Keskilänsi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yhdysvaltojen kartta, jossa Keskilänteen kuuluvat osavaltiot on väritetty punaisella.

Keskilänsi (engl. Midwestern United States tai Midwest tai Middle West) tarkoittaa Yhdysvaltain väestönlaskentaviraston väestönlaskennassa osavaltioita, jotka sijaitsevat Yhdysvaltojen keski- ja pohjoisosassa. Keskilänteen lasketaan tavallisesti kuuluvaksi Etelä-Dakota, Illinois, Indiana, Iowa, Kansas, Michigan, Minnesota, Missouri, Ohio, Nebraska, Pohjois-Dakota ja Wisconsin.[1] Vuoden 2019 väestönlaskennassa asukasluvuksi arvioitiin 68 miljoonaa.[2] Keskilänsi sijaitsee Appalakkien ja Kalliovuorten välillä, Ohiojoen pohjoispuolella.[3]

Alun perin 1800-luvulla Keskilännellä tarkoitettiin Mississippijoen länsipuolista aluetta. Keskilänsi ei ole tarkka määritelmä, vaan riippuu asiayhteydestä ja lähteestä. Maantieteellinen, kielialueellinen ja kulttuurillinen Keskilänsi poikkeavat toisistaan. Keskilännen kulttuuria pidetään tyypillisenä yhdysvaltalaisena kulttuurina, ja amerikanenglannista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä keskilännen englantia.[4]

Keskilännen suurin kaupunki on Chicago, jonka jälkeen suurimpia ovat Detroit ja Indianapolis. Muita suuria kaupunkeja ovat Bismarck, Cincinnati, Cleveland, Columbus, Des Moines, Fargo, Fort Wayne, Grand Rapids, Kansas City, Lincoln, Madison, Milwaukee, Minneapolis, Omaha, Rapid City, Sioux Falls, Saint Louis, Saint Paul, Toledo ja Wichita.

Keskilännen vanhin kaupunki on Michiganissa sijaitseva Sault Ste. Marie, jonka ranskalaiset lähetyssaarnajat perustivat vuonna 1668.[5][6]

Suurimmat kaupungit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Chicago
Indianapolis
Sija Kaupunki Osavaltio Väkiluku
(arvio 2019)[7]
1 Chicago Illinois Illinois 2 695 598
2 Indianapolis Indiana Indiana 829 718
3 Columbus Ohio Ohio 787 033
4 Detroit Michigan Michigan 713 777
5 Milwaukee Wisconsin Wisconsin 594 833
6 Kansas City Missouri Missouri 459 787
7 Omaha Nebraska Nebraska 432 958
8 Cleveland Ohio Ohio 396 815
9 Minneapolis Minnesota Minnesota 387 753
10 Wichita Kansas Kansas 382 368
  1. Region Map, Census.gov (englanniksi)
  2. 2019 Yhdysvaltain väestönlaskentavirasto. Viitattu 16.6.2020. (englanniksi)
  3. Midwest Encyclopædia Britannica. Viitattu 16.6.2020. (englanniksi)
  4. Regional American English Accents Go Natural English. Viitattu 16.6.2020. (englanniksi)
  5. North American Waterways: Lakes, Islands & French Canada Alumni Association. Arkistoitu 16.6.2020. Viitattu 16.6.2020. (englanniksi)
  6. The Oldest City In Michigan saultstemarie.com. Viitattu 16.6.2020. (englanniksi)
  7. The Largest Cities in the Midwest WorldAtlas. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]