Jan Lindblad

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jan Lindblad vuonna 1967.

Jan Victor Armas Lindblad (19. heinäkuuta 1932 Örebro5. huhtikuuta 1987 Colombo, Sri Lanka)[1][2][3] oli ruotsalainen luontokuvaaja, dokumentaristi, kirjailija ja myös vihellystaiteilija, joka matki eläinten ääniä.

Lindblad sairasti diabetestä, harrasti balettia, hoiti villieläimiä ja oli näistä syistä koulukiusattu. Hän harjoitteli myös akrobatiaa ja alkoi esiintyä jonglöörinä ja viheltäjänä 1950-luvun alussa Ruotsin kansanpuistoissa. Vuonna 1977 hänen vihellysuransa huipentui yhdysvaltalaisen kansanlaulun ”Shenandoah” tulkintaan, joka pysyi pitkään Ruotsin listaykkösenä.[3] Se pääsi vuonna 2009 mukaan kirjaan Tusen svenska klassiker, johon koottiin tuhat ruotsinkielisten kirjojen, elokuvien, äänilevyjen ja TV-ohjelmien klassikkoa.[4]

Lindbladin luontodokumentteja ovat muun muassa elokuvateattereissa esitetty, Ruotsin luonnosta kertova Erämetsien maa (Ett vildmarksrike, 1963) sekä Aasian ja Etelä-Amerikan villieläimistä kertovat televisiosarjat Viidakkokirjan kiehtova maailma (Djungelbokens värld, 1980) ja Hehkuvasulkaisten saarilla (De röda fåglarnas öar, 1973). Hän tuotti, ohjasi, kuvasi ja leikkasi luontoelokuvansa paljolti yksin ja viipyi niitä tehdessään pitkiäkin aikoja alkuperäiskansojen yhteisöissä eri puolilla maailmaa. Hän tuli tunnetuksi myös vaarallisten villieläinten hoitajana Ruotsissa.[1][3][5][6][7][8]

Lindbladin kirjoista on suomennettu Punaisten lintujen maa (Tammi, 1967)[9].

Lindblad palkittiin vuonna 1970 Stora Journalistpriset- ja vuonna 1985 Lidmanspriset-palkinnolla. Vuonna 1970 hänet valittiin Ruotsin suosituimmaksi televisioesiintyjäksi[2].

Lindbladin elämänkumppani ja työtoveri oli Pia Thörn. Linblad kuoli diabeteksensä pahentamaan kuumetautiin Sri Lankassa 54-vuotiaana 1987.[3]

Vuonna 1998 Ruotsin postilaitos julkaisi postimerkin, joka kuvaa Lindbladia ja tämän jonkin aikaa kotonaan hoitamia kahta tiikerinpentua[10].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Lindblad, Jan svenskfilmdatabas.se. Viitattu 18.5.2024.
  2. a b Brandão Jönsson, Henrik: I Jan Lindblads fotspår Sveriges Natur nr 1-2015. 2015. Viitattu 19.5.2024.
  3. a b c d Johansson, Magnus: Naturfilmaren Jan Lindblads livslånga kamp (teksti + audio 44 min) Sveriges Radio P4. 31.3.2022. Viitattu 18.5.2024.
  4. Gradvall, Jan ym. (2009): Tusen svenska klassiker: Böcker, filmer, skivor, tv-program från 1956 till i dag. Tukholma: Norstedt. ISBN 978-91-1-301717-4.
  5. Jan Lindblad Elonetissä.
  6. Jahnukainen, Jyrki: Upeaa viidakkokuvausta. Helsingin Sanomat, 10.9.1980, s. 51. Näköislehti (maksullinen).
  7. Jan Lindblad Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
  8. Radio- ja tv-sivu, kuva ja kuvateksti oik. ylh.. Helsingin Sanomat, 13.7.1974, s. 25. Näköislehti (maksullinen).
  9. Punaisten lintujen maa finna.fi. Viitattu 18.5.2024.
  10. Frimärke: Naturfotografen Jan Lindblad och hans tigrar digitaltmuseum.se. Viitattu 19.5.2024.