Divje Baben huilu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Divje Baben huilu

Divje Baben huilu on mahdollisesti vanhimpana soittimena pidetty nuoren luolakarhun vasemmasta reisiluusta valmistettu huilu.[1] Se löydettiin Ivan Turkin johtamissa tutkimuksissa luolasta Divje Baben arkeologiselta alueelta Sloveniasta vuonna 1995. Löydettäessä Divje Baben huilu sijaitsi neandertalinihmisten käyttämän tulisijan ääreltä.[2] Divje Baben huilu on arviolta 50 000–60 000:n vuoden takaa.[1][2]

Divje Baben huilussa on neljä aukkoa, joista kaksi on säilynyt hyvin ja kaksi vahingoittunut. Huilun pituus on 11,4 senttimetriä ja sitä pidetään pysyvässä näyttelyssä Slovenian kansallismuseossa. Kansallismuseon mukaan reiät ovat tarkoituksenmukaisesti suunniteltuja musiikin esittämistä varten oikeakätiselle soittajalle. Näin sitä pidetään ainoana neandertalinihmisen rakentamaksi tiedettynä huiluna.[1] Jotkut tutkijat ovat kuitenkin kyseenalaistaneet käsityksen siitä, että Divje Babesta tehty löytö olisi rakennettu soittimeksi. Eräässä tutkimusjulkaisussa sen aukkoja esitettiin eläinten hampaiden tekemiksi.[3] Divje Baben huilulla on kuitenkin yhä mahdollista soittaa kappaleita.[2] Sitä on luonnehdittu hienostuneimmaksi kivikautiseksi huiluksi.[4]

  1. a b c Neanderthal flute Narodni muzej Slovenije, viitattu 20.8.2023
  2. a b c Hear the world’s oldest instrument, the 50,000 year old neanderthal flute ClassicFM 5.6.2023, viitattu 20.8.2023
  3. Ralph Martins, Was "Earliest Musical Instrument" Just a Chewed-Up Bone? National Geographic 1.4.2015, viitattu 20.8.2023
  4. Heikki Aittokoski, David Keys, Neandertalin ihminenkin soitti huilua Arkeologit löysivät Sloveniasta 45000 vuotta vanhan soittimen Helsingin Sanomat 4.4.1996, viitattu 20.8.2023
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.