Awash

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee jokea. Sen varrella on myös Awash-niminen kaupunki.
Awash
Alkulähde Warge-vuori
Laskupaikka Abbejärvi
Maat Etiopia
Pituus 1 200 km
Valuma-alue 112 700 km²

Awash on joki Etiopiassa. Sen lähteet sijaitsevat Warqe-vuoren eteläpuolella hieman länteen Addis Abebasta. Awash virtaa ensin etelään kiertäen Addis Abeban, ja jälkeen uoma kulkee ensin itään ja lopulta koilliseen. Joki ohittaa matkallaan Awashin kansallispuiston ennen kuin päätyy Afarin syvänköön. Siellä Awash laskee vetensä Abhejärveen, joka sijaitsee Djiboutin rajalla noin sadan kilometrin päässä Tadjouranlahdesta.

Awash on noin 1 200 kilometriä pitkä[1] ja sen valuma-alue on 112 700 neliökilometriä.[2] Se on keskiosassaan runsas joki. Kuivana kautena Awash on noin 60 metriä leveä ja 1,2 metriä syvä. Sadekautena sen pinta voi olla jopa 20 metriä ylempänä. Awash tulvii tällöin runsaan kilometrin verran kummallekin rannalle.

Awash on historiallisesti merkittävä joki. Se jakoi Etiopian 1500-luvun lopulla kahteen osaan: kristittyjen asuttamaan pohjoiseen ja muslimien etelään. Lisäksi Awashin keskijuoksun laakso on merkittävä palentologinen kohde. Sieltä on löytynyt useita varhaisten ihmisapinoiden fossiileja. Merkityksensä ansiosta Awashin alajuoksun laakso on valittu myös Unescon maailmanperintöluetteloon.

Vuonna 1960 valmistui 75 kilometriä Addis Abebasta Kokan pato,[1] ja siitä tuli alueen tärkein vesivoiman lähde. Syntynyt tekojärvi Gelilajärvi on noin 180 neliökilometrin laajuinen. Sekä järveä että patoa uhkaa kasvava sedimentaatio.

  1. a b Awash River Encyclopedia Britannica. Viitattu 21.12.2020. (englanniksi)
  2. The Water of The Awash River Basin a Future Challenge to Ethiopia (PDF) (s. 1–2) iwmi.cgiar.org. Viitattu 21.12.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä meriin, järviin, jokiin tai muihin vesimuodostumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.