Proton

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee avaruusteknologiaa. Muita merkityksiä täsmennyssivulla.
Proton-kantoraketti.

Proton (ven. Протон) on venäläinen kantoraketti, joka kehitettiin Neuvostoliitossa 1960-luvun alussa. Sen ensimmäinen laukaisu kantorakettina tapahtui 16. heinäkuuta 1965. Protonin pohjalta on tehty uusia versioita: Proton-K, jonka ensilento oli 10. maaliskuuta 1967 ja Proton-M, jonka ensilento oli 7. huhtikuuta 2001.

Kehityshistoria ja kaupallinen käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuussa 1962 käydyssä Neuvostoliiton rakettitekniikan hallinnon johdon kokouksessa Vladimir Tšelomei esitteli raketin ylisuurena mannertenvälisenä ydinohjuksena nimikkeellä UR-500. Tämän esikehitys oli tehty suunnittelutoimistossa ilman puolustusministeriön valtuutusta. Sen jatkokehitys tapahtui Hrutševin pojan painostuksesta Dimitri Ustinovin tahtoa vastaan.[1]

Vuosien 1965 ja 1970 välillä käyttöön otettu Vladimir Tšelomein kehittämä raskas kantoraketti Proton oli hyvin epäluotettava. Raketin kehitys liittyi Neuvostoliiton kuuohjelmaan ja aikaan, jolloin eri rakettitehtaiden välinen kilpailu markkinaosuuksista Neuvostoliitossa oli kovaa myös poliittisena pelinä. Kehityksensä aikana se kilpaili N1-kantoraketin kanssa Neuvostoliiton suunnitteleman miehitetyn kuulennon kantoraketista 1970-luvun alkuun asti.

1970-luvulta lähtien Proton on ollut yksi kaikkein luotettavimmista kantoraketeista. 1960-luvun puolivälin jälkeen sillä on tehty 355 laukaisua, joista yli 96 % on onnistunut.

Proton laukaisi Neuvostoliiton kuualukset. Saljut-avaruusasemat laukaistiin (tyhjänä) Protonilla, kuten myös Mir-avaruusaseman ydin. Sillä on laukaistu luotaimia kohti Kuuta, Marsia ja Venusta.

Sen pääkäyttö on Venäjän GEO-kiertoradan satelliittien laukaisu. Sillä on viety mm. ISS-avaruusaseman ensimmäiset Zarya- ja Zvezda-moduulit.

Venäläisen Hrunitševin, joka valmistaa raketit, ja amerikkalaisen Lockheed Martinin yhteisyritys International Launch Services (ILS) markkinoi Protonia Yhdysvalloissa. Näitä lännen kaupallisia laukaisuja on tehty vajaat 60.

Proton 8K82K-version tekniikkaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kantoraketti pystyy laukaisemaan LEO-radalle noin 20 000 kg hyötykuorman.

Protonin ajoaine on epäsymmetrinen dimetyylihydratsiini (UDMH) ja typpitetraoksidi. Neuvostoliittolainen rakettisuunnittelija Sergei Koroljov kutsui tätä ajoainetta "saatanalliseksi myrkyksi", koska ne ovat hyvin myrkyllisiä, syövyttäviä ja karsinogeenisia. Nämä ajoaineet kuitenkin palavat kosketuksessaan toisiinsa ilman sytytintä, joka yksinkertaistaa rakettimoottoria. Ne voidaan varastoida pitkiä aikoja normaalissa lämpötilassa toisin kuin esimerkiksi nestemäinen vety. Ajoaineita kutsutaankin "varastoitaviksi" (storable).

Vaihe Kokonaismassa, kg Tyhjäpaino, kg Työntövoima, kN Paloaika, s Ominaisimpulssi, Ns/kg Halkaisija, m Korkeus, m Ajoaine Moottorit GRAU-tunnus
Vaihe 1 - Proton K-1 eli päämoottori 450 510 31 100 10 470 124 2620 4,15 21,20 N2O4/UDMH 6 kpl RD-253-11D48 Tunnus 8S810K
Vaihe 2 - Proton K-2 167 828 11 715 2 399 206 2260 4,15 14,00 N2O4/UDMH 4 kpl RD-0210 8S811K
Vaihe 3 - Proton K-3 50 747 4 185 630 238 4,15 6,50 N2O4/UDMH 1 kpl RD-0212
Vaihe 4 - Proton 11S824 eli ylin (raketti)vaihe 13 360 1800 83 3390 470 3,70 5,50 nestehappi ja kerosiini 1 kpl RD-58 11S824 eli Block D eli D-1-e

Proton laukaisuja on tehty 355 kappaletta, ohessa engl. Wikipediasta käännetty puutteellinen taulukko.

