Keskustelu:Suomen sotahistoria

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Esihistoriaosuus on valitettavasti huttua, ja muita osuuksia artikkelissa ei tätä kirjoitettaessa edes ole. Mihin esimerkiksi perustuu väite, että "vasta" rautakaudella käytiin sotia tai että sotien tarkoitus oli ryöstösaaliin hankinta? Eikö tällaiseen artikkeliin myös pitäisi lisätä jokin malline mainostamaan että työ on täysin kesken? Tällaisenaan artikkeli on hyödytön ja "lähes roskaa", vaikka laajentuessaan epäilemättä kasvaa kelpo Wiki-artikkeliksi. Lisäys Muokkasin esihistoriaosuutta. Artikkeliin muuten tarvittaisiin kipeästi jonkinlainen sodan määritelmä.

Voisiko tällaisen artikkelin merkata roskaksi, kun näyttää siltä ettei artikkelin aloittajalla ole enää mitään kiinnostusta kehittää sitä? Tekstisisältö on nyt kokonaan minun kirjoittamaani, enkä protestoi jos se poistetaan tai siirretään soveliaampaan yhteyteen.217.30.179.130 24. toukokuuta 2006 kello 19.20 (UTC)

Olen kääntämässä artikkelia venäjäksi

[muokkaa wikitekstiä]

Olen kääntämässä artikkelia venäjäksi--Triple-ADHD-AS 24. elokuuta 2008 kello 10.58 (EEST)[vastaa]

Artikkelin nimi

[muokkaa wikitekstiä]

Vastaavan luokan nimestä on ollut keskustelua, onko kysymyksessä valiton, alueen vai kansan sotahistoriasta: Keskustelu luokasta:Suomen sotahistoria. Pitäisikö vastaavasti tämän artikkelin nimi vaihtaa muotoon "Suomen kansan sotahistoria"? --Aulis Eskola 28. kesäkuuta 2010 kello 12.24 (EEST)[vastaa]

Kirjojen nimissä tyyliin "Suomen sodat ja rauhat" (Anton Eskola) käytetään kyllä lyhyttä muotoa "Suomen". Sillä tarkoitettaneen aluetta sekä kansaa, koska tuossakin kirjassa käsitellään paljon asioita ennen valtion syntymistä. --Aulis Eskola 28. kesäkuuta 2010 kello 12.30 (EEST)[vastaa]
Esitä lähde väittämälläsi.D100a 22. lokakuuta 2010 kello 12.45 (EEST)[vastaa]
Suomen-genetíivi viittaa siihen, että menneisyyttä tarkastellaan Suomi-nimisen nykyisen valtion aluerajojen puitteissa. Kun emme tarkastele koko planeetan historiaa kerralla, historia pitää rajata jotenkin, ja usein rajauksena käytetään nykyisiä valtiorajoja. Suomen kansan sotahistoria olisi ehdottomasti huono nimi artikkelille, koska 1) Suomen sotahistoria voidaan hyvin aloittaa jo kivikaudelta, jolloin mitään Suomen kansaa ei todellakaan ollut, 2) Suomi maantieteellisenä käsitteenä lienee vanhempi kuin etnisen identiteetin omaava suomalainen kansa ja 3) Suomen historia on muidenkin kuin vain etnisten suomalaisten historiaa.--130.234.68.224 22. lokakuuta 2010 kello 12.51 (EEST)[vastaa]
Voimme keskustella asiasta vasta sitten kun jokin luotettava tutkimukseen perustuva lähde väitää näin. Jos ei ole lähdettä tms. niin kaikki muu on uutta tutkimusta asiasta. Eli laita lähde sellaisen teokseen joka määrittelee Ruotsin aikaiset sodat kuuluvaksi suomen sotahistoriaan. D100a 22. lokakuuta 2010 kello 13.22 (EEST)[vastaa]
On olemassa satoja ellei tuhansia eri teoksia, joissa Ruotsin vallan ajan sotia käsitellään osina Suomen historiaa (niin tehtiin epäilemättä myös koulukirjoissa, joita sinä itse luit kansakoulussa tai peruskoulussa). Suomen sotahistoria on Suomen historian alakategoria. Phiitola on jo lisännyt artikkeliin kaksi lähdettä, joissa Ruotsin vallan ajan sotia käsitellään nimenomaisesti osina Suomen sotahistoriaa.--Kaikenlaisia 22. lokakuuta 2010 kello 20.21 (EEST)[vastaa]

