Nuorisofestivaali

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kolmas nuorisofestivaali Itä-Berliinissä 1951
Kymmenes nuorisofestivaali Itä-Berliinissä 1973
Berliinin nuorisofestivaalin osallistujia 1973

Nuorisofestivaali eli Maailman nuorison ja opiskelijoiden festivaalit tai Maailman nuorison ja ylioppilaiden maailmankonferenssi on vasemmistonuorten suurtapahtuma, jonka organisoi Demokraattisen nuorison maailmanliitto DNML ja opiskelijajärjestö International Union of Students IUS. Kylmän sodan aikana festivaalien takana oli vahvasti Neuvostoliitto. 1950-luvulle asti nuorisofestivaalit järjestettiin Itä-Euroopan kansandemokratioissa, mutta vuoden 1959 Wienin festivaalista alkaen niitä järjestettiin myös puolueettomissa maissa, kuten Itävallassa tai Suomessa. Vuoden 1978 Kuuban festivaalista alkaen tapahtumia on pidetty myös Euroopan ulkopuolella vasemmistolaisten puolueiden hallitsemissa maissa, kuten Pohjois-Koreassa ja Venezuelassa. Tapahtuman osallistujapohja on myös laajentunut siten, että esimerkiksi Suomesta poliittisia nuorisojärjestöjä on mukana laidasta laitaan.

Suurin tapahtuma on ollut kuudennet festivaalit Moskovassa vuonna 1957. Tapahtumaan osallistui yli 30 000 ulkomaista vierasta,[1] joista 2 000 oli Suomesta.[2] Seuraava festivaali on tarkoitus järjestää Moskovassa 2017.[3]

Järjestys Vuosi Tunnus Isäntävaltio Isäntäkaupunki Osallistujen lukumäärä Osallistuja valtioiden määrä
1. 1947  Tšekkoslovakia Praha 17 000 71
2. 1949  Unkari Budapest 20 000 82
3. 1951  Itä-Saksa Itä-Berliini 26 000 104
4. 1953  Romania Bukarest 30 000 111
5. 1955  Puola Varsova 30 000 114
6. 1957  Neuvostoliitto Moskova 34 000 131
7. 1959  Itävalta Wien 18 000 112
8. 1962  Suomi Helsinki 18 000 137
9. 1968  Bulgaria Sofia 20 000 138
10. 1973  Itä-Saksa Itä-Berliini 25 600 140
11 1978  Kuuba Havanna 18 500 145
12 1985  Neuvostoliitto Moskova 26 000 157
13 1989  Pohjois-Korea Pyongyang 22 000 177
14 1997  Kuuba Havanna 12 325 136
15 2001  Algeria Alger 6 500 110
16 2005  Venezuela Caracas 17 000 144
17 2010  Etelä-Afrikka Pretoria 15 000 126
18 2013  Ecuador Quito 8 500 80[4]
19 2017  Venäjä Sotši 25 214 150

Vuoden 1973 festivaali Itä-Berliinissä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
DDR-nuorten järjestö Freie Deutsche Jugend FDJ tervehtii festivaalin muita osanottajia vuoden 1973 festivaaleilla.

Elokuussa 1973 järjestetyssä festivaalissa Weltfestspiele der Jugend und Studenten oli 25 600 osallistujaa 140 maasta. Järjestelykomitean puheenjohtajana toimi Wolfgang Berghofer ja tapahtuman "pääjärjestäjänä" DDR:n johtajaksi juuri noussut Erich Honecker. Tapahtuman teema oli "anti-imperialistisen solidaarisuuden, rauhan ja ystävyyden puolesta". Tapahtuma käsitti paljon musiikkia ja musiikkipajoja, ja sitä onkin nimitetty Idän Woodstockiksi. Tapahtumiin sisältyi myös paljon kylmää sotaa liennyttäviä piirteitä, kuten nuorisopoliitikkojen tapaamisia. Täysin vapaata ei ajatustenvaihto ollut, sillä DDR:n turvallisuusviranomaiset estivät parin tuhannen DDR:n toisinajattelijan oleskelun tapahtuman aikana Itä-Berliinissä.

Suomalaisen festivaalivaltuuskunnan junamatkalla vierailtiin myös natsien tuhoamaan Hatynin kylään Hatynin joukkomurhan muistoksi rakennetulla muistomerkillä Valko-Venäjällä. Myöhemmin on arvioitu, että neuvostoliittolaiset matkanjärjestäjät halusivat vaikuttaa nuorison etujoukkoon, jotta Neuvostoliiton syyllisyys Katynin joukkomurhaan Puolassa hämärtyisi.[5]

Vuoden 1973 festivaalin päätapahtumapaikka, Itä-Berliinin Walter-Ulbricht-Stadion uudelleennimettiin festivaalien aikana Stadion der Weltjugendiksi eli maailmannuorison stadioniksi. Kaksi vuotta aiemmin syrjäytetty DDR:n johtaja Walter Ulbricht sattui kuolemaan juuri tuolloin, ja hänen muistoaan pyrittiin häivyttämään nimeämällä uudelleen hänen mukaansa nimettyjä asioita.

  1. Vasemmistonuorison festivaalit kuvastaneet omaa aikaansa jo puoli vuosisataa 3.8.1997. Pilvi Torsti. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 26.10.2013.
  2. Markun matka Moskovasta Moskovaan 2/2013. Kontakt-lehti, Venäjä-seura. Viitattu 26.10.2013.
  3. Ystävyyttä yli rajojen 2013. Ulkopolitiikka-lehti. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 26.10.2013.
  4. El festival busca que los jóvenes tengan presencia telegrafo.com.ec.
  5. Kimmo Rentola: Katyn: pieni suomalainen jälkikirjoitus agricola.utu.fi. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 5.3.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]