Ajankohta (UTC) Raketin versio Sarjanumero Laukaisualusta (Plesetskin kosmodromi) Hyötykuorma Onnistuminen Kommentteja
Vuosi 1965
16. heinäkuuta 1965, 11:16 8K82 107207-01 LC-81/23 Proton 1 (N-4 S/N-1) Onnistui Ensimmäinen lento
2. marraskuuta 1965, 12:28 8K82 UR500-209 LC-81/23 Proton 2 (N-4 S/N-2) Onnistui Toinen lento
Vuosi 1966
24. maaliskuuta 1966, 21:00 8K82 UR500-211 LC-81/23 N-4 S/N-3 Epäonnistui Vika toisessa rakettivaiheessa
6. heinäkuuta 1966, 12:57 8K82 UR500-212 LC-81/23 Proton 3 (N-4 S/N-4) Onnistui Version "Proton 8K82" viimeinen lento
Vuosi 1967
10. maaliskuuta 1967, 11:30 8K82K/11S824 107227-01 LC-81/23 Kosmos-146 (Soyuz 7K-L1P) Onnistui Proton 8K82K ensilento
8. huhtikuuta 1967, 09:00 8K82K/11S824 228-01 LC-81/23 Kosmos-154 (Soyuz 7K-L1P) Epäonnistui 4. vaiheen liian aikainen irrotus
27. syyskuuta 1967, 22:11 8K82K/11S824 229-01 LC-81/23 Soyuz 7K-L1 Epäonnistui Ensimmäinen vaihe ei toiminut
22. marraskuuta 1967, 19:07 8K82K/11S824 230-01 LC-81/24 Sojuz 7K-L1 Epäonnistui Toinen vaihe ei toiminut.
Ensimmäinen laukaisu tornista LC-81/24
Vuosi 1968
2. maaliskuuta 1968, 22:11 8K82K/11S824 231-01 LC-81/23 Zond 4 Onnistui
22. huhtikuuta 1968, 23:01 8K82K/11S824 232-01 LC-81/24 Soyuz 7K-L1 Epäonnistui Sähköinen vika aikaansai aborttimoodiin menon
14. syyskuuta 1968, 21:42 8K82K/11S824 234-01 LC-81/23 Zond 5 Onnistui
10. marraskuuta 1968, 19:11 8K82K/11S824 235-01 LC-81/23 Zond 6 Onnistui
16. marraskuuta 1968, 11:40 8K82K 236-01 LC-81/24 Proton 4 (N-6 S/N-1) Onnistui
Vuosi 1969
20. tammikuuta 1969, 04:14 8K82K/11S824 237-01 LC-81/23 Soyuz 7K-L1 Epäonnistui Toisen vaiheen virhe
19. helmikuuta 1969, 06:48 8K82K/11S824 239-01 LC-81/24 YE-7/Lunohod Epäonnistui Ensimmäisen vaiheen virhe
27. maaliskuuta 1969, 10:40 8K82K/11S824 240-01 LC-81/23 Mars 1969A eli Mars M-69 S/N-521 Epäonnistui Kolmas vaihe ei käynnistynyt
2. huhtikuuta 1969, 10:33 8K82K/11S824 233-01 LC-81/24 Mars 1969B eli Mars M-69 S/N-522 Epäonnistui Ensimmäinen vaihe ei käynnistynyt
14. kesäkuuta 1969, 04:00 8K82K/11S824 238-01 LC-81/24 Ye-8-5 402 Epäonnistui Ylin vaihe ei käynnistynyt
13. heinäkuuta 1969, 02:54 8K82K/11S824 242-01 LC-81/24 Luna 15 Onnistui Laukaisu onnistui, mutta Kuun näytteenhakua varten tehdyn avaruusaluksen toiminta päättyi kesken lennon.
