Nasridien dynastia
Nasridien dynastia (arab. بنو نصر banū Naṣr) oli Espanjan viimeinen muslimidynastia, ja se hallitsi Granadan emiraattia vuosina 1238–1492. Nasrid-dynastia nousi valtaan almohadikalifaatin hajottua hävittyään Las Navas de Tolosan taistelun vuonna 1212. Dynastiaa hallitsi 23 emiiriä Muhammad I ibn Nasr perustettua dynastian vuonna 1238 aina tammikuuhun 1492, jolloin Muhammad XII antautui kristinuskoisten Aragonian ja Kastilian kuningaskuntien sotajoukoille. Nykyään näkyvin jäänne nasrideista on heidän rakennuttamansa Alhambran palatsi.
Granadan nasridisulttaanit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Muhammad I ibn Nasr (1238–1272)
- Muhammad II al-Faqih (1273–1302)
- Muhammad III (1302–1309)
- Nasr (1309–1314)
- Ismail I (1314–1325)
- Muhammad IV (1325–1333)
- Yusuf I (1333–1354)
- Muhammad V (1354–1359, 1362–1391)
- Ismail II (1359–1360)
- Muhammad VI (1360–1362)
- Yusuf II (1391–1392)
- Muhammad VII (1392–1408)
- Yusuf III (1408–1417)
- Muhammad VIII (1417–1419, 1427–1429)
- Muhammad IX (1419–1427, 1430–1431, 1432–1445, 1448–1453)
- Yusuf IV (1432)
- Yusuf V (1445–1446, 1462)
- Muhammad X (1446–1448)
- Muhammad XI (1453–1454)
- Said (1454–1464)
- Abu l-Hasan Ali, eli Muley Hacén (1464–1482, 1483–1485)
- Abu 'abd Allah Muhammad XII, eli Boabdil (1482–1483, 1486–1492)
- Abū `Abd Allah Muhammad XIII, eli El Zagal (1485–1486)
.svg)
Perimyskiistat ja sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kristittyjen valmistautuessa nasrididynastian päättävään sotaan Granadan emiraattia vastaan, nasridit kävivät sisällissotaa Granadan valtaistuimesta. Abu 'abd Allah Muhammad XII:n syöstyä isänsä emiiri Abu l-Hasan Alin valtaistuimelta, tämä vetäytyi Malagaan, ja sisällissota puhkesi osapuolten välille. Kristityt käyttivät tilaisuuden hyväkseen, ja jatkoivat muslimilinnoitusten valtaamista. Vuonna 1483 kristittyjen joukot saivat Muhammad XII:n kiinni Lucenassa, ja hänet vapautettiin hänen vannottuaan liittolaisuutta Ferdinandille ja Isabellalle. Abu l-Hasan Ali sitten luovutti valtaistuimen veljelleen el Zagalille. El Zagal voitti dynastiansisäisen taistelun, mutta joutui antautumaan kristityille. Abu 'abd Allahille (Mumhamed XII) myönnettiin herruus Alpujarra-vuorilla, mutta sen sijaan hän lähti Iberian niemimaalta Espanjan kruunun maksamaa rahallista korvausta vastaan.[1]
Sukupuu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sukupuusta käy ilmi kaikkien nasridiemiirien sukulaissuhteet.[2] Sukupuu alkaa emiirien yhteisestä esi-isästä, Yusuf al-Ahmarista. Sukupuussa ei esiinny tyttäriä, eikä niitä poikia, joiden jälkeläiset eivät hallitseet emiraattia. Kun valtaistuimesta oli useita kilpailijoita, sukupuuhun on merkitty se emiiri, joka hallitsi Granadan kaupunkia ja Alhambran palatsia.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Fernández Puertas, Antonio (1997). The Alhambra. Vol 1. From the Ninth Century to Yusuf I (1354). Saqi Books. ISBN 0-86356-466-6.
- Fernández Puertas, Antonio. The Alhambra. Vol. 2. (1354 - 1391). Saqi Books. ISBN 0-86356-467-4.
- Harvey, Leonard Patrick (1992). Islamic Spain 1250 to 1500. University of Chicago Press. ISBN 0-226-31962-8.
- Watt, W. Montgomery (1965). A History of Islamic Spain. Edinburgh University Press. ISBN 0-7486-0847-8.
- Arié, Rachel (1990). L’Espagne musulmane au Temps des Nasrides (1232–1492), 2nd (in french), De Boccard. ISBN 2-7018-0052-8.
- Bueno, Francisco (2004). Los Reyes de la Alhambra. Entre la historia y la leyenda (in spanish). Miguel Sánchez. ISBN 84-7169-082-9.
- Cortés Peña, Antonio Luis (1983–1987). Historia de Granada. 4 vols (in spanish). Editorial Don Quijote.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Barton, Simon (2009). A History of Spain. London: Palgrave Macmillan, 104. ISBN 978-0-230-20012-8.
- ↑ Lane-Poole, Stanley (1894). The Mohammedan Dynasties: Chronological and Genealogical Tables with Historical Introductions. Westminster: Archibald Constable and Company, 29. OCLC 1199708.