Yann M’Vila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yann M’Vila

Yann M’Vila (s. 29. kesäkuuta 1990 Amiens, Ranska) on ranskalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän edustaa Ranskan Ligue 1:ssä pelaavaa Saint-Étienneä. Hän pelasi Ranskan maajoukkueessa 22 ottelua. M’Vilalla on myös Kongon tasavallan kansalaisuus.[1]

Seurajoukkueura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

M’Vila pelasi Rennesin junioreissa ja edusti seuran ykkäsjoukkuetta kausina 2009–2013. Hän siirtyi tammikuussa 2013 venäläiseen Rubin Kazaniin. Välillä hän pelasi lainalla italialaisseura Interissä ja englantilaisessa Sunderlandissa. Tammikuussa 2018 hän palasi Ranskaan ja Saint-Étiennen joukkueeseen.[1]

Maajoukkueura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

M’Vila valittiin ensimmäisen kerran arvokilpailuihin vuoden 2010 MM-kisoihin, mutta hän joutui luovuttamaan paikkansa. Hänen pelinumeronsa maajoukkueessa oli 17, samoin kuin seurassaan.

M’Vila pelasi Ranskan maajoukkueessa 22 ottelua, joista viimeiset olivat kolme ottelua EM-kilpailuissa 2012. Ainoan maaottelumaalinsa hän teki syyskuussa 2011 EM-karsintaottelussa Albaniaa vastaan.[1]

M’Vila on kommentoinut puolustavan keskikentän roolia seuraavasti: "Riistämme pallon, syötämme sen. Vastaanotamme pallon, syötämme sen." Hän pelaa aggressiivisesti. Hänen pitkät kaaripallonsa olivat todella tarkkoja jo hänen pelatessaan nuorena lupauksena. Hän on vapauttanut hyökkääjän läpiajoon oman rangaistusalueen rajalta lähteneillä syötöillä.

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

M’Vilalla on kaksi lasta. Ensimmäisen hän sai 18 vuoden iässä vuonna 2008 ja toisen vuonna 2010. Hänen veljensä Yohan M’Vila pelasi myös jalkapalloa ammattilaisena[1].


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.