Disco Volante

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Disco Volante
Mr. Bunglen albumi
Studioalbumin Disco Volante kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Julkaistu 10. lokakuuta 1995
 Tuottaja(t) Mr. Bungle
 Tyylilaji Avantgardemetalli
Experimental
Fuusiojazz
Lounge
Ambient
 Kesto 68.47
 Levy-yhtiö Warner Brothers Records
Mr. Bunglen muut julkaisut
Mr. Bungle
1991
Disco Volante
1995
California
1999

Disco Volante on Mr. Bungle -yhtyeen toinen studioalbumi vuodelta 1995. Albumi oli yhtyeen kokeellisin: siinä on vaikutteita mm. death metalista, technosta, 50-luvun avaruusajan popista ja italialaisesta avantgardemusiikista. Moni musiikkikriitikko on pitänyt Disco Volantea yhtenä erikoisimmista albumeista sen äänimaailman tähden.

Yhtyeen laulusolisti Mike Patton käyttää levyllä monia eri efektejä ja sampleja, esimerkiksi kappaleissa "Ma Meeshka Mow Skwoz" ja "The Bends".

Albumi sisältää piiloraidan kappaleen "Carry Stress In The Jaw" jälkeen. Se nauhoitettiin aluksi ilman yhtyeen basistin Trevor Dunnin osaamista ja tietoisuutta; Dunn sai kuulla kappaleen hiukan ennen julkaisua, johon hän lisäsi oman ääniraitansa jälkikäteen. Hänen lauluäänensä muistuttaa animaatiosarja Simpsonien hahmon, Abraham Simpsonin, ääntä.kenen mukaan? Kappaleessa rumpuja soittaa poikkeuksellisesti yhtyeen puhallinsoittaja Bär McKinnon, ja bassokitaraa Patton.

Kappaleen "Nothing" tekijänkunnia on albumilla annettu Lengyelille ja Heifetzille, jotka eivät olleet mukana albuminteossa ollenkaan.

"Carry Stress In The Jaw"'n eteen on laitettu merkintä "Sleep: Part II", ja kappaleen "Phlegmatics" eteen on laitettu "Sleep: Part III". Ensimmäinen osa, "Sleep: Part I", on kappale "Slowly Growing Deaf" yhtyeen ensimmäiseltä albumilta Mr. Bungle. Kaikki osat ovat Trevor Dunnin käsialaa, joka ei suunnitellut alun perin "Slowly Growing Deaf":sta tulevan trilogia. Kaikissa kappaleissa teemana ovat ruuminosat.

Albumin julkaisun jälkeen alttosaksofonisti Theo Lengyel erosi yhtyeestä "taiteellisten erimielisyyksien vuoksi". Yhtyeen rumpali Danny Heifetz kommentoi tapahtunutta myöhemmin; "Kaipaan häntä. Hän lisäsi suuren kemiallisen epätasapainon, joka auttoi meitä tien päällä. Hän vihaa meitä ja hänellä on hyvä syy siihen. Musiikki vain muuttui, yksinkertaisesti siksi. Vähän käyttöä saksofonille, trumpetille tai huilulle. Hän oli alkuperäisjäsen, minä en. Se saa minut tuntemaan itseni yhteishengen pilaajaksi."

Albumin mukana olevassa kansitaiteen sisällössä on kuvia klassikkoromaanista "Twenty Thousand Leagues Under the Sea", ja albumin kannessa oleva kala on kuivattu Chauliodus danae, lohikäärmekalojen heimoon kuuluva syvänmeren kala.

  1. "Everyone I Went To High School With Is Dead" (Dunn) – 2:45
  2. "Chemical Marriage" (Spruance) – 3:09
  3. "Sleep (Part II): Carry Stress In The Jaw" 8:59
    1. "Sleep (Part II): Carry Stress In The Jaw" (Dunn)
    2. Untitled
  4. "Desert Search For Techno Allah" (Patton/Spruance) – 5:24
  5. "Violenza Domestica" (Patton/Spruance) – 5:14
  6. "After School Special" (McKinnon, sanat Patton/McKinnon/Dunn) – 2:47
  7. "Sleep (Part III): Phlegmatics" (Dunn) – 3:16
  8. "Ma Meeshka Mow Skwoz" (Spruance) – 6:06
  9. "The Bends" (Patton/McKinnon/Spruance) - 10:28
    1. "Man Overboard"
    2. "The Drowning Flute"
    3. "Aqua Swing"
    4. "Follow The Bubbles"
    5. "Duet For Guitar and Oxygen Tank"
    6. "Nerve Damage"
    7. "Screaming Bends"
    8. "Panic In Blue"
    9. "Love On The Event Horizon"
    10. "Re-Entry"
  10. "Backstrokin'" (Patton) – 2:27
  11. "Platypus" (Dunn/Spruance) – 5:07
  12. "Merry Go Bye Bye/Nothing" – 12:58
    1. "Merry Go Bye Bye" (Spruance)
    2. "Nothing" (Lengyel/Heifetz)

Mukana albumilla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]