Davide Valsecchi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Davide Valsecchi Team Lotuksen ratissa Malesian GP:n 1. harjoituksissa vuonna 2011.

Davide Valsecchi (s. 24. tammikuuta 1987 Erba, Italia) on italialainen autourheilija, joka ajoi GP2-sarjassa kaudet 2008–2012. Hän on ajanut myös Aasian GP2-sarjaa, jossa hän voitti mestaruuden kaudella 2009–2010. Vuonna 2012 hän varmisti GP2-mestaruuden. Vuonna 2013 hän toimi Formula 1 -talli Lotuksen testikuljettajana.

Valsecchi Silverstonessa 2008.

Valsecchi on ajanut urallaan Formula Renault -sarjoissa, Formula 3 -sarjoissa, Formula 3000 -sarjassa sekä Le Mansissa.

Vuonna 2008 hän siirtyi GP2-sarjaan Durango-tiimin, jossa hän otti ensimmäisen osakilpailuvoittonsa viimeisessä kilpailussa Italiassa. Loppupisteissä hän oli 15. Vuonna 2009 hän kilpaili sekä Durangon että Barwa Addaxin tiimeissä saavuttaen 12 pistettä. Vuonna 2010 Valsecchi kilpaili ISportin tiimissä. Hän voitti kauden päättävän Abu Dhabin sprinttikilpailun sijoittuen sarjapisteissä kahdeksanneksi. Vuonna 2011 Valsecchi siirtyi uuden Caterham Team AirAsia -tallin kuljettajaksi. Hän saavutti tallin ensimmäisen voiton Monacon pitkässä kilpailussa. Hän keräsi lopulta 30 pistettä ja sijoittui sarjan kahdeksanneksi. Valsecchi jatkoi myös kaudella 2012 GP2:ssa siirtyen DAMS-talliin. Hän onnistui Bahrainissa voittamaan sekä pitkän kilpailun että sunnuntain sprinttikilpailun. Hän voitti Bahrainin toisella viikonloppuna vielä yhden kilpailun, jonka jälkeen hän ei yltänyt pitkään aikaan voittotaisteluihin, kunnes hän ajoi voittoon Italian sprinttikilpailussa. Valsecchi varmisti GP2-mestaruuden kauden viimeisenä viikonloppuna Singaporen katuradalla ajamalla lauantain kilpailussa neljänneksi.

Vuonna 2011 Valsecchi toimi F1-talli Team Lotuksen testi- ja varakuljettajana. Hän pääsi ajamaan Malesiassa tallin toista autoa perjantain harjoituksissa. Vuonna 2012 Valsecchi testasi Lotuksen F1-autoa Abu Dhabin nuorten kuljettajien testeissä. Hän ajoi ainoalla ajovuorollaan koko joukon nopeimman ajan, joka oli samalla koko testijaksojen paras kärkiaika.

Vuonna 2013 Lotuksen uuden auton julkistamispäivänä julkisti talli Valsecchin yhdeksi heidän testikuljettajakseen. Hän oli ehdolla kilpailemaan kauden kahteen viimeiseen kilpailuun tuuraten selkäleikkaukseen mennyttä Kimi Räikköstä, mutta talli päätti ottaa korvaajaksi Heikki Kovalaisen.

Formula 1 -tulokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 Pisteet Sijoitus
2011 Team Lotus AUS
 
MAL
TD
CHN
 
TUR
 
ESP
 
MON
 
CAN
 
EUR
 
GBR
 
GER
 
HUN
 
BEL
 
ITA
 
SIN
 
JPN
 
KOR
 
IND
 
ABU
 
BRA
 

Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 Pisteet Sijoitus
2008 Durango ESP
FEA

10
ESP
SPR

5
TUR
FEA

DNS
TUR
SPR

DNS
MON
FEA

Loukk.
MON
SPR

Loukk.
FRA
FEA

Loukk.
FRA
SPR

Loukk.
GBR
FEA

19
GBR
SPR

6
GER
FEA

Kesk.
GER
SPR

14
HUN
FEA

Kesk.
HUN
SPR

13
EUR
FEA

NC
EUR
SPR

7
BEL
FEA

Kesk.
BEL
SPR

6
ITA
FEA

8
ITA
SPR

1
11 15.
2009 Durango ESP
FEA

Kesk.
ESP
SPR

16
MON
FEA

15
MON
SPR

18
TUR
FEA

3
TUR
SPR

5
GBR
FEA

10
GBR
SPR

14
GER
FEA

13
GER
SPR

10
HUN
FEA

5
HUN
SPR

9
12 17.
Barwa Addax Team EUR
FEA

10
EUR
SPR

Kesk.
BEL
FEA

Kesk.
BEL
SPR

8
ITA
FEA

14
ITA
SPR

9
POR
FEA

7
POR
SPR

14
2010 iSport International ESP
FEA

10
ESP
SPR

11
MON
FEA

Kesk.
MON
SPR

16
TUR
FEA

2
TUR
SPR

4
EUR
FEA

10
EUR
SPR

6
GBR
FEA

7
GBR
SPR

6
GER
FEA

17
GER
SPR

18
HUN
FEA

9
HUN
SPR

3
BEL
FEA

18
BEL
SPR

8
ITA
FEA

9
ITA
SPR

16
ABU
FEA

5
ABU
SPR

1
31 8.
2011 Caterham Team AirAsia TUR
FEA

16
TUR
SPR

16
ESP
FEA

4
ESP
SPR

4
MON
FEA

1
MON
SPR

5
EUR
FEA

3
EUR
SPR

4
GBR
FEA

14
GBR
SPR

17
GER
FEA

13
GER
SPR

Kesk.
HUN
FEA

16
HUN
SPR

14
BEL
FEA

10
BEL
SPR

10
ITA
FEA

20
ITA
SPR

Kesk.
30 8.
2012 DAMS MAL
FEA

2
MAL
SPR

Kesk.
BHR1
FEA

1
BHR1
SPR

1
BHR2
FEA

1
BHR2
SPR

3
ESP
FEA

4
ESP
SPR

3
MON
FEA

4
MON
SPR

Kesk.
EUR
FEA

18
EUR
SPR

10
GBR
FEA

7
GBR
SPR

2
GER
FEA

13
GER
SPR

7
HUN
FEA

2
HUN
SPR

4
BEL
FEA

3
BEL
SPR

Kesk.
ITA
FEA

6
ITA
SPR

1
SIN
FEA

4
SIN
SPR

5
247 1.
Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Pisteet Sijoitus
2008 Durango DUB1
FEA

17
DUB1
SPR

6
IND
FEA

Kesk.
IND
SPR

19
MAL
FEA

4
MAL
SPR

4
BHR
FEA

6
BHR
SPR

6
DUB2
FEA

14
DUB2
SPR

4
17 8.
2008–2009 Durango CHN
FEA

8
CHN
SPR

1
DUB
FEA

2
DUB
SPR

C
BHR1
FEA

5
BHR1
SPR

2
QAT
FEA

6
QAT
SPR

5
MAL
FEA

8
MAL
SPR

3
BHR2
FEA

16
BHR2
SPR

Kesk.
34 4.
2009–2010 iSport International ABU1
FEA

1
ABU1
SPR

2
ABU2
FEA

2
ABU2
SPR

1
BHR1
FEA

1
BHR1
SPR

20
BHR2
FEA

2
BHR2
SPR

4
56 1.
2011 Caterham Team AirAsia ABU
FEA

3
ABU
SPR

4
ITA
FEA

DSQ
ITA
SPR

17
9 7.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.