Kummakivi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kummakivi syyskuussa 2015.

Kummakivi on Ruokolahdella Haukonsalossa sijaitseva seitsemän metriä pitkä siirtolohkare, joka lepää kuperalla kallioalustalla niin, että kosketuspintaa on hyvin vähän. Kivi ei kuitenkaan liiku, toisin kuin ihmisvoimin liikuteltavissa olevat kiikkuvat lohkareet.[1]

Kuvaus ja sijainti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kummakivi on seitsemän metriä leveä ja viisi metriä korkea. Sen on arvioitu painavan noin 500 tonnia. Kallio kiven alla on poikkeuksellisen sileää, ja sen pinta koostuu kivestä sadeveden mukana valuneista mineraaleista.[1] Kiven päällä kasvaa noin 30-vuotias kaksilatvainen mänty.[2]

Kummakivi sijaitsee Ruokolahden länsiosassa lähellä Puumalan kunnanrajaa. Sen lähelle johtaa Kummakiventie, jonka varrelta oikealle noin 500 metriä kääntyy kapea hiekkatie. Hiekkatien päässä noin 200 metrin päässä on autojen kääntöpaikka. Kääntöpaikan päässä on polku, joka on merkitty nauhalla. Seuraamalla polkua runsaat 500 metriä päätyy Kummakiven äärelle.[1]

Geologi Aimo Kejonen arvioi jäämassojen kuljettaneen kiven nykyiselle paikalleen noin 11 000–12 000 vuotta sitten. Lähistöllä on muitakin ilmeisesti samaa alkuperää olevia siirtolohkareita.[1]

Kerrotaan, että venäläiset turistit kävivät ihmettelemässä kiveä jo 1800-luvulla. 1900-luvun alkupuolella kiven päälle kerrotaan vieneen tikapuut ja nuorison viettäneen siellä aikaansa. Kummakivi rauhoitettiin vuonna 1962 metsäneuvos Väinö Lagerstedtin aloitteesta.[1][3]

Kummakiven lähistöllä sijaitsee myös 1930-luvulla alueella liikkuneiden metsätyömiesten sammalmättäistä rakentamia sammalsiltoja, joita pitkin pääsee järvessä olevaan saareen.[2][3][4]

  1. a b c d e Kivimäki, Petri: Valtava kivilohkare tasapainoilee kallion päällä – täydellinen sattuma loi Suomen luonnon käsittämättömän ihmeen Yle Uutiset. 13.8.2017. Yle. Viitattu 12.03.2018.
  2. a b Lehtinen: Ruokolahden kummakivi Retkipaikka. 16.11.2012. Viitattu 12.03.2018.
  3. a b Leskinen, Ilpo: Ruokolahden Kummakivi vannoo tasapainon lain nimeen, erikoinen lohkare valtaa kuva-alaa verkossa Etelä-Saimaa. 7.9.2016. Viitattu 12.03.2018.
  4. Ruokolahti / Kummakivi (Julkaisu nro 500)* Willimiehen jäljillä -blogi. 1.2.2014. Viitattu 12.03.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]