Aki Wahlman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aki Wahlman (s. 1964 Laitila[1]) on suomalainen keittiömestari, opettaja ja yrittäjä. Hän on tullut tunnetuksi muun muassa Kokkisota-, Liemessä- ja Mitä tänään syötäisiin? -televisio-ohjelmien kautta.[2][3][4][5]

Aki Wahlman opiskeli ensin Uudessakaupungissa ravintola-alan perusopintoja, työskenteli kotipaikakunnallaan Laitilassa vientiyrityksen henkilöstöravintolassa ja suoritti kokkilinjan Turun hotelli- ja ravintolakoulussa. Hän teki varusmiespalveluksensa laivastossa talousaliupseerina, kunnes vuonna 1985 pestautui turkulaiseen Brahen Kellariin ja suoritti työn ohessa vielä keittiömestarin opinnot Lahdessa. Vuonna 1988 Wahlman siirtyi turkulaiseen Suomalainen Pohja -ravintolaan. Hän voitti vuoden 1989 lopulla Chaîne des Rôtisseurs -ravintoloiden nuorille kokeille tarkoitetun Suomen-karsinnan ja pääsi edustamaan maataan Norjan Stavangeriin, jossa sijoittui neljänneksi ja parhaaksi pohjoismaalaiseksi.[6][7] Vuonna 1993 Wahlman aloitti ammattikoulun ruokatuotannon opettajana Raision ammattioppilaitoksessa[8]. Hän on myöhemmin toiminut restonomikoulutuksen opettajana Turun ammattikorkeakoulussa[9].

Wahlman on perustanut viestintä- ja ruokatoimistoksi kutsumansa yrityksen nimeltä Foody Allen, joka konsultoi ravintola-alan toimijoita[10]. 2010-luvun lopulla hän oli keskeisesti mukana rakentamassa Eat My Turku -ruokasivustoa[11].

Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luottamustehtäviä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2006 Wahlman julkaisi kirjan Kokki ja kokkioppilaat.[15]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wahlman on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.[16]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Arkistoitu kopioVuoden Kokki tilastoina (vuodet 1995-2014) Metos Oy, metosgroup.com. Arkistoitu 21.12.2017. Viitattu 4.12.2017.
  2. Aki Wahlman, s. 1964 13.4.2004. MTV, mtv.fi. Viitattu 12.2.2016. [vanhentunut linkki]
  3. a b Vuoden Kokki 1996 – Aki Wahlmanista tuli kiintotähti television kokkikartalle 1996. metosgroup.com. Viitattu 12.2.2016. [vanhentunut linkki]
  4. Arkistoitu kopioAki Wahlman tuo kokit Logomoon 5.3.2013. Turun Sanomat, ts.fi. Arkistoitu 14.8.2016. Viitattu 12.2.2016.
  5. Arkistoitu kopioTässä ovat katsojien suosikkiruoat – tarttuuko Aki Wahlman kokkaushaasteeseen? MTV, mtv.fi. Arkistoitu 7.5.2016. Viitattu 12.2.2016.
  6. Lundgren, Tuula: Sydäntalven illallinen. Avotakka, helmikuu 1990, s. 85.
  7. Tukia, Anneli: Nuori keittiömestari Turusta. Helsingin Sanomat, 1.10.1987, s. 21. Näköislehti (maksullinen).
  8. Tukia, Anneli: Wahlman mestaroi possun padassa ja turskan lohen kera. Helsingin Sanomat, 30.1.1997, s. 37. Näköislehti (maksullinen).
  9. Ronkainen, Sara: Tarinoita Restokisoista – Aki Wahlman Satakunnan ammattikorkeakoulu. 14.3.2022. Viitattu 1.6.2024.
  10. Nieminen, Heli: Turussa kaupan sisältä löytyy nyt ravintola – Aki Wahlmanin yritys auttoi työstämään uudenlaista grocerant-konseptia Yrittäjä-lehti Varsinais-Suomi. 11.11.2021. Viitattu 1.6.2024.
  11. Kangasniemi, Tomi: Aki Wahlman haluaa Turun ruokakulttuurin paremmin esiin. Turkulainen, 16.1.2019. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.6.2024.
  12. Vuoden kokki 1996 ELO – Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö, elo-saatio.fi. Viitattu 23.11.2013.
  13. Bocuse d’Or vuodesta 1987 ELO – Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö, elo-saatio.fi. Viitattu 12.2.2016.
  14. ELO-säätiön hallitus ELO-säätiö. Arkistoitu 22.8.2019. Viitattu 22.8.2019.
  15. Ruokala: Kokki ja kokkioppilaat iltasanomat.fi. 30.1.2009. Ilta-Sanomat. Viitattu 12.2.2016.
  16. Aki Wahlman Mc Donalds. Arkistoitu 2.12.2013. Viitattu 23.11.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]