Gregor Gysi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gregor Gysi (2018)

Gregor Gysi (s. 16. tammikuuta 1948 Berliini[1]) on saksalainen asianajaja, poliitikko ja Vasemmisto (Die Linke) -puolueen merkittävä jäsen. Hän toimi vuosina 1989–1993 Linkeä edeltäneen PDS:n puheenjohtajana ja on ollut vuodesta 2002 alkaen talous-, työ- ja naisasiain senaattorina Berliinissä.

Gysi kuului 1970-luvun alusta alkaen DDR:ää hallineen Sosialistisen yhtenäisyyspuolueen (SED) sisäiseen oppositioon ja puolusti tunnettuja toisinajattelijoita. Kommunistisen järjestelmän kukistuttua Gysi valittiin joulukuussa 1989 SED:n pääsihteeriksi eroamaan joutuneen Egon Krenzin tilalle. SED oli hieman aiemmin luopunut yksinvallastaan ja Gysin johdolla se muutettiin Demokraattisen sosialismin puolueeksi (PDS), joka irtisanoutui edeltäjäpuolueen politiikasta. Vuonna 1990 Gysi valittiin kansanedustajaksi DDR:n ensimmäisissä vapaissa vaaleissa. Vuosina 1990–2002 hän toimi kansanedustajana Saksan liittotasavallan liittopäivillä.

Vuonna 2005 Gysi oli vaaleissa puolueensa liittokansleriehdokas (Der Spitzenkandidat).

Gysi valittiin joulukuussa 2016 Euroopan vasemmistopuolueen puheenjohtajaksi.[2]

  1. Dr. Gregor Gysi, Die Linke Bundestag. Viitattu 11.7.2016. (saksaksi)
  2. Arto Huovinen: Gregor Gysi Euroopan vasemmistopuolueen puheenjohtajaksi Kansan Uutiset 19.12.2016. Viitattu 24.12.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.