmäisen Ajan alussa, Thingol ei päästänyt heitä Doriathiin, paitsi Finarfinin jälkeläiset, koska nämä olivat hänelle sukua hänen veljensä, Olwën, kautta.

Kun myöhemmin ihmiset saapuivat Beleriandiin, heiltäkin kiellettiin pääsy Doriathiin, mutta Finrodin pyynnöstä Haladin sai asua Brethilissä. Beren, Barahirin poika, pääsi Melianin kilven läpi, kuten Melian oli ennustanut, ja saapui Neldorethiin. Siellä Thingolin tytär, Lúthien, rakastui tähän. Silmarilin palautuksen jälkeen suuri hukka Carcharoth saavutti myös kilven, mutta Thingol, Beren ja Thingolin kapteenit Beleg ja Mablung metsästivät ja tappoivat pedon. Túrin lähetettiin Doriathiin, jotta hän eläisi siihen ikään, että voisi lähteä Keski-Maasta. Myöhemmin hänen äitinsä ja sisarensa, Morwen ja Nienor, asuivat siellä, ennen katoamistaan. Húrin toi Nargothrondin aarteet Doriathiin, kun Finrodin valtakunta oli kaatunut, ja Thingol yhdisti Berenin ja Lúthienin Silmarilin Nauglamiriin, kääpiöiden valmistamaan kaulakoruun. Kääpiöt hyökkäsivät Thingolin kimppuun, surmaten tämän, ja varastivat kaulakorun Doriathin ensimmäisen ryöstön aikana. Tämän takia Melian lähti ja niin kilpi haipui.

Doriathin elvytti vähäksi aikaa Dior, Berenin ja Lúthienin poika, mutta hänet tappoivat Fëanorin pojat. Myöhemmin Doriath pysyi autiona, kunnes se upposi muun Beleriandin mukana.