Rundi (elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rundi
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Jouko Suikkari
Käsikirjoittaja Jouko Suikkari
Tuottaja Jouko Suikkari
Veikko Uusimäki
Kuvaaja Raimo Paananen
Leikkaaja Keijo Virtanen
Lavastaja Seppo Saksa
Pääosat Vesku Tenhunen, Jorma Kurki
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Tuki-Filmi
Ensi-ilta 13. huhtikuuta, 1990
Kesto 99 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Rundi on Jouko Suikkarin ohjaama suomalainen draamaelokuva vuodelta 1990. Markku Vuorisen romaaniin Rundi – Kyösti Erkinkorven tarina perustuvassa elokuvassa vankilakierteeseen ajautunut Taisto löytää apua ongelmiinsa Jumalalta.[1]

Helsingin Sanomien elokuvakriitikko Helena Ylänen kehui elokuvan näyttävän erilaiselta kuin mikään muu suomalainen elokuva mutta valitteli, ettei siitä lopulta löydy mitään tarinaa, vaikka alussa päähenkilön umpimielisyys on vaikuttavaa. Uskontoteema ilmestyy elokuvaan hänen mielestään kuin tyhjästä. Yläsestä elokuvassa on paljon turhia kuvia, kun taas monet tarinan kannalta olennaiset kuvat ja kohtaukset puuttuvat.[2] Myös Suomen Kuvalehden Ywe Jalander kehui kuvausta, joskin moitti sitä paikoin mainosmaiseksi ja kikkailevaksi.[3]

  1. Rundi Elonet. Viitattu 1.4.2021.
  2. Ylänen, Helena: Kuritushuonevangin tarina. Helsingin Sanomat, 14.4.1990, s. 94. Näköislehti (maksullinen).
  3. Lehdistöarviot, 126344 Rundi (elokuva) Elonet. .
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.