Deidre Hall

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Deidre Hall vuonna 2005

Deidre Ann Hall (s. 31. lokakuuta 1947, Wisconsin, Yhdysvallat) on amerikkalainen näyttelijätär, joka näyttelee suosittua Dr. Marlena Evansia saippuasarjassa Päivien viemää. Hän tuli sarjaan vuonna 1976 ja nousi yhdeksi kaikkien aikojen suosituimmista saippuatähdistä Amerikassa. Uransa aikana Hall on saavuttanut monia palkintoja, muttei kuitenkaan yhtään Emmy-palkintoa. Deidre jätti Päivien viemää -sarjan vuonna 1987, mutta palasi takaisin vuonna 1991 nostaen sarjan hiipuneet katsojaluvut pilviin.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Deidrellä on kaksoissisko Andrea Hall, joka on myös näytellyt Päivien viemää -sarjassa Samantha Evansina vuosina 1977–1980, 1982 ja Hattie Adamsina vuosina 2000 ja 2001. Hall valittiin koulussaan Junior Orange Bowl Queeniksi hänen ollessaan 12-vuotias. Hän valmistui Lake Worth High Schoolista vuonna 1965. Hän julkaisi vuonna 1996 jalokivimalliston, joka kantaa nimeä The Timeless.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvulla Hall esiintyi sankarittarena lastenohjelmassa ElectraWoman and DynaGirl. Ennen Päivien viemään liittymistä vuonna 1976 hän näytteli muun muassa sarjoissa Emergency! sekä Tunteita ja tuoksuja. 1986 Hall näytteli kaksi tuotantokautta kestäneessä televisiosarjassa Our House Jesse Witherspoonia. Hän jätti Päivien viemää -sarjan vuonna 1987, koska hänen oli mahdotonta sovittaa työskentelyaikatauluja prime time ja daytime-sarjoissa. Vuoteen 1991 Hall teki lukuisia vierailuja prime time -ohjelmissa, kunnes palasi Päivien viemään vuonna 1991. Hän ei ole jättänyt sarjaa tämän jälkeen, ja on ollut osallisena sarjan monissa kiistanalaisissa juonissa, joista esimerkkinä on vuoden 1995 menestysjuoni, jossa Hallin roolihahmo Marlena joutui demonin valtaan. Hallin roolihahmo Marlena Evans muodostaa yhdessä Drake Hogestynin näyttelemän John Blackin kanssa yhden sarjan rakastetuimpia superpareja. 1995 Hall tuotti ja näytteli tv-elokuvassa Never Say Never: The Deidre Hall Story, joka kertoi Hallin vaikeuksista tulla äidiksi. Marraskuussa 2008 tiedotettiin, että Deidre Hall ja hänen vastanäyttelijänsä Drake Hogestyn ovat saaneet potkut sarjasta. Heidän viimeinen esiintymisensä tulisi olemaan tammikuun 23. päivänä 2009. Hallin ja Hogestynin fanit reagoivat asiaan kiivaasti.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hall on ollut naimisissa kolme kertaa:

  • Keith Barbourin kanssa vuosina 1972–1977
  • Tuottaja-kirjoittaja Michael Dubelkon kanssa vuosina 1987–1989
  • Steve Sohmerin kanssa vuosina 1991–2006. Hallilla on tästä avioliitosta kaksi lasta (s. 1992 ja 1995.) Molemmat lapset synnytti sijaissynnyttäjä

Palkinnot, kunnianosoitukset ja ehdokkuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rooleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • San Francisco International Airport (1970)
  • Night Gallery (Blonde - 1971)
  • Adventures of Nick Carter (Ivy Duncan - 1972)
  • Adam-12 (sairaanhoitaja - 1972)
  • The Streets of San Francisco (Bank Teller - 1972)
  • Emergency! (sairaanhoitaja Sally Lewis - 1972-1973)
  • Tunteita ja tuoksuja (Barbara - 1973)
  • Columbo (vastaanottovirkailija - 1974)
  • Kung Fu (Luise - 1975)
  • Karen (Janet Bartel - 1975)
  • S.W.A.T. (Diane - 1975)
  • Joe Forrester (1976)
  • Special Delivery (1976)
  • Electra Woman and Dyna Girl (Electra Woman - 1976)
  • Päivien viemää (Dr Marlena Evans - 1976-1987; 1991-2009)
  • Pray TV (Sarah of Nazareth - 1980)
  • The Million Dollar face (Barbara Sanderson - 1981)
  • Hot Pursuit (1984)
  • Hotel (Maggie Dawson - 1984)
  • A Reason to Live (Delores Stewart - 1985)
  • Our House (Jessica 'Jessie' Witherspoon - 1986-1988)
  • Take My Daughters, Please (Nell - 1988)
  • Wiseguy (Claudia Newquay - 1989)
  • Perry Mason (Linda Horton - 1989)
  • Columbo (Dian Hunter - 1990)
  • Murhasta tuli totta (Claudia Carboni - 1990)
  • And the Sea Will Tell (Muff Graham - 1991)
  • For the Very First Time (rouva O'Neil - 1991)
  • Woman on the Ledge (Quinn - 1993)
  • OP Center (Kate Michaels - 1995)
  • Never Say Never: The Deidre Hall Story (esitti itseään - 1995)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.