Merkittävyyskeskustelu

[muokkaa wikitekstiä]

Selkeästi merkittävä aihe. On pidetty jopa poistoäänestys tämän asian toteamiseksi. (Eri asia jos halutaan poistaa jollain muulla syyllä.) Gopase+f 22. lokakuuta 2010 kello 15.48 (EEST)[vastaa]

Merkittävyysmallineen lätkäisijä ei ole edes vaivautunut kertomaan syytä, joten tällä hetkellä voimme vain todeta, että mitään syytä poistolle ei ole. --Lax 22. lokakuuta 2010 kello 16.18 (EEST)[vastaa]
Laitoin artikkeliin todisteen Suomen sotahistoria termin käytöstä 1875.--Phiitola 22. lokakuuta 2010 kello 17.07 (EEST)[vastaa]

Äänestyksessä ollutta ei käsittääkseni voi poistaa merkittävyyskeskustelulla, joten menee uudelleen äänestykseen, jos joku ei älyä tuota mallinetta poistaa. --Argus 22. lokakuuta 2010 kello 17.27 (EEST)[vastaa]

Eiköhän se oli ihan selvää, että se sieltä poistetaan, mutta käydään keskustelua nyt vielä muutaman uuden käyttäjän verran. Gopase+f 22. lokakuuta 2010 kello 17.34 (EEST)[vastaa]
Itse olen sitä mieltä, että tuon perustelemattoman merkittävyysmallineen voi poistaa aiheettomana. Kaiken kaikkiaan artikkelin nimestä käyty keskustelu on perusteeton esittämieni kirjallisuuslähteiden mukaan. Lisäksi voitaisiin keskustelua laajentaa säätyvaltiopäiville 1746 tehdyllä esityksellä yleisestä asevelvollisuudesta Suomessa (ruots. Memorial ang:de förswarswerket i finland).--Phiitola 22. lokakuuta 2010 kello 17.40 (EEST)[vastaa]
Poistin mallineen. Gopase+f 22. lokakuuta 2010 kello 17.40 (EEST)[vastaa]
Aika nopeasti asiasta käytiin keskustelu? Niin Phiitola voisi laittaa linkin kyseiseen lähteeseen eikä vain esittä että joku oli jossa ehkä kirjoittanut.D100a 22. lokakuuta 2010 kello 19.35 (EEST)[vastaa]

Jaha, käyty keskustelu on siirretty muualle. Ehkä kuitenkin asiallista kertoa vielä tälläkin keskustelusivulla, että käyttäjä D100a:n käsitys käsitteen Suomen historia sisällöstä eroaa yhteisön käsityksestä. Tällä perusteella asiasta on konsensus ja D100a:n tulee pidättäytyä muokkaamasta artikkeliavaruutta oman kantansa (joka ei vastaa yhteisön kantaa) mukaan. Gopase+f 22. lokakuuta 2010 kello 15.51 (EEST)[vastaa]

Vieläkään asiasta ei ole käyty kunnollista keskustelua eri lähteioden valossa.Gopasen olisi hyvä jos et laajentaisi keskustelua minun käyttäjäsivulle kun käytännön mukaan pitäisi käydä asiasta keskustelua eikä keskustelisjasta.D100a 22. lokakuuta 2010 kello 19.31 (EEST)[vastaa]
Aika turhaa puhua yksittäisen käyttäjän toiminnasta artikkelin keskustelusivulla. Tämän siirretyn keskustelun voi siirtää takaisin D100a:n keskustelusivulle. Gopase+f 22. lokakuuta 2010 kello 19.45 (EEST)[vastaa]
Hei elä jatka vaan rupea keskustelemaan onko aihe merkittävä vai ei ja löytyykö asialle jokin lähde joka puoltaa artikkelin olemassa oloa ja tai miten "suomen sotahistoria luokka voidaan säilyttää, miksi se on niin vaikeaaD100a 22. lokakuuta 2010 kello 19.51 (EEST)[vastaa]
Tossa yllähän on jo keskusteltu merkittävyydestä. Lähteet on sitten erillinen ongelma. Gopase+f 23. lokakuuta 2010 kello 00.19 (EEST)[vastaa]

