Ballerupin kunta

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Ballerup)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ballerupin kunta
vaakuna
vaakuna
Kunnan sijainti Tanskan kartalla.
Kunnan sijainti Tanskan kartalla.
Valtio  Tanska
Alue Pääkaupunkialue
Keskustaajama Ballerup
Hallinto
 – Pormestari Jesper Würtzen
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 33,9 km²
Väkiluku 48 790
 – Väestötiheys 1 439,2 as./km²
Tilastotietojen lähteenä Danmarks Statistik. Väkiluvun ajankohta 1.4.2020[1] ja pinta-alan vuosi 2020.[2]









Kartta kunnan alueella sijaitsevista seurakunnista.

Ballerup on pääkaupunkialueella Tanskassa sijaitseva kunta. Vuoden 2020 alussa kunnassa oli 48 790 asukasta, ja sen pinta-ala oli 33,9 neliökilometriä.[1][2] Kunnan keskustaajama on myös nimeltään Ballerup.

Kunta perustettiin vuonna 1970. Vuoden 2007 kuntauudistuksessa kunta pysyi entisellään.

Ballerupin kunnassa sijaitsevallaa Lautrup Parkin teollisuusalueella on huomattava keskittymä yksityisiä tutkimus- ja hightech-yrityksiä, joten aluetta kutsutaan välillä nimellä "Tanskan Silicon Valley". Alueen yritykset työllistävät liki 40 000 ihmistä.

Ballerupissa 1940- ja 1950-luvulla toiminut Cheminova-yhtiö on aiheuttanut alueella suuria ympäristövahinkoja hautaamalla jätetynnyreitä maan alle. Ne pilasivat 1980-luvun alussa fenolivuodolla alueen pohjavedet pitkäksi aikaa.[3]

Seuraavassa on esitetty luettelo kunnan alueella sijaitsevista seurakunnista (tansk. sogn). Luettelon numerot viittaavat oheisen kartan numeroihin.

  • 1: Maløv Sogn
  • 2: Ballerup Sogn
  • 3: Pederstrup Sogn
  • 4: Skovlunde Sogn
  1. a b Statistikbanken FOLK1A: Population at the first day of the quarter by region, sex, age and marital status Danmarks Statistik. Viitattu 26.5.2020. (englanniksi)
  2. a b Statistikbanken ARE207: Area 1. January by region Danmarks Statistik. Viitattu 26.5.2020. (englanniksi)
  3. Tanskassa jälleen myrkkyskandaali. Helsingin Sanomat, 16.7.1983, s. 11. Näköislehden aukeama (tilaajille).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä Eurooppaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.