Parom

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Parom (ven. Паром ’lautta, lossi’) on Energijan esittelemä, suunniteltu avaruushinaajaksi kutsuttu raketti, joka kykenee siirtämään kuormia matalalta kiertoradalta korkealle ja päinvastoin. Parom voi siirtää suunnitellun Kliper-sukkulan tai rahtisäiliön matalalta 200 km kiertoradalta avaruusaseman radalle. Avaruushinaaja voi tehdä matkansa kiertoratojen välillä moneen kertaan. Avaruushinaajia on kaavailtu jo pitkään. Parom painaa 6 800 kilogrammaa ja voi siirtää rahtia 200 kilometrin radalta kansainvälisen avaruuaseman radalle jopa 15 tonnia.

Paromin kehityskohteita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parom, kuten kaikki miehitettyjen avaruuslentojen laitteet, vaatii toimiakseen luotettavaa tekniikkaa. Venäläisillä on pitkä kokemus kauko-ohjauksesta avaruudessa. Kuitenkin esimerkiksi huoltoalus Progressin automaattinen telakointi Mir- ja ISS-avaruusasemiin ei ole aina toiminut. Telakointiongelmat ovat joskus estäneet miehistön siirtymisen aluksesta toiseen. Toisinaan länsimaiden medioissa on uutisoitu kolarivaurioista, tosin ei hengenvaarallisista. ESA on valinnut venäläisen automaattitelakointijärjestelmän ATV-aluksiinsa.

On epäselvää, tuleeko Paromista muun muassa uudelleenkäytettävä ja monipuolinen. Uudelleenkäytettävyys vaatii ainakin ajoaineen tankkausta ja ehkä muutakin huoltoa. Alun perin NASAn Apollo-ohjelman Kuu-aluksen laukaisu piti tehdä kahdessa vaiheessa, jotka telakoituisivat matalalla kiertoradalla. Uudelleenkäytettävyys on ESAn kehittelemän ConeExpress-nimisen tietoliikennesatelliittien huoltoaluksenkin kohdalla auki. Kaikki nykyiset kiertoradalla huolto-operaatioita tekevät alukset (niiden kaavailut) perustuvat ISS-avaruusaseman käyttöön huoltoaluksen emäaluksena.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.