7. elokuuta 1969, 23:48 8K82K/11S824 243-01 LC-81/23 Zond 7 Onnistui Kuun ympärilento.
23. syyskuuta 1969, 14:07 8K82K/11S824 244-01 LC-81/24 Kosmos 300 eli Ye-8-5 Epäonnistui Ylimmän vaiheen hapettimen vuoto.
22. lokakuuta 1969, 14:09 8K82K/11S824 241-01 LC-81/24 Kosmos 305 eli Ye-8-5 Epäonnistui Ylimmän vaiheen ohjauksen epäonnistuminen
28. marraskuuta 1969, 09:00 8K82K/11S824 245-01 LC-81/23 Sojuz 7K-L1E Epäonnistui Ensimmäisen vaiheen epäonnistuminen.
Vuosi 1970
6. helmikuuta 1970, 04:16 8K82K/11S824 247-01 LC-81/23 Ye-8-5 405 Epäonnistui
18. elokuuta 1970, 03:45 8K82K 246-01 LC-81/23 82-EV Onnistui Ballistinen koelento.
12. syyskuuta 1970, 13:35 8K82K/11S824 248-01 LC-81/23 Luna 16 Onnistui Näytteenhaku Kuusta.
20. lokakuuta 1970, 19:55 8K82K/11S824 250-01 LC-81/23 Zond 8 Onnistui Kuun kiertolainen.
10. marraskuuta 1970, 14:44 8K82K/11S824 251-01 LC-81/23 Luna 17 Onnistui Lunohod 1
2. joulukuuta 1970, 17:00 8K82K/11S824 252-01 LC-81/23 Kosmos 382 (Soyuz 7K-L1E) Onnistui
Vuosi 1971
19. huhtikuuta 1971, 01:40 8K82K 254-01 LC-81/24 Saljut 1 Onnistui Ensimmäinen avaruusasema
10. toukokuuta 1971, 16:58 8K82K/11S824 253-01 LC-81/23 Kosmos 419 (Mars M-71) Epäonnistui Ylin vaihe ei käynnistynyt ohjelmointivirheen takia.
19. toukokuuta 1971, 16:22 8K82K/11S824 255-01 LC-81/24 Mars 2 Onnistui Mars-luotain lakkasi toimimasta lennon aikana.
28. toukokuuta 1971, 15:26 8K82K/11S824 249-01 LC-81/23 Mars 3 Onnistui Mars-luotain lakkasi toimimasta lennon aikana.
2. syyskuuta 1971, 13:40 8K82K/11S824 256-01 LC-81/24 Luna 18 Onnistui Kuu-luotain lakkasi toimimasta lennon aikana.
28. syyskuuta 1971, 10:00 8K82K/11S824 257-01 LC-81/24 Luna 19 Onnistui
'Vuosi 1972
14. helmikuuta 1972, 03:27 8K82K/11S824 258-01 LC-81/24 Luna 20 Onnistui
29. heinäkuuta 1972, 03:20 8K82K 260-01 LC-81/23 DOS 2 eli Zarya 122 Epäonnistui Toinen vaihe ei toiminut.
Vuosi 1973
8. tammikuuta 1973, 06:55 8K82K/11S824 259-01 LC-81/23 Luna 21 Onnistui
3. huhtikuuta 1973, 09:00 8K82K 283-01 LC-81/23 Saljut 2 Onnistui Avaruusasema ei lähtenyt toimintaan.
11. toukokuuta 1973, 00:20 8K82K 284-01 LC-81/23 Kosmos 556 (Zarya 123) Onnistui Satelliitti lakkasi myöhemmin toimimasta.
21. heinäkuuta 1973, 19:30 8K82K/11S824 261-01 LC-81/23 Mars 4 Onnistui Mars-luotain lakkasi toimimasta lennon aikana.
25. heinäkuuta 1973, 18:55 8K82K/11S824 262-01 LC-81/24 Mars 5 Onnistui Mars-luotain lakkasi toimimasta lennon aikana.