Perustelut poistoäänestykselle

[muokkaa wikitekstiä]

Ainakin tämän Ruotsi-Suomi artikkelin vuoksi voisi hyvin joko muokata artikkelia niin etttä Ruotsin aikaiset sodat ovat erillisinä artikkelissa muualla kuin tässä D100a 22. lokakuuta 2010 kello 19.58 (EEST)[vastaa]

Miksi niin pitäisi tehdä?--Kaikenlaisia 22. lokakuuta 2010 kello 20.24 (EEST)[vastaa]
Ei perusteita tällaiselle muutokselle. Vastustan ehdotusta. Gopase+f 23. lokakuuta 2010 kello 00.20 (EEST)[vastaa]
Minä näkisin hyvin että kyseisestä luokasta poistetaan Ruotsin ja ja myös 1809- 1918 välisen ajan tapahtumat..Siten saadaan todellinen näkymä luokkaan, muuten laitetaan poistoäänestykseen.. D100a 23. lokakuuta 2010 kello 07.50 (EEST)[vastaa]
Ja mihinkäs se poistoäänestys perustuisi? Siihenkö, että Suomella ei todellisuudessa ole sotahistoriaa, vaiko siihen, että Suomen sotahistoria on itse asiassa merkityksetön aihe? Kumpikaan noista väitteistä ei tietenkään ole paikkansapitävä ja muista syistä poistoäänestystä ei voine aloittaa.--Kaikenlaisia 23. lokakuuta 2010 kello 11.01 (EEST)[vastaa]
Olet oikeassa, toisalta artikkeli siis tarvitsee peusteellista muokkausta. Thi lisäsi lähteet artikkeliin, kait hänellä on myös ne kotona jotta hän pystyy laittamaa myös viitteet artikkelin väittämiin. D100a 23. lokakuuta 2010 kello 11.09 (EEST)[vastaa]
On totta, että artikkeli on tällä hetkellä surkeassa kunnossa ja tarvitsisi paljon työtä.--Kaikenlaisia 23. lokakuuta 2010 kello 11.16 (EEST)[vastaa]
Todella kummallista käytöstä D100a:lta vaatia poistamaan Suomen sotahistoria artikkelista suuri osa Suomen sotahistoriasta. Jos kyseinen käyttäjä käyttäisi tarmonsa wikipedian parantamiseen eikä omien perustelemattomien mielipiteidensä (ei yhtään asiaa tukevaa lähdettä esitetty) ja siten uuden tutkimuksen esittämiseen wikipedia kehittyisi eikä taantuisi pelkäksi keskustelufoorumiksi. Ylläolevassa osiossa sama käyttäjä vaatii esittämään lähteen, kun tuon esille valtiopäiväesityksen. Tietona ja keskustelun pohjana voidaan toki käyttää käsitykseni mukaan primäärilähteitä ja lähde kysymys nousee esille vasta artikkeliin liitettynä. Vakavampana asiana näen Suomen herttuakunnan sivuuttamisen kokonaan sekä sen, että jo Kustaa Vaasa 1500-luvulla nimesi Suomen olemassaolon alueena (jopa hauta-arkkuun kaiverrettu Suomen vaakuna) eli ennen keskustelun jatkamista muilta perusteluja vaativa käyttäjä esittäköön perustelunsa muiden arvioitaviksi.--Phiitola 23. lokakuuta 2010 kello 21.43 (EEST)[vastaa]
Todella kummallista on säilyttää suurin osa jota ei koskaan ollut vaikka moni haluaisi sitä vaalia. Kyllä tottakai on ollut suomen vaakunoita jne kun tämä alue on ollut verotuksen kohteena jne. Artikkelit pitäisi perustua tosiasioihin eikä satuihin tai harhoihin. Tottakai On kirjoitetu joskus 1800-luvullla että suomen alueella on ollut suomalaisia joukkoja.. Mutta Varsinaista Suomen aluetta ei ollut alueenakaan kuin osa nykyisestä alueesta. Viipurin alue kuului osana Venäjään jo 1700-luvulta. Inkeriläiset asuttivat(ruotsalaiset ajoivat pakolla heidät sinne muistini mukaan) Pietarin alueen soita ja metsiä. Täällä riehuivat ruotsalaiset aateliset ja Venäläiset kasakat. Siten tämän artikklein pitäisi käsitellä ensimmäisenä suomen heimon tai kansan sotahistoriaa aina 1900-luvulle saakka. Suomen sotahistoria on turhan pramea tai ylevä käsite..D100a 23. lokakuuta 2010 kello 23.03 (EEST)[vastaa]
