Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
MTL:n toimisto on Helsingin Etelärannassa. Kuvassa rakennuksen sisäänkäynti.

Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL on Suomessa toimivien markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijayritysten, kuten mainos-, media- ja viestintätoimistojen etujärjestö. Jäseninä on myös digitaalista markkinointia ja mainontaa tekeviä ns. digitoimistoja sekä tapahtumamarkkinointia tekeviä yrityksiä. Jäsenyritysten yhteenlaskettu myyntikate oli vuonna 2013 noin 220 miljoonaa euroa ja niiden palveluksessa toimii noin 1 600 henkilöä.[1]

MTL perustettiin vuonna 1942 Mainostoimistojen liitoksi.[2] Mediatoimistojen tultua mukaan vuonna 2000 nimi muutettiin Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitoksi. Vuonna 2006 Viestintätoimistojen liitto ja MTL yhdistyivät. Suomen Tapahtumamarkkinointiyhdistys STAY liittyi MTL:ään 2010.[3] Vuonna 2015 nimi muutettiin Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitoksi.[4]

MTL järjestää jäsenyrityksilleen markkinointiviestintäalan kilpailuja, koulutusta ja tapahtumia sekä kerää ja tuottaa toimialaa koskevaa tietoa. MTL:n yksin tai yhdessä muiden alan toimijoiden kanssa järjestämiä kilpailuja ja palkintoja ovat Effie, Finnish Comms Awards[5], Suomen markkinointihenkisin insinööri, televisiomainontaa luotaava Parhaat Sekunnit ja Kultasulka-kilpailu markkinointiviestintää tunnetuksi tekeville kirjoituksille ja esityksille. MTL:n tapahtumia ovat erilaiset ajankohtaisseminaarit ja jokasyksyinen Markkinoinnin viikko.[6]

MTL on jäsenenä kansainvälisissä alan kattojärjestöissä kuten EACA (The European Association of Communications Agencies) ja ICCO (The International Communications Consultancy Organisation).[3]

MTL:n toimitusjohtajia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. MTL, Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto. Viitattu 22.1.2014.
  2. Visa Heinonen & Hannu Konttinen: Nyt uutta Suomessa! Suomalaisen mainonnan historia. Mainostajien Liitto 2001. ISBN 978-952-5262-10-0, sivu 120.
  3. a b Toiminta, MTL. Viitattu 22.1.2014.
  4. MTL on nyt Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto, Markkinointi & Mainonta 17.6.2015. Viitattu 28.11.2015.
  5. https://mtl.fi/fi/kilpailut/finnish-comms-awards Finnish Comms Awards
  6. Tapahtumat, MTL. Viitattu 22.1.2014.
  7. Erkki Vuokila: Matti Larres, ristikkopiirtäjä 50-luvulta 16.4.2009. Sanaseppo-lehti 3/2008. Arkistoitu 2.2.2014. Viitattu 29.9.2013.
  8. Sanna-Maija Lagus jättää MTL:n[vanhentunut linkki], Kauppalehti 10.01.1996. Viitattu 27.1.2014.
  9. Sinikka Virkkunen MTL:n johtajaksi[vanhentunut linkki], Kauppalehti 17.01.1997. Viitattu 27.1.2014.
  10. Anne Mehtäläisestä MTL:n uusi toimitusjohtaja (Arkistoitu – Internet Archive), Mediaviikko 16.12.2009. Viitattu 27.1.2014.
  11. Tarja Virmala MTL:n toimitusjohtajaksi, Markkinointi & Mainonta 18.4.2011. Viitattu 27.1.2014.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • von Hertzen, Pirjo; Melgin, Elina ja Åberg, Leif: Vuosisata suhdetoimintaa – Yhteisöviestinnän historia Suomessa, Otava 2012. ISBN 978-951-1-26547-4.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]