Isäni tähtien takaa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Isäni tähtien takaa
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Einari Paakkanen
Käsikirjoittaja Einari Paakkanen
Tuottaja Elina Pohjola
Säveltäjä Pessi Levanto
Markku Kanerva
Kuvaaja Hannu Koivuranta
Leikkaaja Hanna Kuirinlahti
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Pohjola-filmi
Ensi-ilta 11. marraskuuta, 2016
Kesto 80 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Isäni tähtien takaa on Einari Paakkasen ohjaama ja käsikirjoittama suomalainen dokumenttielokuva vuodelta 2016.[1]

Elokuva on henkilödokumentti ohjaaja Paakkasen isästä Veikosta sekä kuvaus isän ja pojan välisestä suhteesta. Einarin lapsuudessa Veikko kävi henkisen tiedon kurssilla, jonka jälkeen hän alkoi omien sanojensa mukaan kommunikoida avaruusolentojen kanssa ja välittää heiltä viestejä automaattikirjoituksen avulla. Kasvettuaan Einari on kuitenkin alkanut epäillä isänsä kertomusten todenperäisyyttä.[1][2][3][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Isäni tähtien takaa Elonet. Viitattu 2.7.2021.
  2. Dokumenttiprojekti: Isäni tähtien takaa YLE TV1. 09.03.2017. Viitattu 2.7.2021.
  3. Henri Nerg: Isäni tähtien takaa www.film-o-holic.com. 11.11.2016. Viitattu 2.7.2021.
  4. Pilvi Meriläinen: Einari Paakkanen ja Isäni tähtien takaa www.film-o-holic.com. 11.11.2016. Viitattu 2.7.2021.