Kuninkuusravit 2018

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuninkuusravit 2018
Paikkakunta Rovaniemi
Ravirata Mäntyvaaran ravirata
Ajankohta 28.–29. heinäkuuta 2018
Ravikuningas Costello
Ravikuningatar Akaasia
Yleisömäärä 51 180
← Helsinki 2017 Lahti 2019 →

Kuninkuusravit 2018 olivat 87. Kuninkuusravit, jotka järjestettiin Rovaniemellä Mäntyvaaran raviradalla 28.–29. heinäkuuta 2018. Kuninkuuskilpailun voitti Risto Tupamäen ohjastama Costello ja kuningatarkilpailun Markku Hietasen ohjastama Akaasia. Titteli oli kummallekin hevoselle uran ensimmäinen.[1] Kilpailuja seurasi kahden päivän aikana yhteensä 51 180 katsojaa. Lauantaina yleisöä oli 24 360 ja sunnuntaina 26 820.[2]

Suomen Hippos myönsi vuoden 2018 Kuninkuusravit Rovaniemelle lokakuussa 2013.[3] Kyseessä olivat toiset kaupungissa pidetyt Kuninkuusravit. Kilpailu järjestettiin Rovaniemellä ensimmäistä kertaa vuonna 2004,[4] jonka lisäksi Lapissa on pidetty Kuninkuusravit vuonna 1986 Tornion Laivakankaalla.[5]

Kuninkuusravien televisiointioikeudet olivat ensimmäistä kertaa Discovery Networks Finlandilla, joka näytti niistä koosteet omistamallaan TV5:llä.[6]

Kuninkuuskilpailun 1600 metrin kilpailu katsomosta kuvattuna.
Kuninkuuskilpailun 1600 metrin osamatkan viimeinen kierros käynnistymässä. Johdossa Harri Kotilaisen ohjastama Välähdys, joka voitti lähdön.

Ilmoittautuneet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailuihin ilmoittautui 15 oritta ja 18 tammaa.[7] Kuninkuuskilpailusta karsittiin A.T. Veli, Herra Hanuri ja Tarun Tykki sekä kuningatarkilpailusta Loikkaus, Varjonova, Tohari, Topmar, Tuli-Karkelo ja Veluuri.[8] Vieskerin Valon ja Vitterin jäädessä pois pääsivät kuninkuuskilpailuun varahevosina A.T. Veli ja Herra Hanuri.[9]

Rovaniemen kuningas- ja kuningatarkilpailujen jokaisen osalähdön voittaja sai 15 000 euroa, ja lisäksi kokonaiskilpailun voittajat palkittiin 45 000 eurolla. Osalähtöjen palkintosummaa oli korotettu 3 000 eurolla vuodesta 2012 lähtien vallinneeseen palkintotasoon nähden.[10]

Kuningaskilpailu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningaskilpailun selkeä ennakkosuosikki oli Costello, jonka haastajina pidettiin vain Köppistä ja Välähdystä.[11] Costello voittikin lauantain avausmatkan ravattuaan johtaneen Välähdyksen rinnalla. Kolmas oli johtohevosen takana juossut Camri.[12] Sunnuntaisen mailin voitti kärkipaikalla ravannut Välähdys Camrin seuratessa toiseksi. Kolmantena maalissa oli Costello, joka haparoi loppusuoralla ja oli vähällä laukata.[13] Videotarkistuksen jälkeen tuomaristo ei kuitenkaan hylännyt hevosta.[14]

Ennen viimeistä osalähtöä Costello johti kokonaiskilpailua 0,8 sekunnilla ennen Välähdystä, jonka jälkeen seuraavina olivat Camri ja Köppinen.[14] Hallitseva ravikuningas Köppinen voitti 3 100 metrin matkan johtopaikalta, mutta toiseksi sijoittuneen Costellon etumatka riitti kokonaiskilpailun voittoon ennen Köppistä ja Camria.[15]

No. Hevonen Ohjastaja Valmentaja Omistaja Ennätys Voittosumma
1 Välähdys Harri Kotilainen Ville Korjus Samuli & Ville Korjus; Teija Majander, Kotka 19,4a 313 770 €
2 Costello Risto Tupamäki Ville Herttua Hanna & Tommi Herttua, Orimattila 19,3a 461 335 €
3 Köppinen Ari Moilanen Jyrki Korhonen Jyrki & Kati Maija Korhonen, Siuntio 20,4a 662 153 €
4 Camri Terho Rautiainen Terho Rautiainen Jani Konnu, Savonlinna 20,4a 312 054 €
5 Välkyn Tuisku Antti Tupamäki Antti Tupamäki Yrjö Kettunen, Juuka 21,2a 125 040 €
6 A.T. Veli Ville Pohjola Jenni Teirikangas Merkkari Talli, Konnevesi 22,2a 105 290 €
7 Vixen Santtu Raitala Markus Porokka Talli Pääpäivä, Juuka 20,6a 148 250 €
8 Metkutus Juha-Matti Paavola Juha-Matti Paavola Juha-Matti Paavola & Teija Lampela, Kaustinen 20,5a 204 789 €
9 Rapin Aatos Hannu Torvinen Jouni Miettinen Aikapojat Team, Pori 21,1a 166 791 €
10 Rokin Maxi Pertti Puikkonen Nyyti-Maria Timonen Tikkutalli, Vantaa & Markku Pasanen, Loviisa 22,8a 072 085 €
11 Herra Hanuri Kimmo Taipale Kimmo Taipale Petri Patovisti; Jesper & Kasper Taipale, Perho 22,0a 046 360 €
12 A.T. Visku Juha Länsimäki Pasi Teini Katri & Pasi Teini, Eura 20,9a 183 050 €


