Lasisilmä (kappale)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Lasisilmä”
Singlen ”Lasisilmä” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Äänet
 Äänitetty  Finnvox-studio, Helsinki, 1986
 Julkaistu 9. kesäkuuta 1986[1]
 Formaatti 12"
 Tuottaja(t) T. T. Oksala
 Tyylilaji suomirock
 Levy-yhtiö Poko Rekords
Yön muut singlet
Enkelille
1986
Lasisilmä
1986
Leijat
1986

Lasisilmä on 1986 ilmestynyt Yön single, joka julkaistiin 12-tuumaisena maxisinglenä. Sen B-puolella on yhtyeen tulkinta Kirkan vuoden 1968 käännöshitistä Leijat sekä Yön oma kappale Anna mulle voimaa. Singlestä on olemassa myös seitsentuumainen levyautomaatteihin tarkoitettu versio, jonka toisella puolella on vain jälkimmäinen kappale. Kyseessä on ensimmäinen singlelohkaisu yhtyeen marraskuussa 1986 ilmestyneeltä albumilta Äänet. Yön edellisen singlen tapaan myöskään Lasisilmä ei noussut myyntilistoille.[2]

Levyn nimikappale on merkitty Olli Lindholmin sanoittamaksi. Todellisuudessa tekstin on kuitenkin tehnyt hänen ideansa pohjalta Juice Leskinen, joka kehotti Lindholmia merkitsemään sen omiin nimiinsä.[3] Levyn kannen on yhtyeen kanssa suunnitellut radiotoimittaja Johnny-Kai Forssell.

A-puoli
  1. Lasisilmä – 4.17 (säv. Yö, san. Olli Lindholm)
B-puoli
  1. Leijat – 3.33 (säv. Hal Hackady & Lee Julien Pockriss, san. Pertti Reponen)
  2. Anna mulle voimaa – 3.58 (säv. Yö, san. Olli Lindholm)
  1. YÖ: Lasisilmä / Leijat - Anna mulle voimaa Poko Rekords. Viitattu 21.4.2015.
  2. Listat 1986 (Arkistoitu – Internet Archive) Populaarimusiikin museo Pomus. Viitattu 21.4.2015.
  3. Lindholm, Olli ja Rantanen, Ilpo: Yhden Yön tarina, s. 87–88, WS Bookwell 2007. ISBN 978-951-0-32853-8.