Yrjö Hirvensalo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yrjö Hirvensalo (vuoteen 1906 Lagus, 28. kesäkuuta 1888 Varkaus10. joulukuuta 1954 Helsinki) oli suomalainen apteekkari ja poliitikko. Hän oli puoluetaustaltaan kokoomuslainen.[1]

Proviisoriksi vuonna 1915 valmistunut Hirvensalo työskenteli vuodesta 1915 vuoteen 1919 Nivalan apteekin hoitajana ja vuodesta 1919 vuoteen 1954, 35 vuoden ajan, Iisalmen apteekkarina. Hän oli myös Pohjolan Osake-Pankin Nivalan konttorin hoitajana vuonna 1919 ja tilanomistajana Lapinlahdella vuodesta 1920.[1]

Hirvensalo oli myös poliitikko. Hän nousi eduskuntaan varaedustajan paikalta, Eetu Vaaraman kuoltua, ja toimi kansanedustajana puolentoista vuoden ajan, helmikuusta 1938 elokuuhun 1939. Hän edusti Kuopion läänin läntistä vaalipiiriä.[1] Hän oli ensimmäinen ja on edelleen ainut kansanedustajana toiminut apteekkari.[2] Hirvensalo toimi poliittisella urallaan myös Iisalmen kaupunginvaltuuston jäsenenä ja puheenjohtajana, kokoomuksen puoluevaltuuskunnan jäsenenä, kokoomuksen Kuopion piiriliiton puheenjohtajana ja kolmissa vaaleissa, 1937, 1940 ja 1943, presidentin valitsijamiehenä.[1]

Hirvensalon vanhemmat olivat pastori Vilhelm Lagus ja Hilma Maria Parviainen. Hänen puolisonsa oli Erna Loviisa Dahlström, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1916. Hirvensalo kuoli joulukuussa 1954, 66-vuotiaana.[1]

  1. a b c d e Yrjö Hirvensalo Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. Apteekkimme iisalmenapteekki.fi. Arkistoitu 1.2.2016. Viitattu 14.5.2015.