Grängesberg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Grängesbergin entistä kaivosaluetta.

Grängesberg on taajama Ludvikan kunnan Grängesbergin piirissä Ruotsin Taalainmaan läänissä. Asukasluku vuoden 2020 väestönlaskennassa oli 2 188. Grängesberg sijaitsee 16 kilometriä etelälounaaseen kunnan keskustaajamasta Ludvikasta.

Grängesberg oli malminkäsittelykeskus alueen rautakaivoksille, joita avattiin jo 1500-luvulla. Raudan louhinta kasvoi suurtoiminnaksi 1800-luvun lopulla, kun keksittiin Thomas-Gilchrist-menetelmä teräksen valmistamiseksi myös fosforipitoisesta rautamalmista. Kaivostoiminta jatkui vuoteen 1989, ja alue oli tuotantomäärältään Ruotsin kolmanneksi suurin rautamalmin lähde. Vuonna 1971 Grängesbergin kaivoksissa työskennelleistä 400 miehestä 200 oli suomalaisia[1]. Nykyisin vanha teollisuusalue on kulttuurikäytössä, muun muassa Ekomuseum Bergslagen -kokonaisuuteen kuuluvana museona.

Nykyinen alumiiniyritys Gränges juontaa juurensa Grängesbergiin, jossa se oli aikoinaan mahtiyhtiö. Trafik AB Grängesberg–Oxelösund (TGO) perustettiin vuonna 1896 rautatieyhtiöksi ja laajeni siitä Grängesbergsbolagetiksi, joka harjoitti kaivos-, metalliteollisuus- ja laivanvarustamotoimintaa. Se oli läpi 1900-luvun alkupuolen pohjoisen LKAB-kaivosyhtiön toinen omistaja Ruotsin valtion rinnalla.[2]

Alueella tutkitaan uusia ja entistä ympäristöystävällisempiä menetelmiä kaivos- ja malminrikastustoiminnan elvyttämiseksi fosfaattimineraali apatiitin ja eräiden harvinaisten metallien tuottamiseksi[3][4].

Myös Spendrups-panimoyhtiö sai vuonna 1897 alkunsa Grängesbergistä, ja se on yhä paikkakunnan suurimpia työnantajia[5].

  1. Grängesbergin kaivoksen suomalaiset vaativat heti palkankorotuksia. Helsingin Sanomat, 25.05.1971, s. 29. Näköislehti (maksullinen).
  2. Johnson, Anders: Grängesbergsbolaget Företagskällan. 015-08-27. Viitattu 12.8.2023.
  3. Grangex Apatit grangesbergexploration.se. Viitattu 12.8.2023.
  4. Matthis, Simon: Grängesberg Exploration vill anrika gruvsand på nytt metallerochgruvor.se. 17.6.2022. Viitattu 12.8.2023.
  5. Familjeföretaget med öl i blodet spendrups.se. Viitattu 12.8.2023.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäiset artikkelit: sv:Grängesberg & sv:Gränges & sv:Grängesbergs gruvor