"Suomen heimon tai kansan sotahistoria" se vasta kansallisromanttista tuubaa olisikin. Suomen sotahistoria on paljon neutraalimpi käsite. Se viittaa maantieteelliseen alueeseen ottamatta kantaa alueen poliittiseen tai valtiolliseen statukseen tai sen asukkaiden "heimoon". Toisin kuin ilmeisesti kuvittelet, Suomen sotahistorian käsite ei millään lailla anna ymmärtää, että Suomi olisi ollut jokin itsenäinen toimija Ruotsin vallan aikaisissa sodissa. Käsite viittaa yksinkertaisesti sotiin, joita käytiin nykyisen Suomen alueella tai joihin lähetettiin merkittävä määrä joukkoja nykyisen Suomen alueelta. Suppeammalla tasolla voisimme puhua samalla tavoin vaikkapa Hämeen tai pääkaupunkiseudun sotahistoriasta, laajemalla tasolla taas esimerkiksi pohjoismaiden tai Itämeren alueen sotahistoriasta.--Kaikenlaisia 24. lokakuuta 2010 kello 12.42 (EEST)[vastaa]
Kummallista että tätä ei oikein haluta ymmärtää. Vuoden 1809 jälkeen suomalaisia palveli Tsaarin armeijassa kuten historiasta olemme oppineet. He olivat siis sukujuuriltaa suomalaisia mutta Venäjän kansalaisia. Samoin voimme hyvin kuvailla ruotsin aikaa eli olimme suomalaisia mutta ruotsin kansalaisia emmekä olleet itsenäisiä. Olimme yksi itäinen maakunta suur-ruotsin alamaisia jotka maksoivat veronsa suoraan tukholmaan täällä asuvan hallinnon kautta. Vasta 1809 jälkeen saimme itsenäien verotusoikeuden (1800-luvun puolessa välissä oman rahayksikön)ja saimme autonomisen hallinon...D100a 24. lokakuuta 2010 kello 13.01 (EEST)[vastaa]
Entä sitten? Suomeen nykyisin kuuluvilla alueilla tapahtunut on vakiintuneen ja tieteessäkin käytetyn määritelmän mukaan Suomen historiaa, vaikka toimijat olisivat olleet Nigerian passin omaavia hattivatteja tai marsilaisia muumipeikkoja.--Kaikenlaisia 24. lokakuuta 2010 kello 13.04 (EEST)[vastaa]
Jänkää vain selvästä asiasta? Käsitteenä ei ollut mitään suomen sotahistoriaa vaan ruotsalaista historiaa ja ruotsin sotahistoriaa mitään sellaista kuin suomalaista sotahistoriaa on kirjoitettu vasta 1900 luvulla (voin katsoa hieman sormien läpi 1809 jälkeen tapahtuneita)Eikä minun pidä etsiä omalle väitteelleni mitään lähdettä vaan arvon kolleegat saavat tehdä päinvastaiselle mielipiteelle omansa D100a 24. lokakuuta 2010 kello 16.22 (EEST)[vastaa]
Menee saman asian toistamiseksi. Turha jatkaa tästä asiasta, jos mitään uutta sanottavaa ei löydy.--Kaikenlaisia 24. lokakuuta 2010 kello 16.30 (EEST)[vastaa]
Esittäisitkö lähteet näkemyksesi tueksi? Ennen lähteiden esittämistä pyrit ainoastaan toteuttamaan henkilökohtaisia näkemyksiäsi eli tekemään uutta tutkimusta.--Phiitola 24. lokakuuta 2010 kello 10.50 (EEST)[vastaa]
Artikkelissa on lähde Suomen sotahistoriasta eli jos vaadit muutosta niin sinun tulee esittää lähde, joka kumoaa jo esitetyn. Muuten teet uutta tutkimusta omissa nimissäsi.--91.154.86.254 24. lokakuuta 2010 kello 19.05 (EEST)[vastaa]
