Tapio Nevalainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tapio Nevalainen (s. 1946) on suomalainen Kajaanissa asuva elokuvateatterin omistaja ja yksi Kajaanin elokuvakerhotoiminnan pioneereista. Hänen omistamansa Kino Sisu oli pitkään ainoa Kajaanissa toiminut elokuvateatteri ja teatterissa panostettiin laadukkaiden elokuvien esittämiseen. Kino Sisu lopetti toimintansa kesällä 2003 sen jälkeen kun Nevalainen oli hävinnyt joulukuussa 2001 tarjouskilpailun Kajaanin uuden elokuvakeskuksen elokuvateatterin pitämisestä helsinkiläiselle Marko Röhrin ja Ilkka Y. L. Matilan yritykselle. [1][2]

Nevalainen aloitti elokuva-alalla jo 1961 elokuvateatterin juoksupoikana kun Kajaanissa vielä toimi useita elokuvateattereita. Nevalainen on toiminut myös vuonna 1972 perustetun Kajaanin elokuvakerhon sihteerinä ja kuului kerhon perustajiin. Hän oli jo syksyllä 1960 mukana perustamassa Kajaanin Teinien Elokuvakerho KaTe-Kinoa, tähän kerhoon kuuluivat muun muassa elokuvakriitikko Mikael Fränti, Suomen Elokuva-arkiston tutkija Sakari Toiviainen, elokuvaohjaaja Tapio Suominen ja dokumenttielokuvia ohjannut Marjatta Koivulehto.[3] Nevalainen kirjoitti artikkeleita myös 1969–1970 Kajaanissa ilmestyneeseen Hihapuukko-underground-lehteen.

Nevalaiselle myönnettiin Sodankylä-palkinto vuonna 2001, perusteluissa mainittiin että hän oli tuonut idealismin tavanomaiseen elokuvatoimintaan. Marraskuussa 2003 hän sai Saarijärven elokuvaviikon Matti Pellonpää -palkinnon ansiokkaasta toiminnastaan elokuvaharrastuksen kehittäjänä. Hän on saanut myös Kajaanin kaupungin kulttuuripalkinnon vuonna 1993. [2][1][4]