Iso viulu – kaks sataa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Iso viulu – kaks sataa
Ohjaaja Eila Arjoma
Käsikirjoittaja Daniel Katz
Perustuu Daniel Katzin romaaniin Mikko Papirossin taivaallinen niskalenkki (1972)
Säveltäjä Kalevi Rothberg
Kuvaaja Juhani Heikkonen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Yle TV2 Teatteriohjelmat
Ensi-ilta 1976
Kesto 57 + 60 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Iso viulu – kaks sataa on Eila Arjoman ohjaama kaksiosainen televisioelokuva, jonka on käsikirjoittanut Daniel Katz romaaninsa Mikko Papirossin taivaallinen niskalenkki pohjalta. Satiirinen tarina kertoo ikuisen ylioppilaan sopeutumisesta avioliittoon ja työelämään, ja sen pääosissa näyttelevät Heikki Kinnunen ja Marja Packalén.[1]

Pienen poikavauvan isä, ikuinen opiskelija Mikko tyytyisi rooliinsa koti-isänä ja kontrabasson soiton harrastajana, mutta vaimon toimistotyö ei elätä perhettä. Mikko saa paikan ranskan kielen tulkkina yrityksessä, joka rakentaa öljynjalostamoa. Hän joutuu sopimusneuvottelujen välikappaleeksi, eikä Mikon moraali kestä liike-elämää, vaan hän irtisanoutuu ja palaa yliopistolle. Bassoviulu pantataan 200 markalla. Toisessa osassa Mikko pääsee apulaiseksi oikeusalan arkistoon, mutta sekään työ ei ota sujuakseen.[1]

 Heikki Kinnunen  Mikko Papiross  
 Marja Packalén  Hanna  
 Maija Ijäs  Juri  
 Soli Labbart  Mikon äiti  
 Ilmari Aarre-Ahtio  Hannan isä  
 Kaarina Vahtonen  naapuri  
 Heidi Krohn  englannin kielen lehtori  
 Jarmo Alonen  Heikko  
 Rita Polster  Maija  
 Esko Salminen  johtaja Pampucci  
 Pertti Palo  varajohtaja  
 Aulis Hämäläinen  henkilöstöpäällikkö Rossignol  
 Matti Brandt  teknikko Pompiere  
 Paavo Takkinen  piirtäjä Clandestin  
 Ahti Kuoppala  johtaja Räävälä  
 Veikko Mylly  työnjohtaja Loponen  
 Esko Pesonen  oikeusneuvos Karpén  
 Heikki Alho  varatuomari Barnabas  
 Inka Maattola  rouva Kluster  
 Liisi Tandefelt  neiti Kessu  
 Olavi Levula  johtaja Sima  
 Jukka Sipilä  johtaja Rikkilä  
 Olavi Ahonen  estetiikan dosentti  
 Leena O. Virta  Maila-Talvikki  
 Esa Heiska  ylioppilas Blomsterkranz  

Elokuvaa on lopputekstien mukaan kuvattu ainakin Porvoon öljynjalostamolla, Helsingissä ja Turussa.

Helsingin Sanomien televisioarvostelija Jukka Kajava ei pitänyt Arjoman televisiosovituksesta Katzin hauskasta romaanista. Hänestä se on muutamaa kohtausta lukuun ottamatta iloton ja tempoltaan kovin hidas komedia.[2].

  1. a b Iso viulu – kaks sataa, Yle Areena. Viitattu 27.8.2017.
  2. Kajava, Jukka: Riemukkaan komedian murheellinen toteutus. Helsingin Sanomat, 3.1.1982, s. 55.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]