5. elokuuta 1973, 17:45 8K82K/11S824 281-01 LC-81/23 Mars 6 Onnistui Mars-luotain lakkasi toimimasta lennon aikana.
9. elokuuta 1973, 17:00 8K82K/11S824 281-02 LC-81/24 Mars 7 Onnistui Mars-luotain lakkasi toimimasta lennon aikana.
Vuosi 1974
26. maaliskuuta 1974, 13:35 8K82K/11S86 282-01 LC-81/23 Kosmos 637 (Raguda boilerplate) Onnistui Proton 8K82K/11S86 ensilento
29. toukokuuta 1974, 08:56 8K82K/11S824 282-02 LC-81/24 Luna 22 Onnistui
24, kesäkuuta 1974, 22:38 8K82K 283-01 LC-81/23 Saljut 3 Onnistui Avaruusasema
29. heinäkuuta 1974, 12:00 8K82K/11S86 287-01 LC-81/24 Molnija 1-S Onnistui Molnija-radan tietoliikennesatelliitti
28. lokakuuta 1974, 14:30 8K82K/11S824 285-02 LC-81/24 Luna 23 Onnistui Kuu-luotain lakkasi toimimasta lennon aikana.
26. joulukuuta 1974, 04:15 8K82K 284-01 LC-81/24 Saljut 4 Onnistui Avaruusasema
Vuosi 1975
8. kesäkuuta 1975, 02:38 8K82K/11S824 286-01 LC-81/24 Venera 9 Onnistui Venus-luotain
14. kesäkuuta 1975, 03:00 8K82K/11S824 285-02 LC-81/24 Venera 10 Onnistui Venus-luotain
8. lokakuuta 1975, 00:30 8K82K/11S86 286-02 LC-81/23 Kosmos 775 eli Prognoz Onnistui Avaruusalus lakkasi myöhemmin toimimasta.
16. lokakuuta 1975, 04:04 8K82K/11S824 287-02 LC-81/23 Ye-8-5M 412 Epäonnistui Ylin vaihe ei toiminut
Viimeinen Proton 8K82K/11S824
22. joulukuuta 1975, 13:00 8K82K/11S86 288-01 LC-81/24 Raduga 1 Onnistui
Vuosi 1976
22 kesäkuuta 1976, 18:04 8K82K 290-02 LC-81/23 Saljut 5 Onnistui Avaruusasema
9. elokuuta 1976, 15:04 8K82K/11S824M 288-02 LC-81/23 Luna 24 Onnistui Version Proton 8K82K/11S824M ensilento
11. syyskuuta 1976, 18:24 8K82K/11S86 289-01 LC-81/24 Raduga 2 Onnistui
26. lokakuuta 1976, 14:50 8K82K/11S86 290-01 LC-81/24 Ekran 1 Onnistui
15. joulukuuta 1976, 01:30 8K82K 289-02 LC-81/24 Kosmos 881/882 (TKS) Onnistui
Vuosi 1977
17. heinäkuuta 1977, 09:00 8K82K 293-02 LC-81/24 Kosmos 929 (TKS) Onnistui
23. heinäkuuta 1977, 21:15 8K82K/11S86 291-01 Laukaisu Baikonurin kosmodromilta, torni LC-200/40 Raduga 3 Onnistui Tornin LC-200/40 ensimmäinen laukaisu
4. elokuuta 1977, 22:00 8K82K 293-01 LC-81/24 TKS (x2) Epäonnistui Ensimmäisen vaiheen asennonsäätö ei toiminut oikein.
20. syyskuuta 1977, 17:28 8K82K/11S86 291-02 LC-200/40 Ekran 2 Onnistui
29. syyskuuta 1977, 06:50 8K82K 295-01 LC-81/24 Saljut 6 Onnistui Avaruusasema.
Vuosi 1978
30. maaliskuuta 1978, 00:00 8K82K 292-01 LC-81/24 Kosmos 997/998 Onnistui
27. toukokuuta 1978, 01:25 8K82K/11S86 294-02 LC-200/40 Ekran 13L Epäonnistui Räjähti laukaisutornin yläpuolella.