Ei iellä ole yhtään lähdettä vaan esitetty kirjallisuutta aiheesta. Olen aikaisemmin pyrkinyt kumoamaan ensimmäisenä olevan kirjoittajan motiiveita ja tarkastelemaan hänen motiiveita kirjoittaa tarkoituksehakuisesti Ruotsi-Suomi artikkeli on mahdolisesti ainakin minun näkökannalta oikeampi kuin teidän esitetyt lähteet jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua..D100a 24. lokakuuta 2010 kello 19.37 (EEST)[vastaa]
Wikipediassa ei tarkastella lähteitä kriittisesti vaan kerrotaan mitä lähteissä sanotaan. Kommenttisi ovat valitettavasti muuttuneet niin epäselviksi, että on vaikea enää ymmärtää millä perusteella vastustat tätä artikkelia. Vastustatko myös artikkelia Suomen historia? Siinäkin puhutaan Ruotsin vallan ajasta ja jopa kivikaudesta Suomen historiana, vaikka mitään Suomea ei silloin ollut! Yritä nyt vaan hyväksyä se tosiasia, että Suomen historia -käsitteessä ja sen alakäsitteissä (Suomen taloushistoria, sotahistoria jne.) se "Suomen"-sana viittaa tarkasteltuun maantieteelliseen alueeseen eikä poliittis-valtiolliseen toimijaan.--Kaikenlaisia 24. lokakuuta 2010 kello 19.40 (EEST)[vastaa]
Ei kannata jatkaa aiheesta enää. Keskustelussa on jo tullut selväksi kummankin näkökulman perustelut ja voidaan todeta, että yhden käyttäjän näkökulmat ovat vastakkaisia muun yhteisön näkökulmiin nähden. Gopase+f 24. lokakuuta 2010 kello 20.03 (EEST)[vastaa]
Palautin D100a:n lähteiden muuttamisen kirjallisuudeksi eli ovat lähteitä jälleen. Se, että viitteitä ei ole merkitty ei poista lähteiden merkitystä lähteinä. Varsinkaan kun lisätty kirjallisuus on jopa nimeltään artikkelin otsikon mukainen. Toisaalta aiheeseen liitetty kirjallisuus on sekin lähde, mutta sen tehtävänä on syventää ja tukea aihetta eikä niinkään perustella sitä.--Phiitola 24. lokakuuta 2010 kello 21.24 (EEST)[vastaa]
Hanki nou kirjat ensin ja laita ne sitten lähteeksi. Periaattseessa noilla "lähteillä" ei ole mitään merkitystä jos ne ovat "kuolleita mainintoja" kun niistä ei ole kuitetenkaan tuota artikkelia kirjoitettu.D100a 24. lokakuuta 2010 kello 22.16 (EEST)[vastaa]
Kirjoittamasi rupeaa lähentelemään HH:ta, koska tuohan on epäsuora viittaus siihen, että vääristelisin lähde- ja viittausmerkintöjä. Omistan kaikki teokset, jotka olen merkinnyt artikkeliin (ja yleensäkin artikkeleihin) lähteiksi ja myös ne jotka sinä olet siirtänyt kirjallisuudeksi. Artikkelin kirjoittamisella ja niihin liitetyillä lähteillä ei ole mitään tekemistä keskenään mikäli lähteet sisältävät esitetyt väitteet, minkä tarkastin. Esimerkiksi merkitsemäsi lähdeviite (Gopase+f korjaama) oli Suomen sotahistoria I kirjassa hallitsijan nimellä varustettuna, mitä et kuitenkaan ollut tarkastanut ennen asiattoman merkinnän laittoa ja siten lähteen perusteetonta kyseenalaistamista. Eli kaikessa ystävällisyydessä lopeta jankkaus, kun et kykene sitä perustelemaan etkä kykene tuottamaan mitään muuta kuin ajan hukkaa.--Phiitola 25. lokakuuta 2010 kello 10.18 (EEST)[vastaa]

