Kuninkaanristi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo historiallisesta kylästä ja nykyisestä taajamasta. Toinen artikkeli käsittelee nykyistä Kuninkaanristin maalaiskuntaa (Romaški)

Kuninkaanristi (nyk. ven. Ромашки, Romaški) on entinen suomalainen kylä Karjalankannaksella Neuvostoliitolle luovutetun Vuokselan kunnan keskiosassa sekä nykyinen Kuninkaanristin maalaiskunnan keskustaajama Leningradin alueen Käkisalmen piirissä.

Kuninkaanristissä sijaitsee nykyisin suuri sikatalouskompleksi "Bor".[1]. Kylässä on kulttuuritalo.

Kylä Suomen aikaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuninkaanristin kylä muodosti etelä–pohjois-suunnassa noin kuusi kilometriä pitkän alueen, joka rajoittui lännessä ja etelässä Vuoksen pohjoiseen laskuhaaraan sekä idässä Kontulan kylään ja pohjoisessa Räisälän kuntaan. Vuoksen vastarannalla sijaitsi Vuokselan kirkonkylä Virkkilä.

Kuninkaanristin kylän nimi on perimätiedon mukaan peräisin Mäkirievunmäkeen haudatusta heimokuninkaasta, jonka haudalla olleeseen kiveen oli hakattu risti, kuninkaanristi[2].

Ennen Vuokselan kunnan perustamista, vuonna 1917, Kuninkaanristi kuului Sakkolan kuntaan.

Ennen talvisotaa Kuninkaanristin kylässä oli noin 70 taloa[3]. Kylässä oli kansakoulu (per. 1913[4]) osuuskassa sekä useita kauppaliikkeitä, muun muassa Sakkolan osuuskaupan myymälä. Lisäksi vuonna 1931 Vuokselaan perustetun helluntaiseurakunta, Elimin, rukoushuone sijaitsi Kuninkaanristissä.

Talvisodassa Kuninkaanristiä ei vallattu, mutta vuoden 1940 rauhansopimuksen mukaan se oli kuitenkin luovutettava ja väestö evakuoitiin muualle Suomeen. Jatkosodassa alue vallattiin takaisin vuonna 1941 ja väestö pääsi palaamaan koteihinsa, mutta 1944 oli alue taas luovutettava ja väestö evakuoitava. Kylän nimi on ollut vuodesta 1948 lähtien Romaški, ja se on nykyisin saman nimisen maalaiskunnan keskustaajama.

  1. В Вуоксу хлынули потоки навоза (Arkistoitu – Internet Archive) // Карповка.нет 19.6.2009
  2. Vuoksela-seura – Kuninkaanristi (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Luovutettu Karjala – Vuoksela
  4. Suomenmaa V, Viipurin lääni. Tietosanakirjaosakeyhtiö, Helsinki 1923