Borkou

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Borkou on yksi Tšadin 22 hallinnollisesta alueesta. Sen pinta-ala on 260 000 neliökilometriä eli suurin Tšadin hallinnollisista alueista.[1] Se sijaitsee maan pohjoisosassa, Saharan kaakkoisreunalla, Tibestivuoristosta etelään ja Ennedin ylängöstä länteen.[2] Alue on enimmäkseen hiekka-aavikkoa ja sen vesistöt laskevat maanalaisesti Tšadjärveen.[2]

Borkoussa oli vuonna 2009 noin 94 000 asukasta. Sen pääkaupunki on Faya-Largeau.[1] Valtaosa väestöstä on nomadisia ja puolinomadisia tedoja, arabeja ja berberejä.[2] He saavat elantonsa viljelemällä keitaissa taateleita, ohraa ja vihanneksia ja kasvattamalla kameleita, aaseja ja vuohia.[2]

Historiallisesti Borkou oli islaminuskoisen Wadain sulttaanikunnan vasallivaltio. Ranska julisti alueen siirtomaakseen 1899 yhteisymmärryksessä englantilaisten kanssa, mutta alisti sen hallintaansa vasta vuosina 1913–14. Tšad itsenäistyi 1960, mutta ranskalaiset lähtivät Borkousta ja sen naapurialueilta vasta 1965, sillä alueella oli vaikea pitää järjestystä.[2] Vuoden 2008 hallintouudistuksessa Borkou irrotettiin entisestä Borkou-Ennedi-Tibestin alueesta itsenäiseksi hallinnolliseksi yksiköksi.[3]

  1. a b Thomas Brinkhoff: Chad: Regions (Institut National de la Statistique, des Études Économiques et Démographiques) Citypopulation. Viitattu 4.11.2014. (englanniksi)
  2. a b c d e Borkou Encyclopædia Britannica. Viitattu 4.11.2014.
  3. Borkou-Ennedi-Tibesti (BET) Encyclopædia Britannica. Viitattu 4.11.2014.