Kimmo Luttinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kimmo Luttinen
Henkilötiedot
Muusikko
Taiteilijanimi Sir Luttinen[1]
Aktiivisena 1990–
Tyylilajit black metal, hardcore punk
Soittimet rummut
Yhtyeet Impaled Nazarene, Legenda, Beherit, Catamenia, Terveet Kädet, The Black League, Plan E, Isänmaa

Kimmo ”Sir” Luttinen on suomalainen metallimusiikin rumpali ja Impaled Nazarenen perustajajäsen, jonka rumpalina hän toimi vuosina 1990–1995. Hänen muita yhtyeitään ovat olleet mm. Legenda, Beherit, Catamenia, Terveet Kädet ja The Black League.[1]

Vuonna 1995 Impaled Nazarenen äänittäessä Hamnasnas -minialbumia Ahti Kortelaisen Tico Tico Studiossa hän ajautui konfliktiin yhtyeen silloisen basistin, Taneli Jarvan kanssa, mikä johti Luttisen eroamiseen tai potkuihin sekä välirikkoon hänen vanhemman veljensä, yhtyeen laulajan Mikan kanssa. Vuotta myöhemmin Luttinen perusti yhtyeen Isänmaa, jossa hän lauloi ja soitti kaikki instrumentit. Yhtye julkaisi yhden demon, Yli peltojen, vetten ja tunturien, joka sisälsi alun perin Impaled Nazarenen julkaisematta jääneelle albumille kirjoitettuja kappaleita. Vuonna 2010 vantaalainen levy-yhtiö Primitive Reaction julkaisi albumin uudelleen CD- ja 7"-vinyyliformaateissa.[2][3]

Luttisen tuoreimpia projekteja on Kimmo & The All My Ex’s Live in Texas, joka on julkaissut mm. kantriversion hänen Impaled Nazarenelle säveltämästään kappaleesta ”Ghettoblaster”.[4]

  1. a b Encyclopaedia Metallum: Kimmo Luttinen
  2. Miika Kuusinen: Isänmaa imperiumi.net. Viitattu 7.12.2016.
  3. Encyclopaedia Metallum: Isänmaa
  4. Joni Juutilainen: Kuinka toimii punaniskaversio Impaled Nazarenen Ghettoblasterista? inferno.fi. 7.12.2014. Viitattu 7.12.2016.