Itse jankkaat turhaan noista lähteistä. Jos kirjat mainitaan lähteissä niin kyllä niihin pitäisi myös viitata. Kuka tahansa voisi laittaa lähteiksi mitä tahansa kirjallisuutta väittäebn että kaikki artikkelissa mainituista asioista mainitaan kirjoissa ja on omassa kirjahyllyssä. Ala sitten kirjoittamaan artikkelia kunnoliseksi.D100a 25. lokakuuta 2010 kello 09.44 (EEST)[vastaa]

Jos lähteitä haluaa väärentää niin kai sitten samalla vaivalla väärentää viitteetkin. Wikipediassa ei ole viitepakkoa. Muut kehotuksesi ovat tarpeettomia ja asiattomia. Olet yksin mielipiteitesi kanssa. Keskustelua on turha jatkaa. Gopase+f 25. lokakuuta 2010 kello 09.57 (EEST)[vastaa]
Meillä on käytäntönä tarkistettavuus D100a 25. lokakuuta 2010 kello 10.02 (EEST)[vastaa]
Lähteitä huutaa henkilö, joka ei ole ajatuksiensa tueksi esittänyt ensimmäistäkään lähdettä tai edes muutakaan yleisesti hyväksyttyä perustelua. Tällöin on käsittääkseni menossa pahimman sortin häirintä eli kaikkien ajan tuhlaus. D100a:n olisi syytä lopettaa muiden käyttäjien väärentämisestä syyttely tai sitten esittää todisteet asiansa eteenpäin viemiseksi. Itse rupean saamaan tarpeeksi näistä jatkuvista asiattomuuksista.--Phiitola 25. lokakuuta 2010 kello 10.18 (EEST)[vastaa]
Kuka on puhunut väärentämisestä? Jos käytäntönä on tarkistettavuus on silloin parempi laittaa asiallisesti myös lähteet ja myös viittaukset niihin kohtiin joista kirjoittaa artikkeliin. Tietääksini tämä on yleinen tapa täällä. Itse olen käyttänyt näin artkkelissa Josif Stalin kuten muissakin aloittamissa artkkkeleissa tai joihin olen lisännyt väitteitämItä tulee väitteisiin Kts Artikkeli Ruotsi-Suomi D100a 25. lokakuuta 2010 kello 10.32 (EEST)[vastaa]
Wikipediassa ei ole viitepakkoa, eikä sitä perusteta poistamalla lähteitä, joihin ei ole viitattu. Gopase+f 25. lokakuuta 2010 kello 10.40 (EEST)[vastaa]
Sepä hyvä mutta itse olen aina uskonut että on jonkinlainen tarve. Hyvää päivän jatkoja alan tehdä töitä pikkuhiljaa.D100a 25. lokakuuta 2010 kello 10.51 (EEST)[vastaa]
Artikkeli Ruotsi-Suomi ei kelpaa perusteluksi. Sitä on muokattu mielivaltaisesti yhteen lähteeseen kytkettynä ja siitä on poistettu tietoisesti tai tiedostamatta asiasta toistamieltä olleet kirjoitukset. D100a kommenttisi 24. lokakuuta 2010 kello 22.16 on mielestäni lähinnä syytös, että olen vetänyt hatusta lisäämäni tiedot eli yleisemmin tulkiten valehdellut tai vääristellyt totuutta. Siis lopeta jo hyvä mies ja esitä todelliset lähteisiin sidotut perusteet väitteillesi ja anna yhteisön sen jälkeen miettiä ottaako esityksesi vakavasti vai hylätäänkö se.--Phiitola 25. lokakuuta 2010 kello 10.49 (EEST)[vastaa]
Jaa siis hyviä ja käyttökelpoisia lähteitä on vuosina 1875 tai 1941 kirjoitettut kirjat, mutta ei enään 2007 ilmestynyt tutkielmä..D100a 25. lokakuuta 2010 kello 10.54 (EEST)[vastaa]
Ruotsi-Suomi-artikkeli on hyvä, mutta eihän se herrajumala mitenkään liity tähän artikkeliin!!!--Kaikenlaisia 25. lokakuuta 2010 kello 11.08 (EEST)[vastaa]
En tarkoittanut että Ruotsi-Suomi artikkeli olisi huono, vaan sen olevan tämän keskustelun perusteeksi kelvoton.--Phiitola 25. lokakuuta 2010 kello 15.33 (EEST)[vastaa]
Jaha jaha vai ei sovellu "suomen sotahistoriaan" mitenkään. Olen yllätys yllätys hieman erimeiltä.Siihen pitäisi yhdistää Ruotin vallan aika kokonaisuudessa tai muokata tätä artikkelia samaan suuntaan..D100a 25. lokakuuta 2010 kello 16.54 (EEST)[vastaa]
Ruotsi-Suomi-artikkeliin ei tietenkään voi siirtää materiaalia tästä artikkelista! Ruotsi-Suomi-artikkeli ei nimittäin kerro Ruotsin ja Suomen yhteisestä sotahistoriasta, vaan suomenkielisessä historiankirjoituksessa esiintyneen Ruotsi-Suomi-käsitteen alkuperästä. Kyseinen käsite syntyi 1920-luvulla, ja nykyisin se on lähes kokonaan hylätty. Olisi täysin järjetöntä täyttää käsitehistoriallinen artikkeli sotahistorialla. Toivottavasti ymmärrät tämän asian. Sen sijaan tätä artikkelia voinee "muokata samaan suuntaan", mitä se sitten tarkoittaakin. Voisitko vähän täsmentää? (Yleensäkin ottaen olisi hyvä, jos alkaisit ilmaista itseäsi huomattavasti yksiselitteisemmin ja täsmällisemmin. Nykyisin kommenttisi ovat valitettavasti usein niin epämääräisiä ja epäselviä, ettei niiden pointti oikeasti välity.)--Kaikenlaisia 25. lokakuuta 2010 kello 17.06 (EEST)[vastaa]
Juuri näin. Ruotsi–Suomi-artikkeli tulee varata kyseisen käsitteen käsittelylle. Ei mihinkään muuhun. (yleisempi käyttäjän toiminnan kommentointi kannattaa tehdä käyttäjän keskustelusivulla.) Gopase+f 25. lokakuuta 2010 kello 18.36 (EEST)[vastaa]