18. heinäkuuta 1978, 21:59 8K82K/11S86 292-02 LC-200/40 Raduga 4 Onnistui
17. elokuuta 1978, 20:02 8K82K/11S86 297-02 LC-200/40 Ekran 15L Epäonnistui Räjähti laukaisutornin yläpuolella.
9. syyskuuta 1978, 03:25 8K82K/11S824M 296-01 LC-81/23 Venera 11 Onnistui Venus-luotain
14. syyskuuta 1978, 02:25 8K82K/11S824M 296-02 LC-81/24 Venera 12 Onnistui Venus-luotain.
17. lokakuuta 1978, 16:04 8K82K/11S86 298-01 LC-200/40 Ekran 14L Epäonnistui Toinen vaihe räjähti.
19. joulukuuta 1978, 12:15 8K82K/11S86 295-02 LC-200/40 Horizont 1 Väärä rata Ylin vaihe toimi väärin. Satelliitti nosti ratansa oikeaksi omalla ajoaineellaan, joka lyhensi sen käyttöikää.
Vuosi 1979
21. helmikuuta 1979, 07:49 8K82K/11S86 294-01 LC-200/40 Ekran 3 Onnistui
25. huhtikuuta 1979, 03:44 8K82K/11S86 298-02 LC-200/40 Raduga 5 Onnistui
22. toukokuuta 1979, 23:00 8K82K 300-02 LC-81/24 Kosmos 1100/1101 Onnistui Aiottu miehitetty laukaisu korvattiin miehittämättömällä. Proton 300-02, jota oli yritetty laukaista 20. huhtikuuta 1979.
5. heinäkuuta 1979, 23:19 8K82K/11S86 299-01 LC-200/40 Horizont 2 Onnistui GEO-radan tietoliikennesatelliitti.
3. lokakuuta 1979, 17:12 8K82K/11S86 302-02 LC-200/40 Ekran 4 Onnistui
28. joulukuuta 1979, 11:51 8K82K/11S86 303-01 LC-200/40 Horizont 3 Onnistui
Vuosi 1980
20. helmikuuta 1980, 08:05 8K82K/11S86 297-01 Laukaisu Baikonurin kosmodromin tornista LC-200/39 Raduga 6 Onnistui Ensimmäinen laukaisu tornista LC-200/39
14. kesäkuuta 1980, 00:49 8K82K/11S86 303-02 LC-200/39 Horizont 4 Onnistui
14. heinäkuuta 1980, 22:35 8K82K/11S86 301-01 LC-200/40 Ekran 5 Onnistui
5. lokakuuta 1980, 17:10 8K82K/11S86 300-01 LC-200/39 Raduga 7 Onnistui
26. joulukuuta 1980, 11:49 8K82K/11S86 304-01 LC-200/40 Ekran 6 Onnistui
Vuosi 1981
18. maaliskuuta 1981, 04:40 8K82K/11S86 306-01 LC-200/40 Raduga 8 Onnistui
25. huhtikuuta 1981, 02:01 8K82K 299-02 LC-200/39 Kosmos 1267 (TKS) Onnistui
25. kesäkuuta 1981, 23:55 8K82K/11S86 305-01 LC-200/40 Ekran 7 Onnistui
30. heinäkuuta 1981, 21:38 8K82K/11S86 301-02 LC-200/39 Raduga 9 Onnistui
9. lokakuuta 1981, 16:59 8K82K/11S86 310-01 LC-200/39 Raduga 10 Onnistui
30. lokakuuta 1981, 06:04 8K82K/11S824M 311-01 LC-200/40 Venera 13 Onnistui Venus-luotain
4. marraskuuta 1981, 05:31 8K82K/11S824M 311-02 LC-200/39 Venera 14 Onnistui
Vuosi 1982
5. helmikuuta 1982, 09:12 8K82K/11S86 308-01 LC-200/40 Ekran 8 Onnistui
15. maaliskuuta 1982, 04:39 8K82K/11S86 305-02 LC-200/39 Horizont 5 Onnistui
19. huhtikuuta 1982, 19:45 8K82K 306-02 LC-200/40 Saljut 7, Iskra 2/3 Onnistui Avaruusasema
17. toukokuuta 1982, 23:50 8K82K/11S86 310-02 LC-200/39 Kosmos 1366 (Potok) Onnistui
22. heinäkuuta 1982, 22:11 8K82K/11S86 307-02 LC-200/40 Ekran 23L Epäonnistui Räjähti laukaisualustan yläpuolella.