Sijoitus Hevonen 2100 m 1600 m 3100 m Kokonaisaika Ero voittajaan
1. Costello 1. 3. 2. 9.23,3 000,0
2. Köppinen 3. 5. 1. 9.25,2 0+1,9
3. Camri 4. 2. 5. 9.27,8 0+4,5
4. Välähdys 2. 1. 9. 9.28,4 0+5,1
5. Vixen 6. 9. 3. 9.30,3 0+7,0
6. A.T. Veli 6. 6. 7. 9.30,9 0+7,6
7. Metkutus 12. 7. 4. 9.32,0 0+8,7
8. Rapin Aatos 5. 11. 10. 9.32,5 0 +9,2
9. Herra Hanuri 9. 8. 11. 9.32,6 0+9,3
10. A.T. Visku 10. 10. 8. 9.32,9 0+9,6
11. Rokin Maxi 8. 12. 6. 9.33,3 +10,0
12. Välkyn Tuisku 11. 4. 12. 9.34,0 +10,7

Kuningatarkilpailu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oriiden kilpailusta poiketen tammojen kuningatarkilpailusta ennakoitiin tasaista. Suurimpia suosikkeja olivat Akaasia, Huimariina sekä kolme edellistä ravikuningattaren titteliä voittanut Saaga S.[11] Avausmatkan paras oli johtopaikalla ravannut Akaasia Saaga S:n sijoittuessa toiseksi. Lähtökiihdytyksessä pahoin laukannut Huimariina onnistui vielä nousemaan kolmanneksi.[12] Sunnuntaisen 1 600 metrin kilpailun voitti yllättäjä Ryti-Tyttö, joka juoksi johtaneen Virin Camillan rinnalla. Kolmanneksi sijoittui Vieskerin Virva.[13]

Kahden osalähdön jälkeen kokonaiskilpailun kärjessä oli Virin Camilla 0,2 sekunnin erolla ennen Ryti-Tyttöä ja Akaasiaa.[16] Päätösmatkaa johti pitkään Huimariina, joka kuitenkin joutui loppusuoralla päästämään ohitseen Sävel-Taian ja Akaasian. Kokonaiskilpailussa nopeimman yhteisajan saavutti Akaasia ennen Sävel-Taikaa ja Ryti-Tyttöä.[13]

No. Hevonen Ohjastaja Valmentaja Omistaja Ennätys Voittosumma
1 Ryti-Tyttö Jonny Länsimäki Olli-Matti Porola Kaj Pajala, Oulainen & Olli-Matti Porola; Marko Taittonen, Lapua 22,6a 071 440 €
2 Akaasia Markku Hietanen Ari Oja-Nisula Ari Oja-Nisula, Kurikka 20,4a 183 270 €
3 Huimariina Ari Moilanen Johanna Sianoja Ari Kuronen & Anna-Liisa Lammi, Nokia 22,9a 163 455 €
4 Saaga S Matti Nisonen Ilkka Pyysalo Ravitalli Pyysalo, Taipalsaari 20,6a 442 410 €
5 Vieskerin Virva Mika Forss Sanna Päivike Talli Vanhahonko, Honkajoki 22,0a 076 110 €
6 Hetviina Jukka Torvinen Tero Pohjolainen Christer Sandholm, Kirkkonummi 23,7a 044 065 €
7 Marj-Lovviisa Hannu Lindström Hannu Lindström Life Stable, Tuusula 23,7a 035 385 €
8 Virin Camilla Hannu Torvinen Reino Miettinen Scuderia Camerata, SiilinjärviHelsinki 21,3a 128 380 €
9 Vilma Lyydia Tuomas Pakkanen Martti Ratinen Milla Hiekkaranta; Teija Ratinen, Kiuruvesi 24,0a 059 441 €
10 Sävel-Taika Olavi Oja-Nisula Olavi Oja-Nisula Olavi Oja-Nisula, Ilmajoki 24,6a 033 235 €
11 Naputus Esa Holopainen Kari Viljakainen Kari Viljakainen, Seinäjoki 24,5a 036 110 €
12 Niemen Cecilia Risto Tupamäki Jukka Mononen Niemenkylän kartano, Vihti 24,6a 035 385 €
Sijoitus Hevonen 2100 m 1600 m 3100 m Kokonaisaika Ero voittajaan
1. Akaasia 1. 4. 2. 9.41,9 00,0
2. Sävel-Taika 5. 8. 1. 9.42,6 +0,7
3. Ryti-Tyttö 4. 1. 7. 9.43,0 +1,1
4. Virin Camilla 3. 2. 8. 9.43,1 +1,2
5. Marj-Lovviisa 10. 5. 4. 9.43,2 +1,3
6. Naputus 11. 6. 3. 9.43,5 +1,6
7. Vieskerin Virva 8. 3. 5. 9.43,5 +1,6
8. Vilma-Lyydia 5. 7. 9. 9.44,2 +2,3
9. Huimariina 7. 9. 6. 9.44,4 +2,5
10. Saaga S 2. 10. 11. 9.46,9 +5,0
11. Niemen Cecilia 9. 11. 10. 9.47,9 +6,0
Hetviina hyl

