Amfilokhos (Alkmaionin poika)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Amfilokhos (m.kreik. Αμφίλοχος, lat. Amphilochus) oli kreikkalaisessa mytologiassa Alkmaionin ja Manton poika.

Pseudo-Apollodoros viittaa Euripideen näytelmään lähteenä, jossa sen jälkeen, kun Alkmaion oli murhannut äitinsä Erifylen, erinykset tekivät tämän rangaistukseksi teostaan hulluksi. Tämän mielenvikaisuuden aikana Alkmaionin sai kaksi lasta Manton, Teiresiaan tyttären, kanssa: Amfilokhoksen ja Teisifonen. Alkmaion toi lapset mukanaan Korinttiin, ja jätti heidät kuningas Kreonin huomaan kasvatettavaksi. Heidän vartuttuaan Kreonin puoliso oli kuitenkin myynyt Teisifonen orjaksi pelätessään tämän tavattoman kauneutensa avulla syrjäyttävän hänet itsensä kuninkaan puolisona. Almaion kuitenkin sattumalta osti hänet tunnistamatta tytärtään ennen kuin palasi takaisin Korinttiin hakemaan lapsiaan, jolloin hän löysi myös poikansa.[1]

Tämän jälkeen Amfilokhoksen sanotaan perustaneen Argos Amfilokhikonin eli Amfilokhian Argoksen, aitolialaisen kaupungin, Apollonin käskyn mukaisesti. Joskus sen perustajaksi esitetään kuitenkin toinen Amfilokhos, joka oli Amfiaraoksen poika eli Alkmaionin veli, toisin sanoen tässä käsitellyn Amfilokhoksen setä.[2][3][4]

  1. Apollodoros, Bibliotheke ('Kirjasto') 3.7.7 (engl. käännös)
  2. Thukydides, Peloponnesolaissota 2.68 (engl. käännös)
  3. Strabon, Geografika ('Maantieto') vii.7.7 (engl. käännös)
  4. Pausanias, Periegesis tes Hellados ('Kreikan kuvaus') 2.18.4 (engl. käännös)