Huomattavaa parannusta

[muokkaa wikitekstiä]

Erinomaista jälkeä, oletteko miettineet seuraavan artikkelin parantamista? Voisin tulla mukaan antamaan ideoita..:D D100a 25. lokakuuta 2010 kello 18.43 (EEST)[vastaa]

Tota noin...

[muokkaa wikitekstiä]

Eräät viimeaikaiset lisäykset näyttäisivät olevan suoraan lähteestä copypastattuja. Onko lisääjällä niihin tekijän- tai käyttöoikeus, vai pitäisikö ilmaisua muuttaa? Jälkimmäisessä tapauksessa jo silkka kielenhuolto auttaisi jonkin verran.--Kaikenlaisia 25. lokakuuta 2010 kello 18.55 (EEST)[vastaa]

Toivon että kerrot ihmeessä jos copy/pastella tulee asiaa. Laitatko linkin muutokseen.--Opa 25. lokakuuta 2010 kello 19.00 (EEST)[vastaa]
Minä tahvo en osaa edes linkittää, mutta tuo Ruotsin vallan aikaa käsittelevä osuus on suurelta osin sanasta sanaan samaa kuin lähteessä (poislukien ihan alku, jota on muokattu voimakkaasti)--Kaikenlaisia 25. lokakuuta 2010 kello 19.07 (EEST)[vastaa]
Mikäli tarkoitat Pohjan prikaatin killan sivuilta kopioitua tekstiä olen myös sen kirjoittaja, mikä näkyy nimimerkistäni sekä Pohjan prikaatin killan sivujen lopussa olevasta yhteysosoitteesta. Tulen muokkaamaan tänne siirtämiäni tekstejä, kunhan saan kaikki lähteet taas löydettyä kirjahyllyjeni syvyyksistä eli tarkoitus on laittaa hieman luitten ympärille lihaa...--Phiitola 25. lokakuuta 2010 kello 19.21 (EEST)[vastaa]
Ok laitetaan varoitus mallinne sivulle jotta ei pääse juttu karkaamaan ja joku ihmettelemään jossakin päivälehden yleisönosastolla. Mielenkiintoinen sattuma tuo Pohjan Prikaatin kilta juttu kun itse palvelin aikoinaan PohPr 1985/86 1.Jk. En raatele sinun kirjoituksia enään niin pahasti. D100a 25. lokakuuta 2010 kello 20.15 (EEST)[vastaa]