Mikko Hassinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mikko Hassinen

Mikko Eero Tapio Hassinen (s. 16. helmikuuta 1971 Joensuu)[1] on suomalainen rumpali, säveltäjä, sovittaja, kapellimestari, opettaja ja tuottaja. Hän voitti Esko Linnavalli -sävellyskilpailun vuonna 2009 teoksella Karhunvartija[2], jonka muun muassa UMO esitti huhtikuussa 2016 Savoy-teatterissa solistinaan Joshua Redman. Rumpalina Hassinen on omien yhtyeidensä lisäksi vaikuttanut muun muassa Riitta Paakki Triossa sekä Pepa Päivisen triossa. Säveltäjänä ja kapellimestarina hän on tullut parhaiten tutuksi UMOn riveistä. Vuonna 2015 Hassiselle myönnettiin Teosto-palkinto levystä Elektro GT[3]. Palkintoa seuranneessa artikkelissa Helsingin Sanomat kertoo Hassisen olleen ”entinen hevinuori”[4].

  1. Uusitorppa, Harri: 50-vuotias | Rumpali Mikko Hassisella oli lukiolaisena kolme toivetta: Päästä soittamaan Umoon sekä Vesa-Matti Loirin ja Raoul Björkenheimin bändeihin Helsingin Sanomat. 15.2.2021. Viitattu 23.3.2021.
  2. Ronkanen, Pentti: Mikko Hassinen voitti Esko Linnavalli -kilpailun SuomiJazz.com. 3.7.2009. Viitattu 23.3.2021.
  3. Teosto: Teosto-palkinto Mikko Hassiselle levystä Elektro GT Teosto/uutiset. 09.04.2015. Teosto. Arkistoitu 12.8.2016.
  4. Teosto-palkittu jazzsäveltäjä on entinen hevinuori HS.fi. Viitattu 6.6.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]