Pelastusristeilijä Harmaja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pelastusristeilijä Harmaja oli Suomen Meripelastusseuran käytössä ollut Helsingin kaupungin omistama pelastusalus. Alus siirtyi 1980-luvulla Meripelastusseuran omistukseen.

Alus valmistui Wärtsilän Vaasan telakalla vuonna 1956[1] Sen runko oli terästä ja kansirakenteet alumiinia. Koneteholtaan alus oli 2 x 225 hevosvoimaa. Siinä oli kaksi potkuria ja erillinen apukone sähkön kehittämistä varten. Siihen asennettiin ensimmäisenä pelastusaluksena jo telakalla tutka. Aluksessa oli 8000 litran minuuttitehoinen palopumppu joka syötti keulakannelle asennettua vesitykkiä. Tätä varustusta tarvittiin keväällä 1965, kun Hietalahden telakalla rakenteilla ollut m/s Finnhansa syttyi palamaan varustelulaiturissa hitsauskipinästä. Harmaja ja Helsingin vakinaisen palokunnan palovene Meri 22 jäähdyttivät palavaa alusta tuntikausien ajan vesitykkiensä avulla.[2]

Aluksessa oli alkuaikoina palkattu miehistö, mutta vuoteen 1980 mennessä se siirtyi kokonaan vapaaehtoisten hoitoon. Talvella 1980 aluksen oma generaattori sekä sähköjohdotukset uusittiin kokonaan sekä alus maalattiin sisältä täysin. Alukseen asennettiin samassa yhteydessä takakannelle myös nosturi. Tästä remontista johtuen alus pääsikin hiukan normaalia myöhemmin liikenteeseen sinä keväänä [3]

Alus sai Kuopiossa 10.7.2000 uuden nimen Herman Saastamoinen.[4] Se myytiin Ruotsiin 2006.[1]

  1. a b Kauppalaivaston kuukausitilasto 2006[vanhentunut linkki]
  2. Suomen Meripelastusseuran vuosijulkaisu 1965, s. 24: Finnhansa paloi pahasti
  3. Suomen Meripelastusseuran vuosijulkaisu 1980, s. 25 - 26
  4. Kuopion järvipelastus[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Suomen Meripelastusseuran vuosijulkaisut 1961–1986, alusesittelyt ja artikkelit pr Harmajan toiminnasta.
  • Laivojen kirja, WSOY, 1959. luku Suomen merenkulun vaiheita, osio 'Meripelastustoiminta rannikoillamme, s. 302
Tämä laivoihin tai muuhun vesiliikenteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.