Pätevyysviiri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pätevyysviiri on Suomessa käytössä oleva veneilyviiri. Pätevyysviiri kertoo ulkopuoliselle että veneen päällikkö tai/ja miehistön jäsen on suorittanut tietyn tutkinnon, ja venekunnan halusta tuoda tämä tieto näkyväksi muille vesillälikkuujille.

Suomen Navigaatioliiton rannikkolaivurin pätevyysviiri, tässä seuran kommodorin tunnuksella.

Pätevyysviirejä on monta eri lajia, esimerkiksi Suomen Navigaatioliiton saaristo-, rannikko- ja avomerilaivurien viirit. Niissä voi olla alareunassa valkoinen paarre, joka osoittaa veneen kuuluvan seuran kommodorille. Varakommodorin tunnusta ei tässä viirisarjassa ole.

Suomen Veneilyliitto aloitti 1980-luvulla kolmiportaisen veneilijäkoulutuksen. Se keskittyi aluksi juniorikoulutukseen. Asteet olivat jungmanni, kansimies ja ruorimies. Ikärajaksi määrättiin kahdeksan vuotta, joskin ruorimiehellä kaksitoista. Kaikille asteille tehtiin oma pätevyysviiri, joissa on liiton merkin lisäksi 1 - 3 valkoista aaltokuviota sen alla.

Suomen Veneilyliiton alin nuorison pätevyysviiri eli jungmanniviiri; jaettiin tällaisenaan vuoden 2011 loppuun

1990-luvulla perustettiin Veneenpäällikkö-koulutus ja sitä täydentävä Nopean veneen ajo -kurssi. Helmikuussa 2005 Helsingin venemessuilla julkistettiin Veneenkuljettaja- ja Veneenpäällikkö -kurssit. Järjestelmä on viranomaisten auditoima ja sillä on oma laatukäsikirja. Molemmille asteille tehtiin oma merkkinsä ja viirinsä; veneenkuljettajan tunnus on sama kuin ruorimiehen eli kolme valkoista aaltokuviota ja veneenpäälliköllä niiden paikalla valkoiset laakerinlehvät.

Suomen Veneilyliiton ruorimiehen ja veneenkuljettajan viiri; jaettiin tällaisena vuoden 2011 loppuun
Suomen Veneilyliiton veneenpäällikön viiri vuoteen 2011
Suomen Purjehdus ja veneily ry:n veneenpäällikön viiri vuodesta 2012 alkaen
Suomen Purjehdus ja veneily ry:n katsastajanviiri
Suomen Purjehdus ja veneily ry:n kouluttajanviiri

Joulukuussa 2011 Suomen Purjehdus ja Veneily ry ilmoitti uutiskirjeessään, että Veneilyliiton pätevyysviirejä suunniteltaisiin uudelleen.[1] Vuoden 2012 ensimmäisessä uutiskirjeessä julkaistiin tieto Liikenteen turvallisuusviraston uuden liittotunnuksen hyväksynnästä.selvennä

Vuonna 2017 tuli lisäksi Katsastusmiehen viiri, jossa on liiton erikoismerkki ja tunnuksena valkoinen ankkuri jonka tukissa on tuomarin vaakakupit.[2] Venemessuilla 2019 esiteltiin uusi Kouluttajanviiri, josta tiedotetaan enemmän myöhemmin saman kauden aikana[3]

  1. Uutiskirjeen referaatti http://astrolabi.blogit.fi/uutisia-jouluksi-2011/[vanhentunut linkki]
  2. SPV, kiertokirje kouluttajille toukokuu 2017
  3. SPV, kiertokirje kouluttajille 1/2019