Muut suurkilpailut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viikonlopun muissa suomenhevosten suurkilpailuissa 5-vuotiaiden Pikkukunkun voitti Janne Sorosen ohjastama Vixus ja 4-vuotiaiden Pikkuprinssin Landen Paukku ohjastajanaan Jani Suonperä.[17][18]

  1. Maaranen, Esa: Kuninkuusraveissa nähtiin suuria tunteita ja unelmien täyttymisiä 29.7.2018. Aamulehti. Arkistoitu 4.9.2018. Viitattu 4.9.2018.
  2. 51 180 ihmistä näki kuninkuusravit paikan päällä 29.7.2018. Hevosurheilu. Viitattu 4.9.2018.
  3. Hjelt, Yrjö: Kuninkuusravit Turkuun 2016 23.10.2013. Yle urheilu. Viitattu 4.9.2018.
  4. Pyykkö, Risto: Tässä ovat kuninkuusraveihin valitut – Lapin hevosia ei nähdä taistelemassa seppeleistä 18.7.2018. Lapin Kansa. Viitattu 4.9.2018.
  5. Kuninkuusravit kansoittavat Rovaniemen 1.8.2004. Yle Urheilu. Viitattu 4.9.2018.
  6. Uusitupa, Ismo: Discovery nappasi Kuninkuusravit TV5:lle 26.6.2018. Helsingin Sanomat. Viitattu 4.9.2018.
  7. Kela, Tommi: 15 oritta ja 18 tammaa pyrkii Rovaniemen Kuninkuusravien päälähtöihin – tuore Suurmestari ei mukana 16.7.2018. Ilta-Sanomat. Viitattu 4.9.2018.
  8. Hoppi, Anni-Sofia: Nämä hevoset nähdään Rovaniemen Kuninkuusmittelöissä 18.7.2018. Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 4.9.2018.
  9. Teerikorpi, Joonas: Herra Hanuri sittenkin mukaan kuninkuuskilpailuun 20.7.2018. Hevosurheilu. Viitattu 4.9.2018.
  10. Talonpoika, Henri: Kunkkarien pääkilpailujen lähtöpalkinnot nousevat 14.5.2018. Hevosurheilu. Viitattu 4.9.2018.
  11. a b Pyykkö, Risto: Akaasia, Huimariina vai Saaga S – vai sittenkin joku muu? Katso tästä kuninkuusravien kertoimia ja osallistujien esittelyt 27.7.2018. Lapin Kansa. Viitattu 4.9.2018.
  12. a b Pesonen, Jarmo: Camri avausmatkalla neljäs Rovaniemen kuninkuusraveissa 28.7.2018. Itä-Savo. Viitattu 4.9.2018.
  13. a b c Eriksson, Joni: Akaasia ja Costello seppelöitiin ravikuninkaallisiksi Rovaniemellä STT. 29.7.2018. Kainuun Sanomat. Arkistoitu 4.9.2018. Viitattu 4.9.2018.
  14. a b Pyykkö, Risto: Costellon kuninkuustiellä oli hetken hankalaa – vasta videotarkistus päästi piinasta 29.7.2018. Lapin Kansa. Viitattu 4.9.2018.
  15. Niskanen, Ville; Pesonen, Jarmo: Camri ravasi komeasti kolmanneksi Rovaniemen kuninkuusraveissa 29.7.2018. Länsi-Savo. Viitattu 4.9.2018.
  16. Unkuri, Jarno: Kuninkuusravien 3100 metrin lähtöradat ovat tässä 29.7.2018. Hevosurheilu. Viitattu 4.9.2018.
  17. Lindqvist, Mika: Vixus Pikkukunkuksi laukan jälkeenkin 29.7.2018. Iltalehti. Viitattu 4.9.2018.
  18. Savolainen, Antti: Diktaattori montén valtias ja Landen Paukku Pikkuprinssi 28.7.2018. Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 4.9.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]