Mikael Källman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Paul Mikael Källman (s. 12. helmikuuta 1964 Karjaa) on entinen suomalainen käsipalloilija. Hän on lajin kaikkien aikojen menestynein suomalaispelaaja. Källman on valittu Suomen parhaaksi käsipallonpelaajaksi 14 kertaa: vuosina 19851996 sekä 2000 ja 2002.[1]


Källman aloitti käsipallon pelaamisen 12-vuotiaana Karjaan BK-46:ssä vuonna 1976 ja pelasi seuran edustusjoukkueessa 19801987. Seuraavana vuonna hän siirtyi ammattilaiseksi Saksan Bundesligan SG Wallau-Massenheimiin. Wallau-Massenheimissä hänet valittiin parhaaksi ulkomaalaiseksi pelaajaksi neljä kautta ja yleisö valitsi hänet Bundesligan parhaimmaksi pelaajaksi 1992. Hän voitti Saksan mestaruuden kaksi kertaa, Saksan cupin kaksi kertaa, Saksan supercupin kerran ja EHF-cupin kerran. Yhdeksän vuoden jälkeen Källman palasi Suomeen ja pelasi Ekenäs IF:ssä yhden kauden. Tämän jälkeen Källman siirtyi taas Saksaan, TUSEM Esseniin missä hän pelasi kaksi vuotta. Uran päätteeksi Källman pelasi BK-46:ssa 19972003. Yhteensä Källman teki SM-sarjassa 2560 maalia.

Suomen maajoukkueessa Mikael Källman pelasi 117 A-maaottelua ja teki niissä yhteensä 768 maalia. Ensimmäisen A-maaottelunsa Källman pelasi 7. helmikuuta 1982 Belgiaa vastaan. Hän teki ottelussa viisi maalia. Sadannen A-maaottelunsa hän pelasi 6. marraskuuta 1994 Riihimäellä Ruotsia vastaan. Viimeisen A-maaottelunsa Källman pelasi 6. huhtikuuta 1997 Sveitsiä vastaan. [1]

Valmentajaura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikael Källman valmensi Karjaan BK-46:tta kaudesta 2001–2002 kauteen 2007–2008. Ensimmäiset kaudet hän toimi pelaajana-valmentajana, mutta vuonna 2003 hän lopetti pelaajauransa ja ura jatkui ainoastaan valmentajana. Hän johti BK:n kolmeen Suomen mestaruuteen, joista kaksi ensimmäistä tuli pelaaja-valmentajana.

Källman siirtyi kaudelle 2008–2009 valmentamaan Kauniaisten HC Westiä, joka heti ensimmäisellä valmennuskaudella voitti käsipallon miesten Suomen cupin.

Kesäkuussa 2009 Källman valittiin kaksivuotisella sopimuksella Suomen miesten käsipallomaajoukkueen päävalmentajaksi.[2]

Kaudella 2009-2010 loukkaantumisista läpi kauden kärsinyt West saavutti Källmanin johdolla toistamiseen hopeaa. Suoritus tiesi Källmanille kauden päätteeksi vuoden valmentajan titteliä.

HC West voitti seurahistoriansa ensimmäisen Suomen mestaruuden kaudella 2010-2011. Mestaruus on Källmanille kaikkiaan uran 11. ja valmentajana toinen ja tiesi toisena vuotena peräkkäin vuoden valmentajan titteliä.

Källman solmi keväällä 2015 kolmen vuoden valmennussopimuksen Atlas Vantaan kanssa, mutta se purettiin jo elokuussa 2016.[3]

Perhe ja siviiliura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Källman asuu Tammisaaressa ja työskentelee poliisina. Hänellä on neljä lasta. Hänen poikansa Benjamin Källman on jalkapalloilija.

  1. a b http://www.abo.fi/~jbacklun/handball.htm Suomen käsipallosivut
  2. Källman käsipallomaajoukkueen valmentajaksi hs.fi. 10.6.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 13.6.2009.
  3. Suomalainen käsipallolegenda jättää seuransa: ”Nyt ollaan kaukana siitä, mistä puhuttiin” iltasanomat.fi. 30.8.2016. Arkistoitu 31.8.2016. Viitattu 30.8.2016.