Keskustelu:Maraton

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Noi haamurajojen rikkomiset ovat muuten amatöörikilpailuista. Esim Viljami Kolehmainen juoksi ammattilaiskilpailussa, täydellä maratonilla, jo vuonna 1912 2.29.39,2 (Matti Hannuksen Kultaisen kentät s. 197). --Anr 24. maaliskuuta 2006 kello 15.26 (UTC)

Vai voisiko olla niin, että tuo tulos on nykypituista lyhyemmällä maratonilla tehty? Maratonin pituus virallistui enkkuartikkelin mukaan vasta 1921. Joka tapauksessa lähteet osioon olisi hyvä saada. --ML 3. lokakuuta 2007 kello 21.47 (UTC)
Kirjassa (Matti Hannuksen Yleisurheilun kultaiset kentät ISBN 951-0-23703-5) mainitaan "Viljami Kolehmaisen aika täydellä maratonilla oli ihmeellinen 2.29.39,2". Kyllä 42,195 km matkaa juostiin jo ennen vuotta 1921, ensimmäisen kerran 1908 Lontoon olympialaisissa, sieltähän se pohjautuu. Suomessakin juostiin v. 1909 kahdeksan maratonia, kaikki 42,195 km. Mutta kuten yllä sanoin, nuo ovat amatööriaikoja. Viljami Kolehmainen oli ammattilaisjuoksija tuohon aikaan ja juoksenteli lähinnä USAssa. Pitää katsella lähdettä noille amatööriajoille. Järkevintä olisi toki etsiä myös noiden ammattijuoksijoiden tuloksia ja lisätä ne tuohon listaan, ammattilaisuus kun ei enää ole niin paheksuttavaa kuin silloin muinoin. --Anr 4. lokakuuta 2007 kello 07.43 (UTC)
Suomessa kaikki maratonit ehkä olivat tuon pituisia, mutta muualla eivät ja juoksu pidettiin ilmeisesti Yhdysvalloissa. Olympiamaratoninkin pituus vaihteli vuoden 1924 olympialaisiin saakka. Toki tekstissä puhutaan "täydestä" maratonista, mutta on tuo silti hiukan epäilyttävä tulos sellaisenaan. Toki tuo on joka tapauksessa nopeampi tahti kuin sen ajan amatöörien ME, joka oli yli 2.40. --ML 5. lokakuuta 2007 kello 14.08 (UTC)
Ossi Viidan kirjassa Hymyilevä Hannes mainitaan sama, ja lähteeksi on merkitty muutama Suomen Urheilulehden numero tuolta ajalta. Hieman kun guuggeloin niin löytyi tälläinen: [1], sivulla linkki pdf-tiedostoon, jossa mainitaan aika ja matkan pituus, 26 mailia ja 385 jaardia, eli täyspituinen maraton. --Anr 5. lokakuuta 2007 kello 14.30 (UTC)
Lisäsin nyt IAAF:n sivun lähteeksi, ja Kolehmaisen listaan mukaan yllä mainitun lähteen kera. Henri Siret FRA juoksi jo 1908 2.37.23, joten tuolle pitäisi vielä kaivaa lähde. Se on toisissa lähteissä merkitty ammattilaisjuoksuksi ja toisissa ei. Toisekseen Derek Claytonin 2.09-alitus puuttuu joistakin lähteistä, mutta koska se on tuolla IAAF:n sivulla niin olkoot. --Anr 6. lokakuuta 2007 kello 15.07 (UTC)

Maraton ja rasva-aineen vaihduta

[muokkaa wikitekstiä]

"Maratonin juoksemisen vaikeimpana osuutena pidetään yleisesti n. 30 km kohtaa, jossa elimistön glykogeenivarastot ovat jo hyvin vähissä. Juoksija saattaa kokea tämän lihaksien kangistumisena tai "seinään törmäämisenä". Tässä vaiheessa elimistö siirtyy käyttämään rasvaa energian lähteenä."

Kappaleesta syntyy käsitys, että rasva-ainevaihdunta käynnistyy vasta noin 30 km kohdalta. Valitettavasti ei nyt ole lähdemateriaalia käsillä, mutta muistelisin juoksuvalmennuskirjoissa todetun että rasva-ainevaihdunnan tulevan merkittävään osaan kestävyysurheilussa noin 20-30 minuutin kuluessa kurmituksen alkamisesta. Pää energianlähteet kuomituksen alusta: - Lihakseen varastoitunut klykogeeni, muutamien ensimmäisten sekuntien ajan - Hiilihydraattiaineenvaihdunta, muutamia minuutteja kuormituksen alusta - Hiilihydraatti- ja rasva-ainevaihdunta noin 20 minuutista eteenpäin.

Pelkällä rasva-ainevaihdunnalla ei pystytä tuottamaan riittävästi energiaa kilpajuoksuun. Eli kappaleessa mainittu "seinä" -tuntemus tarkoittanee sitä, että elimistön energiantuotannosta epäedullisen paljon joudutaan tuottamaan rasvoista ja katabolialla, koska hiilihydraatti varastot ovat käyneet riittämättömiksi.Kommentin jätti 213.139.167.157 (keskustelu – muokkaukset).

Haamurajoja?

[muokkaa wikitekstiä]

Pitäisikö haamurajaksi lisätä 2.06.12 (2.06.11,7), mikä tarkoittaa tasan 3.00 min kilometrivauhtia. En tosin tiedä, onko tämän rajan alitus sama kuin 2.06:n alitus.Kommentin jätti 84.248.156.43 (keskustelu – muokkaukset).

Ei ole sama alitus, Ronaldo de Costa juoksi 1998 Berliinissä ajan 2.06.05. --Jannex 5. toukokuuta 2007 kello 15.36 (UTC)
Eikä ole edes tasan 3 minuutin kilometrivauhtia. Se on 42,195*3 = 126,585 minuuttia eli 2.06.35,1. 2.06.11,7 vastaa kilometrivauhtia 2.59,45; ero on vain 0,55 sekuntia, mutta ei sama. 2001:999:41:2595:19CE:A143:6B7F:4036 10. elokuuta 2017 kello 12.14 (EEST)[vastaa]

Haamurajoista

[muokkaa wikitekstiä]

Ei näytä kovin järkevältä, jos 2.40 -haamurajan alitus on vuodelta 1913, mutta 2.30 -rajan alitus onkin jo 1912. Sehän on siis myös 2.40:n alitus, ja jo vuotta aiemmin. On tosin maininta että kyseessä on ammattilaiskilpailu, mutta ei se silti saisi olla noin omituisesti laitettu. 82.141.74.36 6. heinäkuuta 2011 kello 03.42 (EEST)[vastaa]

Parempi olisi varmaan listata erikseen ne, joita IAAF ei ole hyväksynyt, edellyttäen että jossain lähteessä niitä olisi lueteltu. Ainakin 2.40:n alle mentiin jo aikaisemminkin. --Ryhanen 6. heinäkuuta 2011 kello 17.10 (EEST)[vastaa]
Jaa, onko sellaisia? Ammattilaiskilpailut? Tuo 1 ammattilaiskilpailu nähtävästi ainakin on lähteistetty IAAF:ltä. Sitten seuraa kysymys, milloin IAAF on perustettu? 82.141.74.36 11. heinäkuuta 2011 kello 17.47 (EEST)[vastaa]