16. syyskuuta 1982, 18:31 8K82K/11S86 309-01 LC-200/40 Ekran 9 Onnistui
12. lokakuuta 1982, 14:57 8K82K/11S861 315-01 LC-200/39 Kosmos-1413/1414/1415 - mm. Glonass Onnistui Version Proton 8K82K/11S861 ensilento
20. lokakuuta 1982, 16:26 8K82K/11S86 312-01 LC-200/40 Horizont 6 Onnistui
26. marraskuuta 1982, 14:13 8K82K/11S86 313-01 LC-200/39 Raduga 11 Onnistui
24. joulukuuta 1982, 12:00 8K82K/11S86 314-01 LC-200/39 Raduga 22L Epäonnistui Räjähti tornin yläpuolella.
Vuosi 1983
2. maaliskuuta 1983, 09:37 8K82K 309-02 LC-200/39 Kosmos 1443 (TKS) Onnistui
12. maaliskuuta 1983, 14:00 8K82K/11S86 304-02 LC-200/40 Ekran 10 Onnistui
23. maaliskuuta 1983, 12:45 8K82K/11S824M 307-01 LC-200/39 Astron Onnistui
8. huhtikuuta 1983, 04:45 8K82K/11S86 315-02 LC-200/40 Raduga 12 Onnistui
2. kesäkuuta 1983, 02:38 8K82K/11S824M 321-01 LC-200/39 Venera 15 Onnistui Venus-luotain
7. kesäkuuta 1983, 02:32 8K82K/11S824M 321-02 LC-200/40 Venera 16 Onnistui Venus-luotain
30. kesäkuuta 1983, 23:56 8K82K/11S86 314-02 LC-200/39 Horizont 7 Onnistui
10. elokuuta 1983, 18:24 8K82K/11S861 317-01 LC-200/39 Kosmos 1490/1491/1492 - mm. Glonass) Onnistui
25. elokuuta 1983, 20:02 8K82K/11S86 316-02 LC-200/40 Raduga 13 Onnistui
29. syyskuuta 1983, 17:37 8K82K/11S86 318-01 LC-200/40 Ekran 11 Onnistui
30. marraskuuta 1983, 13:51 8K82K/11S86 308-02 LC-200/39 Gorizont 8 Onnistui
29. joulukuuta 1983, 00:52:24 8K82K/11S861 320-02 LC-200/40 Kosmos 1519/1520/1521 - mm. Glonass Onnistui
Vuosi 1994
20. tammikuuta 1994, 09:49 8K82K/11S861-01 358-02 LC-81/23 Gals-1 Onnistui Version Proton 8K82K/11S861-01 ensilento
5. helmikuuta 1994, 08:46 8K82K/11S861 375-02 LC-81/23 Raduga 1-3 Onnistui
18. helmikuuta 1994, 07:56 8K82K/11S861 376-02 LC-81/23 Raduga 31 Onnistui
11. huhtikuuta 1994, 07:49 8K82K/11S861 377-01 LC-81/23 Cosmos 2275,Cosmos 2276,Cosmos 2277 Onnistui Glonass
Vuosi 1996
16. marraskuuta 1996, 20:48:53 8K82K/11S824F Mars 96 Epäonnistui Ylin vaihe ei käynnistynyt uudestaan, putosi Bolivian luo mereen.
Vuosi 1998
20. marraskuuta 1998, 06:40:00 8K82K 395-01 LC-81/23 Zarya Onnistui International Space Stationin 1. moduuli
Vuosi 2000
17. huhtikuuta 2000, 21:06:00 Proton 8K82K/11S861-01 397-01 LC200/39 Eutelsat SESAT 1 Onnistui
12. heinäkuuta 2000, 04:56:36 8K82K 398-01 LC-81/23 Zvezda (ISS) Onnistui
Vuosi 2002
19, lokakuuta 2002, 04:41:00 INTEGRAL Onnistui ESAn satelliitti
25. marraskuuta 2002, 23:04:23 8K82K/11S861 408-02 LC-81/23 Astra 1K Epäonnistui Ylimmän vaiheen väärä komento, väärä kiertorata
Vuosi 2007
7. heinäkuuta 2007, 01:16:00 8K82M/Briz-M LC-200/39 DirecTV-10 Onnistui Version "Proton-M Enhanced" 1. lento
5. syyskuuta 2007, 22:43 8K82M/Briz-M LC-200/39 JCSAT-11 Epäonnistui International Launch Services:in ensimmäinen laukaisu. 1. vaihe ei irronnut.
