Muttila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Muttila (ruots. Muttom) on Myrskylän kylä. Se sijaitsee Muttilanjärven rannalla. Muttila on maatalousvaltainen kylä. Muttila sijaitsee Myrskylän kirkonkylän kaakkoispuolella. Muttilanjärven eteläpuolelta kiertää noin 5,6 kilometriä pitkä Muttilantie, jolla ajetaan vuosittain syyskesällä Tångin Sora -ralli Autoliiton Myrskylän osaston järjestämänä neljän kilometrin pituisella osalla Muttilantietä. [1]

Suomen sodan ensipäivinä 1808 venäläiset joukot olivat ylittäneet Ruotsin rajan Elimäellä ja etenivät Itä-Uudellemaalle. Porvoon ja Orimattilan välillä suomalaiset ryhtyivät puolustukseen. Liljendalissa ja Etelä-Myrskylässä alkaneita taisteluista on kutsuttu Muttilan sodaksi.

Porin rykmentin rusthollipataljoonan ensimmäisen komppanian päällikkö, kapteeni Brehmer oli käsketty Muttilaan komppaniansa kanssa kenttävartioimaan Lapinjärven ja Liljendalin suuntia. Kolmen kilometrin päähän Muttilasta Lapinjärven suuntaan teille Brehmer asetti etuvartion, jonka vahvuus oli yksi upseeri, kaksi korpraalia ja 16 sotamiestä. Toinen etuvartio asetettiin Liljendahlin tielle. Sen vahvuus oli yksi upseeri, yksi korpraali ja 12 sotamiestä.

Liljendahlin suunnan etuvartio sai taistelukosketuksen venäläisiin kello 17. Venäläiset kuuluivat 21. divisioonansa 2. prikaatiin. Venäläisvaikutuksesta joutui Liljendalin osasto vetäytymään Muttilan kylään.

Lapinjärven suunnan etuvartiota vastaan venäläiset hyökkäsivät myöhemmin kello 23 kasakoiden voimin. Laukaustenvaihdon jälkeen kasakat kuitenkin vetäytyivät. Puolta tuntia myöhemmin tuli edellistä suurempi joukko vahvistettuna Grodnon husaarirykmentin ensimmäisellä eskadroonalla ja toisen jääkärirykmentin ensimmäisellä pataljoonalla, mitä kesti neljännestunnin ajan. Puolen yön jälkeen tuli kolmas hyökkäys, jonka ruotsalaiset kestivät. Tämän jälkeen kuitenkin kapteeni Brehmer sai tiedon sivustoilla edenneistä venäläisistä hiihto-osastoista, minkä vuoksi saarrostusta välttääkseen hän veti komppaniansa Myrskylän kirkonkylään.

Tappiotiedot ovat epäluotettavia. Ruotsalaisten tappioksi kirjattiin kolme ja venäläisten 31 haavoittunutta.

Ruotsin armeijan vetäydyttyä pohjoisemmaksi taistelut alkoivat Orimattilan Käkelässä.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.