Ihalaisen kaivos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ihalaisen kalkkikaivos sijaitsee samannimisessä kaupunginosassa Lappeenrannassa ja sen omistaa Nordkalk Oy. Kaivoksen ohella alueella on kalkkitehdas sekä paperipigmentin raaka-aineita ja wollastoniittia valmistavat rikastamot. Ihalaisen kaivoksen tuntumassa on myös Finsementti Oy:n sementtitehdas, sekä Suomen Karbonaatti Oy:n kalsiumkarbonaattipohjaisia päällystyspigmenttejä ja täyteaineita valmistava tehdas. Koko Ihalaisen kaivos- ja tehdasalue on kooltaan noin 400 hehtaaria.

Kalkkikiven louhinta alkoi Ihalaisen alueella pienimuotoisena jo 1500-luvulla. Vuonna 1910 rakensi Paraisten Kalkkivuori Oy Ihalaisen alueelle ensimmäisen kalkkikehäuunin. Vuonna 1938 perustettiin sementtitehdas.

Ihalaisen avolouhoksen pinta-ala on noin 40 hehtaaria, leveys 700 metriä, pituus 1,5 kilometriä ja syvyys noin 150 metriä. Kiveä louhitaan vuodessa noin 2,1 miljoonaa tonnia. Kalkkikiveä arvioidaan riittävän ainakin 200 vuodeksi nykyisellä kulutuksella. Vuoteen 2001 mennessä kaivoksesta oli louhittu yhteensä 46 miljoonaa tonnia kalkkikiveä. Kaivos tuottaa kalsiitti- ja wollastoniittirikastetta sekä ohessa sivukiveä ja rikastushiekkaa.

Ihalaisen kaivoksen alueella on myös noin 4 kilometriä 1960-luvulla louhittuja luolia joita käytetään nykyisen varastoina.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]