26. lokakuuta 2007, 07:35:24 8K82K/DM-2 LC-81/24 GLONASS (x3) Onnistui
17. marraskuuta, 22:39:47 8K82M/Briz-M LC-200/39 Sirius 4 Onnistui International Launch Servicesin laukaisu
9. joulukuuta 2007, 00:16 8K82M/Briz-M LC-81/24 Kosmos-2434 eli Globus-1 eli Raduga-1 Onnistui
25. joulukuuta 2007 19:32 8K82M/DM-2 LC-81/24 Kosmos-2434/5/6 eli GLONASS (x3) Onnistui Version Proton-M/DM-2 laukaisu
Vuosi 2008
28. tammikuuta 2008 00:18 8K82M/Briz-M LC-200/39 Ekspress AM33 Onnistui
11. helmikuuta 2008 11:34 8K82M/Briz-M LC-200/39 Thor-2R Onnistui International Launch Services
14. maaliskuuta 2008 23:18 8K82M/Briz-M LC-200/39 AMC-14 Epäonnistui International Launch Services laukaisun ylin vaihe ei toiminut[2]
26. kesäkuuta 2008 23:59 8K82K/DM-3 LC-81/24 Kosmos 2440 eli SPRN-2 Prognoz Onnistui
18. elokuuta 2008 22:43 8K82M/Briz-M Enhanced LC-200/39 Inmarsat Onnistui International Launch Services
19. syyskuuta 2008 21:48 8K82M/Briz-M LC-200/39 Nimiq-4 Onnistui International Launch Services
25. syyskuuta 2008 08:49 8K82M/DM-2 LC-81/24 GLONASS (x3) Onnistui
5. marraskuuta 2008 20:44 8K82M/Briz-M LC-200/39 Astra 1M Onnistui International Launch Services.
10. joulukuuta 2008 13:43 8K82M/Briz-M LC-200/39 Ciel-2 Onnistui International Launch Services .
25. joulukuuta 2008 10:43 8K82M/DM-2 LC-81/24 GLONASS (x3) Onnistui
Vuosi 2009
11. helmikuuta 2009 00:03 8K82M/DM-2 LC-200/39 Ekspress-AM44, Ekspress-MD1 Onnistui
28. helmikuuta 2009 Proton-K (#310) / DM-2 Raduga 1-8 #18 Onnistui[3]
3. huhtikuuta 2009 Proton Breeze M Eutelsat W2A Onnistui[4]
16. toukokuuta 2009 Proton Breeze M ProtoStar II Onnistui[5]
1. heinäkuuta 2009 Proton-M/Briz-M SIRIUS FM-5 Onnistui[6] International Launch Services
12. elokuuta 2009 Proton Breeze M AsiaSat 5 Onnistui[7]
18. syyskuuta 2009 Proton Breeze M Nimiq 5 Onnistui[8]
24. marraskuuta 2009 Proton Breeze M Eutelsat W7 Onnistui[9]
14. joulukuuta 2009 Proton-M / DM-2 Kosmos 2456-2458 (3 GLONASS-satelliittia) Onnistui[10]
29. joulukuuta 2009 Proton Breeze M DirecTV-12 Onnistui[11]
Vuosi 2010
12. helmikuuta 2010 Proton Breeze M Intelsat 16 Onnistui[12]
2. maaliskuuta 2010 Proton Breeze M Kosmos 2459-2461 (3 GLONASS-satelliittia) Onnistui[13]
20. maaliskuuta 2010 Proton Breeze M EchoStar 14 Onnistui[14]
24. huhtikuuta 2010 Proton Breeze M SES-1 (AMC-4R) Onnistui[15]
3. kesäkuuta 2010 Proton Breeze M Badr 5 (Arabsat 5B) Onnistui[16]
11. heinäkuuta 2010 Proton Breeze M EchoStar 15 Onnistui[17]
2. syyskuuta 2010 Proton-M / DM-2 Kosmos 2464-2466 (3 GLONASS-satelliittia) Onnistui[18]
14. lokakuuta 2010 Proton Breeze M XM 5 Onnistui[19]
14. marraskuuta 2010 Proton-M / DM-3 SkyTerra 1 Onnistui[20]
5. joulukuuta 2010 Proton-M / DM-3 3 GLONASS-satelliittia Epäonnistui, syynä Energian insinöörien laskema ja toteutettu väärä ylimmän rakettivaiheen tankkaus.[21]
26. joulukuuta 2010 Proton-M / Breeze M KA-SAT tietoliikennesatelliitti Onnistui
  1. http://www.astronautix.com/details/pit27080.htm Tämä lähde pohjautuu Yhdysvaltoihin muuttaneen Sergei Hrutševin kirjaan - Khrushchev, Sergei, Nikita Khrushchev and the Creation of a Superpower, Pennsylvania State University, 2000 - ja siksi voi olla ns. valikoivasti muistettu kuten poliittiset muistelmat yleensäkin.
