Lukas Hofer

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Lukas Hofer vuonna 2024.
Lukas Hofer vuonna 2024.
Maa:  Italia
Miesten ampumahiihto
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Sotši 2014 sekaviesti
Pronssia Pronssia Pyeongchang 2018 sekaviesti
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Östersund 2019 sekapariviesti
Hopeaa Hopeaa Anterselva 2020 sekaviesti
Pronssia Pronssia Hanty-Mansijsk 2011 yhteislähtö
Pronssia Pronssia Östersund 2019 sekaviesti

Lukas Hofer (s. 30. syyskuuta 1989 Bruneck, Etelä-Tiroli, Italia), on italialainen ampumahiihtäjä.

Hoferin ensimmäinen kilpailu maailmancupissa oli vuonna 2009. Vuoden 2011 maailmanmestaruuskisoissa hän otti pronssia yhteislähtökilpailussa. Se oli hänen ensimmäinen aikuisten arvokisamitalinsa sekä ensimmäinen sijoitus kolmen parhaan joukkoon maailmancupissa. Aiemmin hän oli ollut maailmancupissa parhaimmillaan kuudes. Hän sijoittui samoissa kisoissa lisäksi yhdeksänneksi takaa-ajossa. Kauden 2010–2011 maailmancupin kokonaiskilpailussa hän oli sijalla 12 ja yhteislähtöcupissa viides.

Ruhpoldingin MM-kilpailuissa 2012 Hofer sijoittui takaa-ajossa 13:nneksi. Nové Měston MM-kilpailuissa 2013 hän oli normaalimatkalla seitsemäs, takaa-ajossa 11:s ja pikakilpailussa 14:s. Hän oli samalla kaudella toinen Hanty-Mansijskin maailmancupin pikakilpailussa. Ensimmäisen maailmancupvoittonsa hän saavutti Anterselvan pikakilpailussa tammikuussa 2014 jakaessaan voiton Simon Schemppin kanssa.

Sotšin olympialaisissa 2014 Hofer oli mukana Italian pronssia voittaneessa sekaviestijoukkueessa. Pikakilpailussa hän oli kahdestoista ja normaalimatkalla neljästoista. Pyeongchangin olympialaisissa 2018 hän hiihti kolmannen osuuden Italian saadessa jälleen pronssia sekaviestissä. Pikakilpailussa ja takaa-ajossa hän oli kymmenes. Hän sijoittui maailmancup-kaudella 2017–2018 toiseksi Oslon ja kolmanneksi Tjumenin takaa-ajokilpailuissa. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän oli viides, normaalimatkan ja takaa-ajon cupeissa neljäs.

Kaudella 2018–2019 Hofer sijoittui kolmanneksi Oberhofin takaa-ajossa. Östersundin MM-kilpailuissa 2019 hän saavutti hopeaa ensimmäistä kertaa arvokisaohjelmassa olleessa sekapariviestissä ja pronssia sekaviestissä. Normaalimatkalla hän sijoittui viidenneksi. Oslon maailmancupissa hän oli pikakilpailussa toinen. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän sijoittui kymmenenneksi. Anterselvan MM-kilpailuissa 2020 hän saavutti hopeaa sekaviestissä ja oli normaalimatkalla kolmastoista. Pokljukan MM-kilpailuissa 2021 hän oli yhteislähdössä seitsemäs, pikakilpailussa kolmastoista ja takaa-ajossa viidestoista. Kaudella 2020-2021 hän sijoittui Nove Meston toisessa pikakilpailussa kolmanneksi. Hän voitti Östersundin pikakilpailun. Seuraavan päivän takaa-ajossa hän oli kolmas. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän sijoittui kahdeksanneksi. Seuraavalla kaudella hän oli kolmas Kontiolahden takaa-ajokilpailussa. Pekingin olympialaisissa hän sijoittui takaa-ajossa neljänneksi ja pikakilpailussa 14:nneksi. Nové Měston MM-kilpailuissa 2024 hän oli takaa-ajossa yhdeksäs.

Hofer voitti junioreiden maailmanmestaruuden pikamatkalla ja takaa-ajokilpailussa Canmoressa 2009. Nuorten MM-pronssia hän sai viestissä Ruhpoldingissa 2008. EM-kilpailuissa hän saavutti aikuisten sarjassa pronssia pikamatkalla Ridnaun-Val Ridannassa 2011. Rulla-ampumahiihdon MM-kilpailuissa hän sai kultaa pikamatkalla ja hopeaa takaa-ajokilpailussa Forni Avoltrissa 2013.