Colt (savukemerkki)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vanha Colt-savukkeiden logo.

Colt on Imperial Tobacco Finland Oy:n markkinoima savukemerkki, jota myydään Suomessa valmiiksi käärittynä ja pehmeään askiin pakattuna.[1] Colt lanseerattiin vuonna 1964 ja sitä valmisti alun perin Strengbergin tupakkatehdas, sittemmin vuodesta 1976 fuusiossa syntynyt Oy Rettig-Strengberg Ab.[2]

Colt ohitti 1970-luvun taitteessa punaisen ”Nortin” Suomen myydyimpänä savukemerkkinä ja oli markkinajohtaja, kunnes Marlboro nousi ykköstilalle 1974 ja pudotti Coltin saman tien kolmanneksi[3][4]. Coltin markkinaosuus oli 1970-luvun puolivälissä Suomessa vajaa 15 prosenttia, mikä teki siitä maan kolmanneksi myydyimmän savukemerkin Marlboron ja North Staten jälkeen[5]. Vuoteen 1984 mennessä markkinaosuus oli pudonnut noin 10 prosenttiin samalla kun erityisesti Marlboron osuus oli kasvanut. Syynä tähän nähtiin Suomessa maaliskuussa 1978 voimaan tullut tupakkatuotteiden mainoskielto, jota Marlboron valmistaja, monikansallinen Philip Morris, pystyi kiertämään muun muassa näkyvällä Formula 1 -sponsoroinnilla.[6] Vuosina 1979–1985 Colt oli edesmenneen rallikuljettajan Henri Toivosen osasponsorina.[7]

Markkinoilla oli 1970-luvun lopulla neljä eri versiota Colt-savukkeista. Niistä vahvin, Colt Regular, sisälsi 22 milligrammaa tervaa, 1,3 mg nikotiinia ja 18 mg hiilimonoksidia. Miedoimmalla Colt Lightsilla arvot olivat 13 mg, 0,8 mg ja 14 mg.[8] Yli 30 vuotta myöhemmin vuonna 2012 ainoana Coltina markkinoilla ollut Colt Soft sisälsi enää 10 mg tervaa, 0,8 mg nikotiinia ja 10 mg hiilimonoksidia, mutta arvot olivat kuitenkin korkeimpien joukossa silloin markkinoilla olleista savukkeista.[1]

Colt-tupakkamerkillä myytiin vuosikymmeniä myös Colt-tupakansytyttimiä, kunnes uusi tupakkalaki kielsi tupakkamerkkien käytön oheistuotteissa ja Imperial Tobacco Finland muutti vuonna 2012 tuotenimen C-sytyttimeksi.[9]

Galleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suomessa myytävien tupakkatuotteiden terva-, nikotiini- ja hiilimonoksidipitoisuudet v. 2012, Valvira 29.1.2013 (pdf) (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Pietarsaaren tupakkahistoriaa Pietarsaaren kaupunki. Arkistoitu 3.12.2013. Viitattu 2.12.2013.
  3. Tupakkaykkönen sama kuin ennen. Helsingin Sanomat, 31.5.1970, s. 17. Näköislehti (maksullinen).
  4. Tuomi-Nikula, Jorma: Kolme suurta hallitsee tupakkamarkkinoita. Helsingin Sanomat, 18.2.1977, s. 19. Näköislehti (maksullinen).
  5. Tuomi-Nikula, Jorma: Vanha nimi paras valtti uutuussavukemarkkinoilla. Helsingin Sanomat, 4.10.1977, s. 22. Näköislehti (maksullinen).
  6. Iivonen, Jyrki: Sokkotestit paljastavat karun totuuden. Pakkaus pelastaa huononkin tuotteen. Helsingin Sanomat, 11.11.1984, s. 37. Näköislehti (maksullinen).
  7. Museovirasto: Colt Racing Team Museovirasto. Viitattu 11.6.2019. [vanhentunut linkki]
  8. Tupakan myrkyille tiukennetut ylärajat. Helsingin Sanomat, 16.10.1979, s. 10. Näköislehti (maksullinen).
  9. Tupakkatuotteiden nimet vaihtoon 24.7.2012. Turun Sanomat. Arkistoitu 6.12.2013. Viitattu 3.12.2013.