  2. ILS declares Proton anomaly 14. maaliskuuta 2008. International Launch Services.
  3. Proton Successfully Delivers Russian Military Satellite 28. helmikuuta 2009. Khrunichev. Arkistoitu 27.9.2011. (englanniksi)
  4. ILS Proton Successfully Launches W2A Satellite; The 50th ILS Proton Launch 3. huhtikuuta 2009. ILS.
  5. ILS Proton Successfully Launches IndoStar II/ProtoStar II Satellite 16. toukokuuta 2009. ILS.
  6. ILS Proton Successfully Launches SIRIUS FM-5 Satellite 1. heinäkuuta 2009. ILS.
  7. ILS Proton Successfully Launched AsiaSat 5 Satellite 12. elokuuta 2009. ILS.
  8. ILS Proton Successfully Launches Nimiq 5 Satellite 18. syyskuuta 2009. ILS.
  9. ILS Proton Successfully Launches the W7 Satellite for Eutelsat 24. marraskuuta 2009. ILS.
  10. Proton Successfully Launches Three GLONASS Satellites 14. joulukuuta 2009. Khrunichev. Arkistoitu 27.9.2011.
  11. ILS Proton Successfully Launches DIRECTV 12 Satellite for DIRECTV; 7th ILS Proton Mission of 2009 29. joulukuuta 2009. ILS.
  12. ILS Proton Successfully Launches the Intelsat 16 Satellite for Intelsat; First ILS Proton Launch of 2010 12. helmikuuta 2010. ILS.
  13. Third Proton Launch of 2010 Successful: Trio of GLONASS Satellites in Orbit 2. maaliskuuta 2010. Khrunichev.
  14. ILS Proton Successfully Launches EchoStar XIV for DISH Network; 2nd ILS Proton Mission of 2010; 4th Proton in 3 Months 20. maaliskuuta 2010. ILS.
  15. ILS Proton Successfully Launches SES-1 for SES 3rd ILS Proton Mission of 2010; 5th Proton in 4 Months 24. huhtikuuta 2010. International Launch Services.
  16. ILS Proton Successfully Launches BADR-5 For Arabsat; 4th ILS Proton Mission of 2010; 6th Proton in 5 Months 4. kesäkuuta 2010. International Launch Services.
  17. ILS Successfully Launches the EchoStar XV Satellite for DISH Network 11. heinäkuuta 2010. International Launch Services.
  18. GLONASS M Navigation Triplets Launched Successfully by Proton M 2. syyskuuta 2010. Khrunichev. Arkistoitu 27.9.2011.
  19. ILS Proton Successfully Launches XM-5 Satellite 14. lokakuuta 2010. International Launch Services.
  20. ILS Proton Successfully Launches LightSquared Satellite 14. marraskuuta 2010. International Launch Services.
  21. Stephen Clark: Russia clears Proton to resume flying in December 10. joulukuuta 2010. Spaceflight Now. Viitattu 11. joulukuuta 2010.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]