Jyri Kähönen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jyri Kähönen
Henkilötiedot
Syntynyt15. joulukuuta 1975 (ikä 48)
Ammatti elokuvaohjaaja
televisio-ohjaaja
Ohjaaja
Aktiivisena 2000–
Tunnetuimmat ohjaukset Sorjonen
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Jyri Kähönen (s. 15. joulukuuta 1975) on suomalainen elokuva- ja televisio-ohjaaja. Lyhytelokuvista uransa aloittanut Kähönen on ohjannut myös televisiosarjoja, kuten HBO:n suuren luokan trillerin Trackers.

Kähönen opiskeli valokuvausta Lahden muotoiluinstituutissa ja dokumenttielokuvan tekoa Taideteollisessa korkeakoulussa. Hän on ohjannut useita lyhytelokuvia ja musiikkivideoita vuodesta 2000 alkaen. Kähösen ensimmäinen kokoillan draamaelokuva on Ja saapuu oikea yö vuodelta 2012. Hän toimi apulaisohjaajana jo vuonna 2000 Olli Saarelan rikosdraamassa Bad Luck Love.[1]

Kähönen on ohjannut myös useita televisiotuotantoja, kuten Sorjonen ja Ihon alla. Vuonna 2009 hän ohjasi Yleisradiolle televisioelokuvan Pääministeri.[1] Vuonna 2019 Kähönen ohjasi HBO:lle Etelä-Afrikkaan sijoittuvan rikossarjan Trackers.[2]

Kähönen on niin ikään käsikirjoittanut lyhytelokuvia, kuten Emo (2000), joka palkittiin New York Universityn festivaalilla vuonna 2001. Kähönen on näytellyt muutamia sivurooleja, joista osa on kreditoimattomia, kuten rekkamies lyhytelokuvassa Rumble (2002).[1]

Kähosen ohjaamista musiikkivideoista mainittakoon Jenni Vartiaisen esittämä Ihmisten edessä (2007).[1]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]