Andreas Wecker

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Andreas Wecker

Andreas Wecker (s. 2. tammikuuta 1970 Straßfurt, Saksi-Anhalt, Saksan demokraattinen tasavalta) on saksalainen, alun perin Itä-Saksaa edustanut telinevoimistelun olympiavoittaja.[1]

Wecker saavutti Soulin olympialaisissa 1988 Itä-Saksan joukkueessa hopeaa joukkuekilpailussa ja sijoittui rekillä kahdeksanneksi. Barcelonan olympialaisissa 1992 hän edusti Saksaa ja saavutti hopeaa rekillä sekä pronssia renkailla ja hevosella. Lisäksi hän sijoittui neljänneksi joukkuekilpailussa ja henkilökohtaisessa moniottelussa sekä seitsemänneksi permannolla ja nojapuilla. Atlantan olympialaisissa 1996 Wecker voitti kultaa nojapuilla sekä sijoittui viidenneksi renkailla ja seitsemänneksi joukkuekilpailussa. Neljänsissä olympialaisissaan Sydneyssä 2000 hän sijoittui parhaimmillaan joukkuekilpailun karsinnassa kymmenenneksi sekä hevosen karsinnassa 19:nneksi.[1]

MM-kilpailuissa Wecker saavutti kymmenen mitalia, joista yksi oli kultaa. Vuonna 1989 hän sai hopeaa hevosella, renkailla ja joukkuekilpailussa sekä pronssia rekillä. Vuonna 1991 hän sai hopeaa renkailla ja pronssia joukkuekilpailussa. Vuonna 1993 hän saavutti hopeaa hevosella ja renkailla sekä pronssia moniottelussa. Vuonna 1995 Wecker voitti MM-kultaa rekillä.[2]

Wecker voitti EM-kultaa rekillä Tukholmassa 1989 ja Budapestissa 1992. Lisäksi hän sai vuonna 1989 hopeaa nojapuilla ja hevosella sekä vuonna 1994 hopeaa renkailla ja pronssia joukkuekilpailussa.[3]

  1. a b Sports Reference LLC
  2. Sport-komplett.de
  3. Sports123.com