Säännöt rakkaudelle

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Säännöt rakkaudelle”
Anna Puu
Singlen ”Säännöt rakkaudelle” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Antaudun
 Julkaistu 27. marraskuuta 2012 [1]
 Tuottaja(t) Lasse Kurki
Knipi
Jukka Immonen
 Tyylilaji pop
 Kesto 03.43
 Levy-yhtiö Sony Music Entertainment
Anna Puun muut singlet
Kolme pientä sanaa
2012
”Säännöt rakkaudelle”
2012
Nuori Loiri
2013

Säännöt rakkaudelle on Anna Puun kolmannelta, Antaudun-studioalbumilta 27. marraskuuta 2012 julkaistu single.[1] Kappaleen ovat säveltäneet Lasse Kurki, Knipi, Jukka Immonen sekä Anna Puu[2] ja sanoittanut Heimo Hatakka.[2] Kappaleelle on tehty myös musiikkivideo, joka julkaistiin 15. tammikuuta 2013.[3] Videon on ohjannut Jukka Immonen ja Lasse Enersen.[4]

”Säännöt rakkaudelle” oli sitä edeltäneen ”Kolme pientä sanaa” -singlen tapaan menestyksekäs, sillä se sijoittui latauslistalla ylimmillään 7. sijalle ja singlelistalla puolestaan 11. sijalle.[5][6] Kappale oli parhaimmillaan radioiden seitsemänneksi soitetuin kappale tammikuussa 2013.[7]

  1. Säännöt rakkaudelle – 3.43

Listasijoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lista Sijoitus
Latauslista 7 [5]
Singlelista 11 [6]
Radiolista 7 [7]
Tämä singleen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.