Piltuanjoki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Piltuanjoki
Jokilompolo Saunakankaan autiotuvan kohdalla.
Jokilompolo Saunakankaan autiotuvan kohdalla.
Alkulähde Kärkkäänjärvi, Utajärvi
Laskupaikka Nuorittajoki, Keinäsperä, Pudasjärvi
Alkulähteen korkeus 125,2 m

Piltuanjoki on parikymmentä kilometriä pitkä pieni joki Pohjois-Pohjanmaalla. Se lähtee Utajärven kunnan Juorkunan kylän pohjoisosassa olevasta Kärkkäänjärvestä ja laskee Pudasjärven puolella Hetekylän takana Keinäsperällä Nuorittajokeen.

Joki saa alkunsa Kärkkäänjärvestä ja laskee ensin pohjoiseen, mutta pääosin luoteeseen kohti Nuorittajokea. Joen molemmin puolen ovat suuret suot, etelässä Olvassuo ja pohjoisen puolella Oravisuo. Joki on siksi pääosin suvantoa, mutta muutamissa kangaspaikoissa on pieniä koskia kuten esimerkiksi Ketunpesämaan kohdalla Tammikoski, Saakeli, Lavittakoski ja Pitkäkoski. Samalla kohdalla on myös joen ylittävä kuorma-autoille tehty kahlaamo, toinen ylimenopaikka on lähellä Kärkkäänjärveä.

Veden ominaisuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piltuanjoen koko vesistöalueen pinta-ala on 149,49 neliökilometriä ja järvisyys 1,31 %. Joen mitatut keskivirtaama- ja alivirtaamatilanteen väliset virtaamat, jolloin pohjavesipurkaumat ovat vielä suuria, ovat Piltuanjoessa 30–500 l/s. Sekä Nuorittajoki että Piltuanjoki kuuluvat Fennoskandian luonnontilaisiin jokireitteihin. Kesän 2001 Viinivaaran pohjavesimittauksissa Piltuanjoen vesi oli tumminta (väriarvo 200–350 mg/l Pt) joen suulla, mutta ravinne- ja humusmittauksissa jokivesi ei ollut Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen vedenlaatuaineiston mukaan vesistöalueen keskitasoa huonompi, joskin vesistö on pääosin rehevää ja sen ravinteena on lähinnä typpeä. Pohjavesi vaikuttaa Piltuanjoen veden laatuun yläosalla, mutta vaikutus heikkenee alaosaa kohden samalla kun humuspitoisuus ja rauta- sekä fosforipitoisuudet suurenevat. Pohjaveden suurin vaikutus on joen alkulähteeseen Kärkkäänjärveen ja aivan joen yläosaan, missä sen korvaamiselle ei ole selvityksen mukaan realistisia vaihtoehtoja.

Piltuanjokeakin käytettiin aikoinaan uitossa, mutta pääosin se lienee ollut muutaman erämaatalon ja satunnaisten kalamiesten nautinta-alueena. Kärkkään eli Kauniskankaan talosta alavirtaan sijaitsivat Saunakankaan talo Kellarikankaalla ja Kavalan talo Kavalanmaassa.

Tätä nykyä Piltuanjokea pyritään kehittämään osana Olvassuon aluetta, Saunakankaalle on mm. rakennettu uusi autiotupa lähelle entistä talon paikkaa. Melojien ohella jokea voivat hyödyntää kalastajat ja sen varsille on rakennettu sekä ennen vanhaan että myöhemminkin eräkämppiä metsästäjien tarpeisiin.

Joen kalakantaan kuuluvat varsinkin tavanomaiset ahven ja hauki, mutta myös säyne. Erämaajokena, jonka varrelle ei mene joitakin vanhoja talvitien pohjia tai muutamaa heikosti näkyvää polkua lukuun ottamatta mitään kulku-uraa, Piltuanjoen kalat ovat ehkä tavallista kookkaampia.

Kuvia Piltuanjoen varrelta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä meriin, järviin, jokiin tai muihin vesimuodostumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.