Suomen ilmastolaki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ilmastolaki (SDK 423/2002[1], ruots. klimatlag) on laki, joka säätää tavoitteet ja puitteet Suomen ilmastopolitiikan suunnittelulle ja sen toteutumisen seurannalle. Se on uudistettu versio Suomen edellisestä ilmastolaista vuodelta 2015[2]. Lain uudistaminen oli osa pääministeri Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelmaa, jonka yhtenä tavoitteena on, että Suomi on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.[3][4] Ilmastolaki on osa Suomen kansallista ilmastopolitiikkaa. [5]

Ilmastolakiin on muun muassa lisätty uudet päästövähennystavoitteet vuosille 2030 ja 2040. Laki laajeni myös koskemaan maankäyttösektoria.[3]

Suomen ilmastolaissa säädetään myös neljästä valtakunnallisesta ilmastopolitiikan suunnitelmasta. Näissä määritellyillä toimilla on tarkoitus vähentää Suomen kasvihuonekaasupäästöjä ja sopetua ilmastonmuutokseen. Laki velvoittaa ministeriöitä valmistelemaan eri ilmastopolitiikan suunnitelmat. Laissa säädellyt suunnitelmat ovat:

  1. keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma
  2. ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelma
  3. pitkän aikavälin ilmastosuunnitelma
  4. maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma[6]
  1. Suomen ilmastolaki Finlex. Oikeusministeriö ja Edita Publishing Oy. Viitattu 16.2.2023.
  2. Ilmastolain uudistaminen www.eduskunta.fi. Viitattu 16.2.2023.
  3. a b Ilmastolaki eduskuntaan – ministeri Kari: ”Pysyvimmän jäljen jättävä hallituksen ilmastopäätös” www.iltalehti.fi. Viitattu 16.2.2023.
  4. Ilmastolain uudistus Ympäristöministeriö. Arkistoitu 16.2.2023. Viitattu 16.2.2023.
  5. Suomen kansallinen ilmastopolitiikka Ympäristöministeriö. Viitattu 16.2.2023.
  6. Uusi ilmastolaki voimaan heinäkuussa Valtioneuvosto. 9.6.2022. Viitattu 23.1.2024.