Keskustelu:Tehosekoitin (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

En kyennyt muokkaamaan tuota varsinaista tekstiä, mutta siihen olisi syytä laittaa, että Levy-yhtiön perusti nimenomaan Tehosekoittimen silloinen kitaristi Ari "Arska" Tiainen ja että mainitut bändit levyttivät Tehosekoittimen lisäksi Levy-yhtiölle. Arskan jätettyä soittohommat hän keskittyi päätoimisesti Levy-yhtiön pyörittämiseen. Hän on aina ollut Levy-yhtiön toimitusjohtaja. Arska on myös Lordin manageri, oli jo ennen Euroviisu-voittoa. 217.71.151.208 14. helmikuuta 2007 kello 11.32 (UTC)

Tarkensin vuosina 1991 - 1992 toimineen rumpalin nimeä. FusionWolf 27. tammikuuta 2009 kello 12.11 (EET)[vastaa]

Olisko sulla antaa tälle tiedolle lähdettä? --Elena 28. tammikuuta 2009 kello 00.27 (EET)[vastaa]

Joo. Olin / olen itse ko. henkilö. Perustimme bändin Kuuselan Jannen kanssa vuonna 1990 Kiveriön Yläasteella/lukiossa Lahdessa. Tehosekoitin nimi keksittiin niin, että lueteltiin paperille kaikenlaisia sanoja allekkain ja kiinnitettiin lappunen koulun ala-aulaan ilmoitustaululle. Janne kävi sitten pitämässä aamunavauksen keskuskaiuttimen kautta ja pyysi oppilaita käymään laittamassa ruksi sen nimen kohdalle mikä olisi kenenkin mielestä hyvä nimi bändille. Tehosekoitin -sana sai neljä ruksia. Pari muuta sanaa sai pari ruksia. Matti ja Hannu liittyi bändiin sitten myöhemmin.

Itse en tosin kauaa bändissä enää viihtynyt, koska musiikkityyli ei enää miellyttänyt (kuten ei Janneakaan). Soitin rummut tosin aivan ensimmäisellä C-nauhoitteella (demo), joka tallennettin Lahdessa kasisalin äänitysstudiossa.

Riittääkö perusteeksi? ;-)

muokkaus: Ai niin, Kuusela muuten soitti myös kitaraa samalla kun lauloi.

muokkaus 2: Kuuselan Janne taisi sittemmin perustaa (tai liittyi) Karkkiautomaatti nimiseen bändiin, jonka jälkeen siirtyi Liekki (http://www.liekki.info/) nimiseen bändiin ja soittelee siinä edelleen.

FusionWolf 4. helmikuuta 2009 kello 13.36 (EET)[vastaa]

Tiedän kyllä, mitä Jansku on tehnyt Tehosekoittimen jälkeen, ja Tehiksen nimen historiakaan ei liity tähän. Kysyin nyt, että onko sinulla lähdettä sille, että sinä tai Henry Hagert on ollut Tehiksen ensimmäinen rumpali. Eli miten todistat tämän? --Elena 4. helmikuuta 2009 kello 21.37 (EET)[vastaa]

Lähdettä? Siis mitä sä sitten haluat? Siis tuolla kun kerroin miten me Jannen kanssa perustettiin ko. bändi (minä olen tuo "Henkka" [Mistä lie tuo kutsumanimi sitten saatukaan??]) halusin tuolla nimen syntyhistorialla juuri todistaa, että olen itse ko. rumpali. Ei sillä, että sillä olisi muuten mitään merkitystä tai noilla Jannen touhuillakaan. Mitenkäs mä muuten sen voin sulle todistaa?? Ei me mitään työsopimuksia olla kirjoiteltu! :-D

muokkaus: Voithan sä kysyä vaikka Kuuselan Jannelta sähköpostilla, jos ei minun sanani riitä, mutta näin se vaan on. Tämä on totuus.

FusionWolf 5. helmikuuta 2009 kello 14.38 (EET)[vastaa]

Onko susta kirjoitettu missään lehdissä tai mainittu levyjen kansissa tms.? Sellaisia ovat luotettavat lähteet. (Ks. Wikipedia:Merkitse lähteet) --Elena 5. helmikuuta 2009 kello 16.49 (EET)[vastaa]

Heh! Yksi C-kasetti nauhoitettiin ja yksi keikka heitettiin tuona aikana, joten ei paljoa kirjoiteltu tai mainittu. Eikä kukaan edes tienyt millainen bändi on kyseessä. Internettiäkään kun ei vielä ollut "olemassa" (siis tavan tallaajilla).

Ainoa, joka asian voi sinulle minun lisäkseni jotenkin todistaa on Kuuselan Janne. Mietin vaan, että miksi et usko, että olen ko. rumpali? Henkkahan tuossa luki jo aikaisemmin. Muutin tilalle vain oikean nimeni kuten siellä on Jannenkin nimi. Ei kait Jannenkaan ole tarvinut mitenkään todistella, että oli tuolloin bändissä? Ja jos niin miten se sitten sen teki? Tuskin hänestäkään on tehari ajoilta sen enempää tietoa kuin minustakaan!?

FusionWolf 6. helmikuuta 2009 kello 01.33 (EET)[vastaa]