Anne Hébert

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Anne Hébert CC, OQ, (1. elokuuta 1916 Sainte-Catherine22. tammikuuta 2000 Montréal) oli kanadalainen kirjailija, jonka ura kesti lähes 60 vuotta.

Ranskankielinen Hébert julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa vuonna 1942. Hänen merkittäviä varhaisteoksiaan olivat vuonna 1950 ilmestynyt novellikokoelma Le Torrent ja kolme vuotta myöhemmin julkaistu runokokoelma Le Tombeau des rois. Hänen pääteoksenaan pidetään vuonna 1970 julkaistua romaania Kamouraska, joka suomennettiin nimellä Suuri rakkaus. Tämä kirja, joka oli ainoa Hébert-suomennos hänen elinaikanaan, oli kuvaus murhaan johtaneesta kolmiodraamasta Kamouraskan kylässä, 1800-luvun Québecissä. Sen pohjalta tehtiin myös elokuva. Hébert nousi kansainväliseen maineeseen 1970- ja 1980-lukujen romaaneillaan, joissa hän usein kuvasi naispäähenkilön näkökulmasta ihmissuhteisiin liittyvää väkivaltaa. Viimeisen romaaninsa Un Habit de lumière hän julkaisi vuonna 1999.

Hébert palkittiin kanadalaisella Governor-General´s Award -kirjallisuuspalkinnolla vuosina 1961, 1975 ja 1992. Vuonna 1982 valmistuneesta romaanistaan Les Fous de bassan hän sai ranskalaisen Prix Féminan.

Uransa alkuvaiheissa myös Kanadan radiolle ja elokuvasäätiölle työskennellyt Hébert asui pitkään vuoroin Ranskassa ja vuoroin Kanadassa kunnes muutti vuonna 1965 pysyvästi Pariisiin. Hän palasi asumaan synnyinmaahansa pari vuotta ennen kuolemaansa saatuaan tietää parantumattomasta syöpäsairaudestaan, johon hän kuoli 83-vuotiaana tammikuussa 2000.[1]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennettu teos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Novellit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runokokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Les songes en equilibre, 1942
  • Le tombeau des rois, 1953
  • Poèmes, 1960
  • Selected Poems, 1987 (käännöksiä)
  • Le jour n’a d’égal que la nuit, 1992 ISBN 2-89052-519-8
  • Poèmes pour la main gauche, 1997 ISBN 2-89052-823-5

Teatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • La Mercière assassinée
  • Le temps sauvage, 1956
  • La cage suivi de L’île de la demoiselle, 1990

Elokuvakäsikirjoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • L’Éclusier (Lock-keeper) – (1953)
  • The Charwoman – (1954)
  • Midinette (Needles and Pins) – (1955)
  • La Canne à pêche – (1959)
  • Saint-Denys Garneau – (1960)
  • L’Étudiant – (1961)
  • Kamouraska – (1973)
  • Les Fous de Bassan – (1987)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kettunen, Keijo: Tyylitaituri teki 60-vuotisen uran. Helsingin Sanomat, 4.2.2000, s. A14.
  • Niklander, Hannu: Kirjallinen vaellus Quebecissä. Vaahteralehti ja vaakunalilja, s. 241-251. Pohjoinen 1996.
  • Niklander, Hannu: Oopperoita joita en ole säveltänyt. Kuinka saa sanoa, s. 133-147. Robustos 2016.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.